Olen 22-vuotias opiskelija tosi vaikeassa tilanteessa. Olen puhunut läheisimpien ystävieni, sisarusteni sekä äitini kanssa, mutta tarvitsen näkökulmia/kokemuksia mahdollisimman paljon, en todella tiedä mitä tehdä.
Olen raskaana viikolla 10. Tämä on ensimmäinen raskauteni, ja vahinko. Olen määräaikaisessa työsuhteessa, koulua vielä 2 vuotta jäljellä, eikä minulla ole ammattia. Asun yksin enkä seurustele.
Lapsi on suuri unelmani mutta kaikki muu menee niin vastoin suunnitelmia kuin mahdollista. En ole täysin varma olenko valmis äidiksi, ja minua huolestuttaa mitä annettavaa minulla lapselle olisi, kun oma elämänikään ei ole vielä vakaata. Lapsella ei myöskään olisi minkäänlaista isähahmoa, ja olisin asian kanssa täysin yksin. Muut sukuni jäsenet ovat hyvin konservatiivisia: viitisen vuotta seurustelua, avioliitto, pitkään harkittu lapsi n.30 ikävuoden paikkeilla. Molemmat vakituisessa työssä, omakotitalo. Olen aina ollut erilainen, mutta pelkään silti muiden ajatuksia ja tuomitsemista. Haluan olla raskaudestani, lapsestani ja itsestäni ylpeä ja onnellinen. On selvää, että haluaisin pitää lapsen, mutta tosiaan kaikki puitteet tuntuvat olevan sitä vastaan. Jokainen läheiseni, jonka kanssa olen asiasta uskaltanut puhua, on ollut keskeytyksen kannalla, jopa hyvin jyrkästi. Olen punninnut kaikkia vaihtoehtoja pitkään, enkä vieläkään tiedä mitä tehdä. Joinain päivinä olen varma että pidän lapsen, toisinaan herään keskellä yötä ja mietin että mitä oikein sekoilen, enhän voi tässä tilanteessa ruveta äidiksi. Minulla on aika sekä keskeytykseen että äitiysneuvolaan. Keskeytysaika on ylihuomenna torstaina. Olen viettänyt aamuni etsimällä muiden kokemuksia keskeytyksestä, ja minusta tuntuu vahvasti etten todellakaan tiedä pysynkö siihen.
Raskaus sai alkunsa lyhyessä jutussa kesän alussa. Olin juuri eroamassa silloisesta poikaystävästäni, kun törmäsin hänen kaveriinsa baarissa. Järkytyin, kun tyyppi selitti olevansa umpirakastunut minuun, olevansa mustasukkainen aina nähdessään minut poikaystäväni kanssa ja eronneensa juuri pitkäaikaisesta tyttöystävästään tunteidensa takia muuta naista, minua kohtaan.
Juttu kesti lyhyen aikaa mutta oli hyvin intensiivinen. Hän kyseli minulta erostani ja sanoi että on todella iloinen että se tapahtui, ja kuitenkin halusi edetä varovasti molempien tuoreiden erojen takia. Olimme öitä yhdessä ja hän osoitti välittävänsä ja piti minua hyvänä, sai pääni sekaisin.
Yhtäkkiä hänestä ei enää kuulunut mitään eikä hän vastannut puheluihini. Ajattelin antavani aikaa vastata, mutta mitään ei kuulunut. Puhelinnumeroni vaihtui ja uuteen numeroon hän vastasi, ja sanoi olevansa pahassa paikassa ja soittavansa kohta takaisin, eikä tietenkään soittanut. Annoin asian olla.
Myöhemmin sain tietää olevani raskaana. Joku varmasti miettii voisiko lapsi olla aikaisemman poikaystäväni, mutta mahdollisuus on hyvin pieni, sillä emme harrastaneet seksiä useaan viikkoon ennen eroa ja minulla oli kuukautiset näiden kahden miehen välissä. Kerroin raskaudestani ensin ystävälleni, ja kun vihdoin uskalsin kertoa "isälle" sain aivan uskomattoman vastaanoton. Tyyppi ei suostunut puhumaan kanssani puhelimessa, vaan keskustelimme asiasta tekstiviestein. Hän raivosi minulle ja syytti minua ja aloitti sanomalla kutakuinkin "et oo vittu tosissas etkä ainut voi vittu mitä meinasit tehdä", sanoin etten tosiaankaan tiedä mitä teen. Hän raivosi minulle että "tottakai teet abortin" "mietippä järjellä" "en todellakaan haluu sun lasta" jne. ja tosiaan kävi ilmi että hän oli palannut entisen tyttöystävänsä kanssa yhteen ja tämä odotti nyt hänelle lasta. Sanoin että ajattelin että hänen pitäisi tietää asiasta ennenkuin teen mitään isompia päätöksiä ja että hän voisi edes yrittää ottaa vähän vastuuta itsekin, vastaukseksi tuli ettei hän halua olla missään vastuussa eikä tietää mitään. En halua sekaantua näiden kahden tai kolmen elämään tai olla sotkemassa mitään, haluaisinkin jättää tyypin ja hänen kuvionsa täysin elämästäni ulkopuolelle.
Olen ihan sekaisin tämän asian kanssa. Pelkään, että läheiseni tuomitsevat ja hylkäävät minut. Olen tosiaan ihan yksin. Kuten sanoin, en tiedä pystynkö keskeytykseen, enkä tiedä miten pärjäisin ihan yksin lapsen kanssa, ja entä kun lapsi kasvaisi ja alkaisi kysellä isästään. Pahinta on, että olin hölmö ja halusin neuvolassa kokeilla kuuluuko sydänäänet vielä. Kuului.
Kukaan ei voi tehdä päätöstä puolestani, mutta tarvitsen kaiken mahdollisen avun ja haluan olla täysin tietoinen kaikista mahdollisuuksista ja niiden seurauksista ennen lopullista päätöstä. Haluan tehdä tämän kunnolla ja täydellä vastuulla ja miettiä tarkasti loppuun asti kuin mahdollista. Olen vain todella sekaisin ajatusteni kanssa, vähän peloissanikin.
Olen raskaana viikolla 10. Tämä on ensimmäinen raskauteni, ja vahinko. Olen määräaikaisessa työsuhteessa, koulua vielä 2 vuotta jäljellä, eikä minulla ole ammattia. Asun yksin enkä seurustele.
Lapsi on suuri unelmani mutta kaikki muu menee niin vastoin suunnitelmia kuin mahdollista. En ole täysin varma olenko valmis äidiksi, ja minua huolestuttaa mitä annettavaa minulla lapselle olisi, kun oma elämänikään ei ole vielä vakaata. Lapsella ei myöskään olisi minkäänlaista isähahmoa, ja olisin asian kanssa täysin yksin. Muut sukuni jäsenet ovat hyvin konservatiivisia: viitisen vuotta seurustelua, avioliitto, pitkään harkittu lapsi n.30 ikävuoden paikkeilla. Molemmat vakituisessa työssä, omakotitalo. Olen aina ollut erilainen, mutta pelkään silti muiden ajatuksia ja tuomitsemista. Haluan olla raskaudestani, lapsestani ja itsestäni ylpeä ja onnellinen. On selvää, että haluaisin pitää lapsen, mutta tosiaan kaikki puitteet tuntuvat olevan sitä vastaan. Jokainen läheiseni, jonka kanssa olen asiasta uskaltanut puhua, on ollut keskeytyksen kannalla, jopa hyvin jyrkästi. Olen punninnut kaikkia vaihtoehtoja pitkään, enkä vieläkään tiedä mitä tehdä. Joinain päivinä olen varma että pidän lapsen, toisinaan herään keskellä yötä ja mietin että mitä oikein sekoilen, enhän voi tässä tilanteessa ruveta äidiksi. Minulla on aika sekä keskeytykseen että äitiysneuvolaan. Keskeytysaika on ylihuomenna torstaina. Olen viettänyt aamuni etsimällä muiden kokemuksia keskeytyksestä, ja minusta tuntuu vahvasti etten todellakaan tiedä pysynkö siihen.
Raskaus sai alkunsa lyhyessä jutussa kesän alussa. Olin juuri eroamassa silloisesta poikaystävästäni, kun törmäsin hänen kaveriinsa baarissa. Järkytyin, kun tyyppi selitti olevansa umpirakastunut minuun, olevansa mustasukkainen aina nähdessään minut poikaystäväni kanssa ja eronneensa juuri pitkäaikaisesta tyttöystävästään tunteidensa takia muuta naista, minua kohtaan.
Juttu kesti lyhyen aikaa mutta oli hyvin intensiivinen. Hän kyseli minulta erostani ja sanoi että on todella iloinen että se tapahtui, ja kuitenkin halusi edetä varovasti molempien tuoreiden erojen takia. Olimme öitä yhdessä ja hän osoitti välittävänsä ja piti minua hyvänä, sai pääni sekaisin.
Yhtäkkiä hänestä ei enää kuulunut mitään eikä hän vastannut puheluihini. Ajattelin antavani aikaa vastata, mutta mitään ei kuulunut. Puhelinnumeroni vaihtui ja uuteen numeroon hän vastasi, ja sanoi olevansa pahassa paikassa ja soittavansa kohta takaisin, eikä tietenkään soittanut. Annoin asian olla.
Myöhemmin sain tietää olevani raskaana. Joku varmasti miettii voisiko lapsi olla aikaisemman poikaystäväni, mutta mahdollisuus on hyvin pieni, sillä emme harrastaneet seksiä useaan viikkoon ennen eroa ja minulla oli kuukautiset näiden kahden miehen välissä. Kerroin raskaudestani ensin ystävälleni, ja kun vihdoin uskalsin kertoa "isälle" sain aivan uskomattoman vastaanoton. Tyyppi ei suostunut puhumaan kanssani puhelimessa, vaan keskustelimme asiasta tekstiviestein. Hän raivosi minulle ja syytti minua ja aloitti sanomalla kutakuinkin "et oo vittu tosissas etkä ainut voi vittu mitä meinasit tehdä", sanoin etten tosiaankaan tiedä mitä teen. Hän raivosi minulle että "tottakai teet abortin" "mietippä järjellä" "en todellakaan haluu sun lasta" jne. ja tosiaan kävi ilmi että hän oli palannut entisen tyttöystävänsä kanssa yhteen ja tämä odotti nyt hänelle lasta. Sanoin että ajattelin että hänen pitäisi tietää asiasta ennenkuin teen mitään isompia päätöksiä ja että hän voisi edes yrittää ottaa vähän vastuuta itsekin, vastaukseksi tuli ettei hän halua olla missään vastuussa eikä tietää mitään. En halua sekaantua näiden kahden tai kolmen elämään tai olla sotkemassa mitään, haluaisinkin jättää tyypin ja hänen kuvionsa täysin elämästäni ulkopuolelle.
Olen ihan sekaisin tämän asian kanssa. Pelkään, että läheiseni tuomitsevat ja hylkäävät minut. Olen tosiaan ihan yksin. Kuten sanoin, en tiedä pystynkö keskeytykseen, enkä tiedä miten pärjäisin ihan yksin lapsen kanssa, ja entä kun lapsi kasvaisi ja alkaisi kysellä isästään. Pahinta on, että olin hölmö ja halusin neuvolassa kokeilla kuuluuko sydänäänet vielä. Kuului.
Kukaan ei voi tehdä päätöstä puolestani, mutta tarvitsen kaiken mahdollisen avun ja haluan olla täysin tietoinen kaikista mahdollisuuksista ja niiden seurauksista ennen lopullista päätöstä. Haluan tehdä tämän kunnolla ja täydellä vastuulla ja miettiä tarkasti loppuun asti kuin mahdollista. Olen vain todella sekaisin ajatusteni kanssa, vähän peloissanikin.