Vaikea vauva = vaikea taapero = vaikea lapsi?

Arpaonni suosi perhettämme ja ainoa lapsemme sekä esikoisemme on aina ollut vaikea tapaus. Vauva-aikana koliikki laukaisi tämän kierteen. Vauva oli alusta asti ripustautuva eikä hetkeäkään antanut tehdä mitään muuta kuin olla vain hänen kanssaan. Yöt nukuttiin huonosti, päivät nukuttiin huonosti, itkua ja tyytymättömyyttä oli paljon. Vauva kasvoi taaperoikään ja sama homma vain paheni. Taapero ei hetkeäkään halua olla erossa äidistä, itkee vessan takana, itkee kun ei leikitä, itkee kun ei suurinpiirtein pidä kädestä kiinni 24/7. Perhepedissä nukkuu, muuten kaikki yöt olisivat yhtä itkua ja huutoa.

Allergiat on tutkittu ja fyysiset syyt hankaluuksiin on pois suljettu lastenerikoislääkärin toimesta. Yöt nukutaan edelleen huonosti, samoin päivät. Aamupäivä ja päiväsaika on narinaa ja vinkumista täynnä. Aamupuuro ei kelpaa, sitten itketään nälkää. Lounas kelpaa ja sitten on jo väsynyt. Kun päästään sänkyyn, lapsi alkaakin riehua ja potkia jaloillaan, lyö käsillään kaikkea tyynyistä äitiin ja heittää tutteja sekä muita tavaroita nukuttajan kasvoille. Vaipanvaihto, pukeminen, jne. ovat yhtä tuskaa, taistelua ja huutamista. Ainoa mikä sujuu ilman taaperon vastaanlaittamista on pesuttelut. Silloinkin huudetaan ja itketään sekä paiskotaan kaikkea kun käsketään lopettaa pesuttelut.

Alan olla aika väsynyt hoitamaan tällaista lasta kun mikään ei käy eikä mikään kelpaa. Lapsi on kohta jo 2v. ja silti perhe ei nuku täysiä yöunia. Päiväunet ovat aivan sattuman kauppaa, joskus tunti ja joskus vartti. Lapsi sotkee jatkuvasti, aukoo kaappeja ja tyhjentää sisällöt lattioille, tonkii roskiksia, menee aina kiellettyihin paikkoihin eikä tunnu uskovan mitään käskyjä. Ei leiki leluilla lähes ollenkaan koska siinä pitäisi olla välillä yksin. Mieluummin juoksee jaloissa ja tekee kaikkea kiellettyä senkin ajan. Taistelee vastaan ihan kaikessa, syömisessä, ulos mennessä, pukiessa, riisuessa, nukkumaan mennessä, sylissä pidettäessä, kaupassa, jne.

Sanokaa että tämä vaihe menee ohi. Muiden lapset tuntuu olevan meidän esikoiseen verrattuna helppoja enkeleitä!

 

Ei suosinut meidänkään perhettä arpaonni. Esikoinen söi huonosti, nukkui huonosti ja sairasteli vauva-aikana jatkuvalla tahdilla korvatulehduksia. Itki paljon. Mutta kun ensimmäinen lapsi oli kyseessä, niin ajattelin että kaikki vauvathan itkee ja epäilin omia kykyjäni äitinä.
Sitten neljän vuoden ikäerolla syntyi toinen lapsi. Ensimmäisen jälkeen olin pitkään varma, että en enää ikinä halua lisää lapsia, kun tuntui, että en jaksaisi sitä koko hel***ä uudestaan; loputonta itkua ja avuttomuuden tunnetta.
Mutta vielä mitä; ensimmäiset kaksi viikkoa oltiin miehen kanssa huolesta soikeana, kun vauva ei itkenyt oikeastaan koskaan, ikinä, ollenkaan. Söi ja nukkui kolmen kuun jälkeen täydet yöt. Voiko tuollaisia vauvoja olla edes olemassa.
Siinä vaiheessa ymmärsin, miten valtavan haastava esikoinen olikaan ollut. Luulin silloin, että vauva-aika oli rankkaa. Nyt kakkoseen verrattuna sehän oli ihan helvetillistä.
Mutta isommaksi kasvaessaan esikoinen helpottui ja nykyään hän on reipas, sosiaalinen, rohkea ja fiksu lapsi. Ja uskomattoman helppo ainakin aiempaan verrattuna; suuttuu harvoin, ei uhmaile turhia ja noudattaa sääntöjä. Ikää melkein 6v.
Sellainen äiti, jolla on sattunut arpaonni suosimaan ja on saanut nauttia vain meidän kakkoslapsen kaltaisista helpoista vauvoista, ei osaa edes kuvitella, miten avuttomaksi ja väsyneeksi sitä vauva voi äitinsä saada tuntemaan. Sitä ei voi edes kuvitella, ennen kuin se osuu omalle kohdalle.
Muistan mieheni siskon äimistelleen sitä, kun kerroin suoraan äitiyslomani olevan perseestä. Ei siinä oikein voinut mistään nauttia, kun koko ajan itkettiin, valvottiin ja sairasteltiin. Hänen ainokaisekseen jäänyt kun ei oikeastaan itkenyt koskaan jne... Huoh.
Tsemppiä sulle, ainoa mitä meillä auttoi oli aika.

 

Kuulostaa hyvin tutulta. Oletko tutustunut sellaiseen kuin sensorisen integraation häiriö? Meillä pojalla todettiin SI vajaa 2 v ja toimintaterapia alkoi reilu 2 v. Helpompi ymmärtää lasta kun tietää, miksi käyttäytyy kuin käyttäytyy...

 

Tutulta kuulostaa. Meillä oli myös haastava esikoinen ja ensimmäiseen kahteen vuoteen ei nukuttu jostain syystä. Lapsi oli myös aika levoton ajoittain.Jälkeenpäin epäilen syyksi silent refluksia, siihen on saatu paljon viitteitä. Nykyään poika on aivan ihana eskarilainen; hurmaava, sosiaalinen, empaattinen, ajattelevainen ja fiksu. Kerrassaan mukava ihminen. Uskaltaisin väittää että kyllä se helpottaa ajan kanssa. Tsemppiä!

 

Lapsen temperamentti näkyy jo vauvana, jotkus sanovat sen näkyvän jo odotusaikanakin. Meillä ensimmäinen lapsi oli myös työläämpi hoidettava, ja toinen kaikkeen tyytyväinen. Nyt lapset ovat koululaisia, ja sama näkyy edelleen. Esikoiselle kaikki on edelleen vaikeaa, ja kuopus on aina aurinkoinen ja kaikkeen tyytyväinen. Pakko kyllä sanoa, että meidän suvussa samanlaisia temperamenttieroja näkyy joka sukupolvessa, eli ihan on peritty nämäkin ominaisuudet. Samalla tuo on myös onni, koska samanlaisen temperamentin kanssa kasvaneet aikuiset ovat osanneet kertoa lapselle, minkälaisia ongelmia he ovat temperamenttinsa takia kohdanneet, miksi on tärkeää tietoisesti opetella toisenlaisia tapoja reagoida, ja miten se onnistuu.

Mutta siis; jos lapsi on työläs jonkin fyysisen ongelman takia (esim refluksi), menee se ohi, mutta jos lapsi on työläs temperamenttinsa takia, se ei mene koskaan ohi, ja teillä vanhempina on vastuu opettaa lasta pärjäämään tässä maailmassa, koska ilman neuvoja se ei tule olemaan hänelle helppoa. Tätä temperamenttia ei suomalaisessa yhteiskunnassa tällä hetkellä arvosteta ollenkaan. Mutta neuvojen kanssa lapsestanne voi tulla vaikka mitä, koska kaikkeen tyytyväiset ihmiset eivät ole niitä, joiden avulla yhteiskunnassamme tehdään muutoksia ja innovaatioita, vaan edistyksen ehtona on tyytymättömyys nykytilanteeseen. Ihmiskunta ei kehity ilman tyytymättömiä kyseenalaistajia.