"vanhat" ja "uudet" lapset

Miehelläni on pari teini-ikäistä lasta edellisestä liitostaan. Meillä on vuoden ikäinen yhteinen lapsi ja toinen tulossa. Kyselisin mielipiteitä, miten yleensä miehet, miksei naisetkin, suhtautuvat "uusiin" ja "vanhoihin" lapsiinsa. Mieheni osoittaa kiinnostusta ja rakkautta lastamme kohtaan, mutta välillä mietin että olisiko kiinnostusta enemmän jos kyseessä olisi hänenkin ensimmäisensä. Olisiko kenelläkään kokemusta tai ajatuksia tästä? Mieheni tuntuu olevan kiinnostunut muista asioista elämässään ja välillä pelkäänkin että hän hankkii lapsia kanssani vain pitääkseen minut tyytyväisenä... Kaipaan todella kokemuksia muiltakin asiasta.

 

Eli miehelläni on 1 lapsi edellisestä liitosta.(Mies hoiti työpäivän jälkeen lapsen, kodin, ruuat yms. antoi ex:n nukkua viikonloppuisin pitkään, koska muuten kaikki työt olisi jäänyt tekemättä, exää ei kiinnostanut).
Mieheni oli se joka halusi lasta ja sai minut innostumaan...., lapsia tuli 2 lyhyellä aika välillä. Ensimmäisen yhteisen odotusaikana huomasin jo, että lapsen saaminen ei ole kuitenkaan meille ihan yhtä tärkeä asia, ja samoin oli toisen odotusaikana. Myös synnytyksessä havaitsin saman.
Hoidin lapsia yli 4 vuotta kotona. hoidin kotityöt, pyykit, siivoukset, lapset,(myös lapsipuoleni) mieheni tarttui 4 vuoden aikana imuriin 1 kerran, kun häntä pyysin.
1 äitienpäivänä sain nukkua tunnin pidempään kuin tavallisesti. Jos lähdin jonnekin otin aina lapset mukaan, kävin sitten kaupassa, kirjastossa, kaverilla kylässä, pankissa, lääkärissä, vaikka mieheni olisi ollut kotona.
(kun lasten ollessa jo 3-4 vuotiaita mieheni oli kotona ja hänen piti kerran käydä kunnantalolla hoitamassa pieni asia, hän vei lapset alkoholisoituneelle anopille hoitoon siksi aikaa.
4 vuoteen mahtuu 6 päivää, jolloin lapsiani on hoitanut joku muu kuin minä ( siskoni ) . ja nämä vapaa-ajat olen käyttänyt nukkumiseen.

nyt vasta mieheni viettää enemmän aikaa lasten kanssa, mutta edelleen se suurin ajan vietto on minun kanssani.
kerran suututtuani sanoin miehelleni, että on se kumma kun ensimmäistä vaimoa ja lasta hyysättiin ja kakkoskorvikkeet saa vaan olla.
Johon mieheni sanoi, että hän on tottunut siihen, että minä teen kaiken. ex ei kuulemma tehnyt, niin oli pakko hoitaa lapsi ja koti.

Kyllä ensimmäinen lapsi on jokaiselle se ensimmäinen lapsi.Se uusperheessä jossa toisella lapsia, toisella ei ja yhteinen tulossa onkin kurjaa. toiselle lapsi on maailman mullistavin asia, toiselle "rutiinia".

Mutta eiköhän lapsille riittää kunhan edes yksi ihminen on täydet 100% mukana hommassa

 

Mun miehellä on kaks lasta ennestään, tyttö 8 ja poika 6. Mä mietin kauheasti kaikkea kun esikoista odotin (meillä siis kaksi yhteistä lasta, 1½v ja 3kk), mulle odotus ja synnytys oli uutta, miehelle taas kaikki oli tuttua. Toisaalta halusin miehen synnytykseen mukaan, toisaalta taas en, koska pelkäsin että en ns. itse osaa, mies kuitenkin jo ennestään tietoinen kaikesta. Mies oli mukana ja oli ihanaa, että oli.
Meillä mitä mä olen ymmärtäny mies viettää enemmän aikaa meidän lasten kans kun omiensa kans joskus.
Miehen tyttö kuitenkin on miehelle selvästi todella rakas. Myönnän että olen mustasukkanen miehen tyttärelle.. Tyttö kun on meillä, mies saattaa pelata hänen kanssaan ym, ja sillon meidän yhteiset lapset jäävät todella pienelle huomiolle. Tää ei kuitenkaan tapahdu joka kerta, mutta välillä. Ja aina sillon mä ite pahota mieleni. Tuo meidän yhteinen vanhempi kuitenkin haluaa sitä huomiota ja on ikävää kun sitä käsketään vaan aina pois.
Me ollaan miehen kans puhuttu asiasta, että kun miehelle tyttö on ensimmäinen lapsi...että miten nämä meidän yhteiset sitten. Mies sanoi, että kyllä hänelle on tärkeämpiä nämä meidän yhteiset, koska on heidän kanssa kojko ajan, kun omiaan taas näkee vain 2 kertaa kuukaudessa.
Mulla on joskus vaikeuksia suhtautua miehen lapsiin, mä olen jotenkin katkera siitä, kun miehellä on jo lapsia ennestään ja se ensimmäinen todella on aina se ensimmäinen. Meillä kuitenkin kun esikoistani odotin, toi miehen lasten äiti vielä oman mausteensa soppaan...ja se oli tosi vaikeaa. Miehen entisellä naisella oli pitkään ote miehestäni, sittemmin se hellitti, ainakin luulen. Miehen ex, katosi kuvioista vähäksi aikaa kokonaan. Nyt pelkäänkin, että jos sillä naisella on edelleen ote miehestäni, kuinka käy, koska nainen muuttaa samaan kylään missä me asumme.
Toki luotan mieheen, mutta pieni pelko asuu kuitenkin. Kihloissa olemme olleet vuoden ja naimisiin menosta haaveilen parin vuoden päästä, mutta mies ei ole varma. Omasta talosta haaveilen myös, mutta sitäkin mies epäröi.

 

Eli miehelläni on aiemmasta liitosta 10 ja 14v pojat ja nyt meillä yhteiset lapset; 2vuotias ja puolivuotias. Miehen pojat meillä joka toinen viikko. Mielestäni mieheni kohtelee jokaista lastaan samanvertaisesti, eikä hänen esikoinenkaan ole mitenkään erityisemmässä asemassa (tosin hän on oman äitinsä "lellikki", mut ei onneks isän). Silloin kun pojat ovat meillä, mieheni tietenkin yrittää viettää näidenkin kanssa aikaa ja minä yritän tuota tilaa heille antaa. Sitten taas joka toinen viikko, kun "isot" pojat eivät meillä ole, mieheni viettää luonnollisesti enemmän aikaa yhteisten lastemme kanssa. Ja lapset myöskin touhuavat kaikki yhdessäkin (no ei ehkä tuo meidän vauva), mutta nyt tuo vanhin poika alkaa olemaan murkkuiässä, joka sitten varmaan tuokin muutoksia asiaan..

 

Meillä se olen minä, jolla on entuudestaan lapsi ja kun lueskelin teidän juttujanne, niin tulipa tällainen mieleen.

Meillä siis odotetaan nyt toista lasta, joka on minulle toinen, miehelle ensimmäinen biologinen.

Minä osoitan kyllä kiinnostusta vauvaamme kohtaan, mutta kiinnostusta olisi varmasti paljon enemmän mikäli kyseessä olisi esikoinen.

Tarkoitan tällä sitä, että esikkoa odottaessani häspäsin kaikenmaailman vauvajuttuja yötä päivää koko raskauden ajan ja elämäni keskittyikin 9 kuukauden ajan lähinnä raskauteen ja tulevaan vauvaan. Luin kaikenmaailman kirjat ja lehdet ja selvittelin vauvaan liittyviä asioita mielettömällä innolla ja draivilla. Nyt en ole tehnyt vauvamme eteen juuri mitään ja menen kuitenkin jo 30 raskausviikolla.

Tämä ei todellakaan tarkoita sitä etteikö vauva minua kiinnostaisi tai ettenkö innolla vauvaa odottaisi. Tämä kaikki nyt vaan on jo kertaalleen koettua, eikä se ole enää niin uutta ja ihmeellistä. Tuntuu että kun vauva syntyy niin se vauva-aikakin varmaan tuntuu ihan erilaiselta, jotenkin rennommalta, kuin esikon kanssa.

Jos minä äitinä ajattelen näin niin en kyllä pidä mitenkään outona sitä, että mieskin samaan tyyliin ehkä tuntee vaan päinvastoin.