Ollaan oltu miehen kanssa naimisissa vuoden ja asuneet yhdessä kohta 3 vuotta. Lasta ollaan yritetty jo 2 vuotta, ja takana on 4 keskenmenoa. Miehen suhtautuminen keskenmenoihin oli aika vaisu, ei ollut yhdelläkään kerralla mukana tukena sairaalassa eikä viihtynyt kotona kun olin sairaslomalla keskenmenojen jälkeen, vaan kävi esim. Kaverin polttareissa ja veneilemässä yms. mutta parisuhde toimi muuten hyvin, joten hetken näistä nalkutin ja olin loukkaantunut ja yritin antaa anteeksi.
Nyt olen raskaana 17+1, ja koko odotusaika on ollut yhtä helvettiä. Olen vuotanut verta ja oksentanut jatkuvalla syötöllä koko ajan, kärsinyt matalasta hemoglobiinista, on ollut huimausta.. Väkisin yritin käydä töissä, ja loput ajasta nukuin koska olin niin poikki. Illat ja viikonloput vietin sairaalassa, joko alavatsakipujen tai kuivumisen takia. Mies ei kertaakaan ole ollut mukana sairaalassa, vaan päätti lähteä esim Ahvenanmaalle festareille, eikä viitsinyt vastata puhelimeen kun makasin sisällä sairaalassa 2 päivää.. Saapui sitten kolmen päivän päästä kotiin ja oli ihan kun mitään ei olisi tapahtunut.. Viimeiset 3 viikkoa olen ollut sairaslomalla, ja paino vaan laskee kun mitään ei pysty syömään ja saan hirveitä migreenikohtauksia. Mies tekee ylitöitä, käy punttiksella, saunailloissa, näkee kavereita, eikä vastaa puhelimeen kun pitäis saada kyytiä sairaalaan! Tekosyynä "olin ilman kenttää", "puhelin narikassa/autossa", "olin saunassa", "äänettömällä"..
Tilanne on nyt ollu niin huono, että jouduin muuttamaan vanhempieni luokse. Toinen vaihtoehto olisi ollut sairaalan vuodeosastolle, mutta kuka nyt siellä haluais makaa. Mieheni ei ole kertaakaan antanut kyytiä sairaalaan tai käynyt sairaalassa tervehtimässä, eikä ole osallistunut neuvolakäynteihin/lääkärikäynteihin. Haluaa kyllä mukaan ultraan ja synnytykseen, mutta jäi vähän semmonen fiilis että poimii pelkästään rusinat pullasta... Onko muita jotka ovat joutuneet kärsimään yksin ilman miehen tukea? Mitä avuksi? Vai onko tämä esimakua siitä millainen hän tulee olemaan isänä ja ero olisi parempi vaihtoehto? Lapsi on siis erittäin toivottu, eikä mikään vahinko.
Nyt olen raskaana 17+1, ja koko odotusaika on ollut yhtä helvettiä. Olen vuotanut verta ja oksentanut jatkuvalla syötöllä koko ajan, kärsinyt matalasta hemoglobiinista, on ollut huimausta.. Väkisin yritin käydä töissä, ja loput ajasta nukuin koska olin niin poikki. Illat ja viikonloput vietin sairaalassa, joko alavatsakipujen tai kuivumisen takia. Mies ei kertaakaan ole ollut mukana sairaalassa, vaan päätti lähteä esim Ahvenanmaalle festareille, eikä viitsinyt vastata puhelimeen kun makasin sisällä sairaalassa 2 päivää.. Saapui sitten kolmen päivän päästä kotiin ja oli ihan kun mitään ei olisi tapahtunut.. Viimeiset 3 viikkoa olen ollut sairaslomalla, ja paino vaan laskee kun mitään ei pysty syömään ja saan hirveitä migreenikohtauksia. Mies tekee ylitöitä, käy punttiksella, saunailloissa, näkee kavereita, eikä vastaa puhelimeen kun pitäis saada kyytiä sairaalaan! Tekosyynä "olin ilman kenttää", "puhelin narikassa/autossa", "olin saunassa", "äänettömällä"..
Tilanne on nyt ollu niin huono, että jouduin muuttamaan vanhempieni luokse. Toinen vaihtoehto olisi ollut sairaalan vuodeosastolle, mutta kuka nyt siellä haluais makaa. Mieheni ei ole kertaakaan antanut kyytiä sairaalaan tai käynyt sairaalassa tervehtimässä, eikä ole osallistunut neuvolakäynteihin/lääkärikäynteihin. Haluaa kyllä mukaan ultraan ja synnytykseen, mutta jäi vähän semmonen fiilis että poimii pelkästään rusinat pullasta... Onko muita jotka ovat joutuneet kärsimään yksin ilman miehen tukea? Mitä avuksi? Vai onko tämä esimakua siitä millainen hän tulee olemaan isänä ja ero olisi parempi vaihtoehto? Lapsi on siis erittäin toivottu, eikä mikään vahinko.