Vanhemmalla masennus, aihetta ottaa lapset pois?

Luin tuota erästä toista ketjua, jossa kirjoittaja ei uskalla hakea apua masennukseensa siinä pelossa, että lapset otettais hältä pois. Voiko tämä olla mahdollista?
Jos käy lääkärille puhumassa masennuksestaan ja halustaan lääkehoitoon, voiko se olla peruste lastensuojeluilmoitukselle tai lasten poisotolle?
Tuntuis jo ajatuksenakin hullulta, mutta onko asia näin?

 

Riippuu ehkä masennuksen "laadusta" jos olet laitoshoidon tarpeessa,niin ethän sä niitä sinne ota. menenvät sitten vaikka isälleen ,mutta ei ei lapsia nyt sen takia oteta pois jos kotiolot muuten hyvät.

 

Toki voidaan myös mittiä sijoitusta koska masennus oire on usein opittu oire eli lapsen pitää saada terven malli että ei se nyt niin aiheeton pelkokaan ole

 

En puhu itsestäni. Tuota toista ketjua lukiessa tuli vaan mieleen..
Onko tämä pelko sitten lasten huostaanotosta yksi syy, että ihmiset ei uskalla hakea apua?

 

no jaa, eipä nuita kukaan ole tullut vielä hakemaan vaikka masentunut olenkin. toki lääkärissä kyselivät että tarvitaanko jotain apuja kuten vaikka perhetyöntekijää mutta eipä niistä oikeasti taida apua olla niin ei haluttu

 

Tämä on mielenkiintoinen aihe pohdittavaksi. Toisessa ketjussa äiti kirjoitti, ettei uskalla hakea apua masennukseensa, koska pelkää että lapsi otetaan hältä pois. Melkein itku pääsi tämän äidin puolesta.. Suomessa on mielenterveysongelmat kasvussa, mutta onko sekään oikein jos apua hakiessa pitää pelätä tuollaisia asioita? Mielestäni masennus on yksi sairaus muiden joukossa ja siihenkin on mahdollista saada lääkehoitoa ja hyvää apua.

 

[QUOTE="kysyn";26058313]Luin tuota erästä toista ketjua, jossa kirjoittaja ei uskalla hakea apua masennukseensa siinä pelossa, että lapset otettais hältä pois. Voiko tämä olla mahdollista?
Jos käy lääkärille puhumassa masennuksestaan ja halustaan lääkehoitoon, voiko se olla peruste lastensuojeluilmoitukselle tai lasten poisotolle?
Tuntuis jo ajatuksenakin hullulta, mutta onko asia näin?[/QUOTE]

Höpsis. Ei ole peruste huostaanotolle.

Siinä tapauksessa voi olla, jos kumpikaan vanhemmista ei masennuksen takia pysty huolehtimaan lasten perustarpeista. Käsittääkseni näin on äärimmäisen harvoin. Huostaanottoa ei todellakaan tehdä kevyistä syistä, ja se on aina viimeinen ratkaisu ja vain jos se on lapsen edun mukaista. Eli tarkoittaa sitä, että lapsi ei saa ruokaa ja on aliravittu, on aina likainen, aivan liian pienet tai täysin säähän sopimattomat vaatteet aina, hänelle ei osoiteta minkäänlaisia positiivisia tunteita, tai että hänen turvallisuutensa on vaarassa esim. perheväkivalta.

 

[QUOTE="noo";26058378]Toki voidaan myös mittiä sijoitusta koska masennus oire on usein opittu oire eli lapsen pitää saada terven malli että ei se nyt niin aiheeton pelkokaan ole[/QUOTE]

Ei pidä paikkaansa.

 

Huostaanotto on epätodennäköistä, jos vanhempi on masentunut. Ongelmien pitää olla paljon ja niiden tulee olla hyvin vakavia, lapsen terveyttä ja/tai kehitystä uhkaavia.

 

[QUOTE="noo";26058378]Toki voidaan myös mittiä sijoitusta koska masennus oire on usein opittu oire eli lapsen pitää saada terven malli että ei se nyt niin aiheeton pelkokaan ole[/QUOTE]

Tiedätkö mitä? Luiki äkkiä hemmettiin tuollaisten mielipiteiden kera. Todellekaan ei ole mikään hemmetin opittu oire. Kannattaa tutkia asiaa ennen kuin käy laukomaan tälläisiä kommentteja. Moni lapsi pelastuisi tässä maailmassa jos vanhemmat hakisivat sitä apua ja ajoissa. Masennuksen voi hoitaa ja saada hallintaa - mutta kaltaisesi idiootit aiheuttavat sen että apua ei uskalleta hakea. Mene itseesi. Että mua suututtaa kaltaisesi.

 

Kyllä se ihan aiheellinen pelko on. Minä kävin juttelemassa mielenterveyshoitajille ahdistuneisuudestani. Ilmaisin kyllä selkeästi että lapsilla ei ole hätää ja ne tulee hoidettua kun mieskin oli kotona. Niinpä vain sain kuitenkin kuulla että "tästä nousee lastensuojelullinen huoli". Voitte arvata kasvattiko luottamusta vai ei. Aika vittumaista tää nykysysteemi että enää ei uskalla apua pyytää koska ei tiedä mihin sotkuun joutuu. Masentuneella on voimavarat muutenkin vähissä, ei siihen tarvita ylimääräistä stressiä kuten minä sain. Nyt sitten toivutaan siitä "lastensuojelusta" ja "avusta" jota perheemme sai. Eli vuoden helvetistä!

 

Kiitos vastauksista! Jospa tämä ketju kannustaa apua tarvitsevia myös hakemaan sitä! Oli pakko vaan aloittaa aihe, kun niin tuli paha tuon toisen ketjun kirjoittajan puolesta. Joten huhuu, jos olet vielä paikalla niin mene vaan rohkeasti hakemaan lääkäristä itsellesi apua *halaus*

 

Kyllä se ihan aiheellinen pelko on. Minä kävin juttelemassa mielenterveyshoitajille ahdistuneisuudestani. Ilmaisin kyllä selkeästi että lapsilla ei ole hätää ja ne tulee hoidettua kun mieskin oli kotona. Niinpä vain sain kuitenkin kuulla että "tästä nousee lastensuojelullinen huoli". Voitte arvata kasvattiko luottamusta vai ei. Aika vittumaista tää nykysysteemi että enää ei uskalla apua pyytää koska ei tiedä mihin sotkuun joutuu. Masentuneella on voimavarat muutenkin vähissä, ei siihen tarvita ylimääräistä stressiä kuten minä sain. Nyt sitten toivutaan siitä "lastensuojelusta" ja "avusta" jota perheemme sai. Eli vuoden helvetistä!

Eikä. No höh. Millaista "apua" sitten saitte? Millaisen kyttäyksen kohteeksi jouduitte?
Kyllä tuntuu nämä mielenterveysasiat ja niiden hoito olevan Suomessa ihan lapsenkengissä.
Lyödä lyötyjä vielä enemmän..

 

Jos jotain pelottaa tuo että tulee jotain lastensuojellullisia juttuja niin menkää ihmeessä yksityiselle! siellä ei edes tarvi kertoa että on lapsia!

 

Voin kertoa oman kokemuksen.

Silloinen mieheni sairastui ei suostunut hakemaan apua masennukseen.
Sekosi koetti itsaria milloin joi tärpättiä milloin veti lääkkeitä purkillisen, välillä ei suostuttu edes lassia paikalle laittamaan ja taas sain pelätä että herääkö mies.
Jos heräsi saattoi alkaa riehuminen jne.
Lopulta minä hain sossusta apua ja ja apu olikin joko mies tai lapsi,valinta oli tehtävä.
Lapsen valikoin ja sossu auttoi ensihätään minulle asunnonkin.
Vaan jouduin monen monta kertaa käymään sossussa lastensuojeluihmiset puheilla näytillä että minä olin "kunnossa" ja minulla ei viiraa päässä kun ex oli ihanasti valehdellut vaikka mitä skeidaa minusta.
Minulle jopa suoraan ehdotettiin kun olin niin nuori ja mieheni sairastui että annan lapseni suosiolla pois ja hänelle olisi jo perhekin voisin näin jatkaa elämääni ja kouluttautuakin (kun silloin ei vielä sitä ammattiakaan ollut)
Voin sanoa että kovan tappelun kautta sain lapsen pidettyä itselläni mutta kokoajan odotti sossu milloin tekisin virheen.

Tästä tapahtuneesta nyt 18vuotta aikaa ja päivääkään en kadu että lapseni taistelin itselleni enkä pois antanut vaikka niin yritettiin minua ylipuhua ja maalata piruja seinille.

Jos nykypäivänä sosiaalitoimella sama ajatusmaailma kuin ennen niin en hetkeäkään ihmettele jos joku oikeasti ei uskalla hakea apua.
Itsekin sitä jo lopulta kaduin kun heidän luo menin,olisi vain pitänyt kaikessa hiljaisuudessa etsiä itse asunto eikä ajatella että en noin vaan voi sairasta jättää ja hyljätä.

 

Kyllä se ihan aiheellinen pelko on. Minä kävin juttelemassa mielenterveyshoitajille ahdistuneisuudestani. Ilmaisin kyllä selkeästi että lapsilla ei ole hätää ja ne tulee hoidettua kun mieskin oli kotona. Niinpä vain sain kuitenkin kuulla että "tästä nousee lastensuojelullinen huoli". Voitte arvata kasvattiko luottamusta vai ei. Aika vittumaista tää nykysysteemi että enää ei uskalla apua pyytää koska ei tiedä mihin sotkuun joutuu. Masentuneella on voimavarat muutenkin vähissä, ei siihen tarvita ylimääräistä stressiä kuten minä sain. Nyt sitten toivutaan siitä "lastensuojelusta" ja "avusta" jota perheemme sai. Eli vuoden helvetistä!

Voisitko avata hiukan enemmän tilannetta ja sitä miten teitä "autettiin"?

Kyllä varmaan joskus jossain voidaan tehdä huostaanotto liian hepposin perustein virheellisesti. Yleistä se ei todellakaan ole, koska a) huostaanotot ovat todella kalliita, ja ne ovat ihan vihoviimeinen ratkaisu jo siksikin b) lakiin on kirjattu todella tiukat perusteet huostaanotolle, ja huostaanotto ei koskaan ole yhden sosiaalityöntekijän ratkaisu vaan monen ammattilaisen yhdessä tekemä ratkaisu. Jos vanhemmat vastustavat, asian päättää hallinto-oikeus c) tämän palstan tietojen vastaisesti lastensuojelussa pyritään todellakin suojelemaan lapsia, ja lähes aina lapsen etu on olla omien vanhempien kanssa.

Minulla on työn kautta kokemusta mm. kahdesta seuraavasta tapauksesta: Ensimmäisessä vanhempi yritti itsemurhaa lasten ollessa kotona, ja lapset hälyyttivät apua. Tehtiin ls-ilmoitus, annettiin avohuollon tukitoimenpiteitä. Vanhemmena mielestä ei mitään syytä ilmoitukselle, hän on "mitä parhain ja rakastavin vanhempi". Toisessa vanhempi psykoosissa, lapset täysin heitteillä. Tapauksesta tehtiin monta ls-ilmoitusta, ei huostaanottoa koska siihen ei ollut varaa. Vanhempi: aiheeton ls-ilmoitus.

 

Voin kertoa oman kokemuksen.

Silloinen mieheni sairastui ei suostunut hakemaan apua masennukseen.
Sekosi koetti itsaria milloin joi tärpättiä milloin veti lääkkeitä purkillisen, välillä ei suostuttu edes lassia paikalle laittamaan ja taas sain pelätä että herääkö mies.
Jos heräsi saattoi alkaa riehuminen jne.
Lopulta minä hain sossusta apua ja ja apu olikin joko mies tai lapsi,valinta oli tehtävä.
Lapsen valikoin ja sossu auttoi ensihätään minulle asunnonkin.
Vaan jouduin monen monta kertaa käymään sossussa lastensuojeluihmiset puheilla näytillä että minä olin "kunnossa" ja minulla ei viiraa päässä kun ex oli ihanasti valehdellut vaikka mitä skeidaa minusta.
Minulle jopa suoraan ehdotettiin kun olin niin nuori ja mieheni sairastui että annan lapseni suosiolla pois ja hänelle olisi jo perhekin voisin näin jatkaa elämääni ja kouluttautuakin (kun silloin ei vielä sitä ammattiakaan ollut)
Voin sanoa että kovan tappelun kautta sain lapsen pidettyä itselläni mutta kokoajan odotti sossu milloin tekisin virheen.

Tästä tapahtuneesta nyt 18vuotta aikaa ja päivääkään en kadu että lapseni taistelin itselleni enkä pois antanut vaikka niin yritettiin minua ylipuhua ja maalata piruja seinille.

Jos nykypäivänä sosiaalitoimella sama ajatusmaailma kuin ennen niin en hetkeäkään ihmettele jos joku oikeasti ei uskalla hakea apua.
Itsekin sitä jo lopulta kaduin kun heidän luo menin,olisi vain pitänyt kaikessa hiljaisuudessa etsiä itse asunto eikä ajatella että en noin vaan voi sairasta jättää ja hyljätä.

Kamala kasa kirj.virh. kauhee kiire ja bussikin tulee kohta joten sori

 

Kyllä se ihan aiheellinen pelko on. Minä kävin juttelemassa mielenterveyshoitajille ahdistuneisuudestani. Ilmaisin kyllä selkeästi että lapsilla ei ole hätää ja ne tulee hoidettua kun mieskin oli kotona. Niinpä vain sain kuitenkin kuulla että "tästä nousee lastensuojelullinen huoli". Voitte arvata kasvattiko luottamusta vai ei. Aika vittumaista tää nykysysteemi että enää ei uskalla apua pyytää koska ei tiedä mihin sotkuun joutuu. Masentuneella on voimavarat muutenkin vähissä, ei siihen tarvita ylimääräistä stressiä kuten minä sain. Nyt sitten toivutaan siitä "lastensuojelusta" ja "avusta" jota perheemme sai. Eli vuoden helvetistä!

HÄH?? Mä olen sairastanut todella pahan synnytyksen jälkeisen masennuksen - ja kaikki paska mitä oli taakse muka jäännyt ryöppysi tuolloin yli. Oli välillä liki toiminta kyvytön. Mutta kun mulla on myös mies, joka oli koko ajan tukena matkan varrella, kävin terapiassa ja söin lääkeitä olen parantunut. Missään kohtaa kukaan ei maininnut lasten huostaanotosta. MIKSI olisi? Mulla todellakin on se mies joka jeesas mua hankalina hetkinä. Ei kai lasta viedä äidiltä joka murtaa lonkkansa ja ei sen takia voi osallistua perheen arkeen lainkaan? Silloinhan se toinen puoliso jeesaa siinä arjessa ja huolehtii lasten hyvinvoinnista?

Yhdessäkään kohtaa en tuntenut mitää pelkoa lasten menettämisestä. Miksi olisin? Jos tuollainen tilanne olisi edes tullut etteen niin sosiaalipuolen henkilöt olisi olleet täysin tervetulleita katsomaan meille meidän perheen arkea. Kyllä mies kävi töissä, mutta saattoi vaikka kesken päivän tulla kotiin minua auttamaan jos päivä tuntui mahdottomalta viedä läpi. Sain nukkua yöni - mies hoiti lapsia jos minulla voimat oli ehtynyt. Sitä varten kai ne puolisot on olemassa, autetaan toista kun toinen on heikoilla? Lapsi ei vaurioidu vaikka äiti ei olisikaan priimaa aina - tiedättekö, lapselle voi jopa selittää että äiti on nyt väsynyt ja siksi itkee?

Mä epäilen että näiden huostaanotto "uhkausten" takana on muukin epäilys...ei pelkkä masennus, vaan monenlaiset muute seikat.

Mä olen nyt kunnossa. Olen käynnyt läpi helvetin mutta se on pakottanut mut läpikäymään lapsuuden ja nuoruuden pahat asiat (isän alkoholismi ja molempien vanhempien itsari-hakuisuus noin esimerkkinä) Mä olen oppinut paljon itsestäni ihmisenä ja hahmottanut meneen oikeaan suhteeseen. Mun ei tarvii enää elää vihan, katkeruuden tai kaunan kanssa. Mun ei tartte myöskään siirtää menneen taakkaa lapsilleni. Todella moni toistaa historiaa, kuljettaa ongelmia vaan eteenpäin koska ei joudu koskaan asioita käsittelemään. Masennuksen kautta koen olevani jopa parempi äiti. Paljon parempi kuin katkeruuden syömä äiti.

 

Voin kertoa oman kokemuksen.

Silloinen mieheni sairastui ei suostunut hakemaan apua masennukseen.
Sekosi koetti itsaria milloin joi tärpättiä milloin veti lääkkeitä purkillisen, välillä ei suostuttu edes lassia paikalle laittamaan ja taas sain pelätä että herääkö mies.
Jos heräsi saattoi alkaa riehuminen jne.
Lopulta minä hain sossusta apua ja ja apu olikin joko mies tai lapsi,valinta oli tehtävä.
Lapsen valikoin ja sossu auttoi ensihätään minulle asunnonkin.
Vaan jouduin monen monta kertaa käymään sossussa lastensuojeluihmiset puheilla näytillä että minä olin "kunnossa" ja minulla ei viiraa päässä kun ex oli ihanasti valehdellut vaikka mitä skeidaa minusta.
Minulle jopa suoraan ehdotettiin kun olin niin nuori ja mieheni sairastui että annan lapseni suosiolla pois ja hänelle olisi jo perhekin voisin näin jatkaa elämääni ja kouluttautuakin (kun silloin ei vielä sitä ammattiakaan ollut)
Voin sanoa että kovan tappelun kautta sain lapsen pidettyä itselläni mutta kokoajan odotti sossu milloin tekisin virheen.

Tästä tapahtuneesta nyt 18vuotta aikaa ja päivääkään en kadu että lapseni taistelin itselleni enkä pois antanut vaikka niin yritettiin minua ylipuhua ja maalata piruja seinille.

Jos nykypäivänä sosiaalitoimella sama ajatusmaailma kuin ennen niin en hetkeäkään ihmettele jos joku oikeasti ei uskalla hakea apua.
Itsekin sitä jo lopulta kaduin kun heidän luo menin,olisi vain pitänyt kaikessa hiljaisuudessa etsiä itse asunto eikä ajatella että en noin vaan voi sairasta jättää ja hyljätä.

Mitä? Mitä muuta apua sulle olisi voitu tarjota kuin että valitset tien itsetuhoisen hullun rinnalla ja menetät lapsen TAI että otat lapsen kainaloon ja poistut. Sehän oli lapselle paras mahdollinen vaihtoehto. Vai olisitko kenties halunnut edelleen vaan pitää molemmat??

Jos edes jahkailit tuon asian tiimoilta niin en yhtään kummastele miksi ehdottelivat lapsen huostaanottoa. Eihän yhdenkään lapsen tartte seurata jotain epämääräistä huopaa-soutaa menoa jossa isä tuon tuosta yrittää tappaa itseään.

 

Masennukseen pitää hakea apua. Se ei edelleenkään ole lasten huostaanoton peruste.
Se on, että ei hae apua ja masennus pahenee siitä syystä täyttämään jo laitoshoidon kriteerit, puhumattakaan siitä että masennus äityy hoitamattomana niin pahaksi että tekee jotain mikä antaa syyn huostaanotolle.

Ja tiedän mistä puhun, mulla todettiin keskivaikea masennus, eikä kukaan edes kunahtanut lasten huostaanotosta.
Mut hoidettiin ja kuntoutettiin terveeksi, todettiin että musta ei ole vaaraa itselleni eikä muille, sain pikkuisen apua kotiin ja tässä ollaan edelleen.

 

Itselläni useampikin masennuslääkkeitä syövä ystävä, joilla pieniä lapsia eikä todellakaan ole mitään aihetta huostaanottoon. Ja tosiaankin, perheissä on myös isä ja lapset tarhassa ja äiti töissä, kun lääkitys saatiin kohdilleen.

 

Se apu oli sitä perinteistä eli perhetyöntekijät kerran pari viikossa kyttäämässä ja istumassa. Sitten sai myöhemmin lukea mitä skeidaa olivat kirjoittaneet, vääristelleet asioita jne. papereihinsa. Kaikkea mahdollista mitätöintiä ja lyödyn lyömistä. Siinä jäi todellakin mun ahdistus toissijalle kun tuli lisää ahdistuksen aihetta eli piti taistella ettei lapsia viedä. Sitä shittiä ei hevillä unohda ja apua en hae enää koskaan vaikka henki menisi.

 

[QUOTE="melli";26058724]Mitä? Mitä muuta apua sulle olisi voitu tarjota kuin että valitset tien itsetuhoisen hullun rinnalla ja menetät lapsen TAI että otat lapsen kainaloon ja poistut. Sehän oli lapselle paras mahdollinen vaihtoehto. Vai olisitko kenties halunnut edelleen vaan pitää molemmat??

Jos edes jahkailit tuon asian tiimoilta niin en yhtään kummastele miksi ehdottelivat lapsen huostaanottoa. Eihän yhdenkään lapsen tartte seurata jotain epämääräistä huopaa-soutaa menoa jossa isä tuon tuosta yrittää tappaa itseään.[/QUOTE]

Olen samaa mieltä. Ei sitä tollaisessa tapauksessa todellakaan ole lapselle parasta, että jäädään kattomaan mitä isi keksii seuraavaksi. Ja jos exä oli kertoillut satuja, niin sossun työ nyt on vaan tarkistaa onko puheilla perää. Tietysti kaikin puolin ikävä tilanne oli ja hyvä että selvisit.

Mullakin oli synnytyksen jälkeinen masennus ja eipä siinä kukaan pyytänyt sossussa käymään. En usko että pelkkä masennukseen apua hakeminen voi olla syynä lastensuojeluilmoitukseen.

 

Se apu oli sitä perinteistä eli perhetyöntekijät kerran pari viikossa kyttäämässä ja istumassa. Sitten sai myöhemmin lukea mitä skeidaa olivat kirjoittaneet, vääristelleet asioita jne. papereihinsa. Kaikkea mahdollista mitätöintiä ja lyödyn lyömistä. Siinä jäi todellakin mun ahdistus toissijalle kun tuli lisää ahdistuksen aihetta eli piti taistella ettei lapsia viedä. Sitä shittiä ei hevillä unohda ja apua en hae enää koskaan vaikka henki menisi.

Ei millään pahalla, mutta tämä tyylisi kirjoittaa jo asiasta kertoo jotain oikeasta todellisuudesta. Jotain teillä varmasti oli sellaista mikä pakotti seurantaa. Ehkä et sinä, ehkä halusivat nähdä mikä on miehesi osuus perheen arjessa.

 

Meillekkin koittivat saada perhetyöntekijöitä joista ei ole minkäänlaista konkreettista hyötyä :s eivät edes siivoa enää tai tee mitään hyödyllistä muuta kun käyvät kyttäämässä. Muutenkin varsinkin nuoria perheitä kohtaan on kamalat ennakkoluulot ja ennakkoasenteet :s kiitos ei meille, aiheuttaisivat vain enemmän stressiä ja jakaisivat hyviä neuvoja kaverilla oli ollut kh huoneessa läjä laskustamatonta pyykkiä ja hienosti olivat neuvoneet kuinka ne kannattaa viikata ja että ne kannattaa viikata heti kun kuivurista ne otetaan ja muita yhtä hyödyllisiä vinkkejä mm. tiskaamisesta jne. eiköhän 30v 4 lapsen äiti joka on asunut omillaan 16 vuotiaasta asti osaa ihan hyvin siivota! eri asia oli ettei ehtinyt niitä laskustaa sillä sekunnilla