Vanhemmat, jotka kehuu lapsiaan

Mitä mieltä olette vanhemmista, jotka koko ajan joko suoraan tai piilevästi kehuu lapsiaan? Itselläni on työkaveri, jonka lapsilla on laaja sanavarasto, jotka ovat motorisesti todella ketteriä ja taitavia, jotka ovat luovia tarinankeksijöitä ja erittäin sosiaalisia. Jotka sitä ja jotka tätä. Tämä kaikki tulee aina rivienvälistä puhuttiinpa mitä vain.

Itselläni lapset ovat todella kauniita (miehen peruja): Oma ulkonäköni on ihan tavallinen. Heitä on sanottu kauniiksi monessa yhteydessä ja heitä pyydettiin lapsimalleiksi. Sovittiin miehen kanssa että ei. Ja ovathan he muutenkin ihania ja kivoja lapsia, mutta en minä heitä koko ajan kehu joka käänteessä enkä tuota lapsimallijuttuakaan ole kertonut kuin lähimmille sukulaisille ja nyt tänne.

En jaksa enää kuunnella omakehuhaisseeta.

 

Kyllä toi sun omien lasten kehuminen tässä enemmän naurattaa.

 

Minusta mun lapsi on maailman ihanin ja täydellisin ja kaunein ja taitavin. :heart: Mutta en mä siti siltikään kaikille toitota koko aikaa.. En mä tiedä mitä mä ajattelen sellaisista vanhemmista.. Varmaan rakastavat lapsiaan tosi paljon ja pitävät ainutlaatuisena niinkuin muutkin vanhemmat yleensä. Suurin osa vaan ymmärtää olla ärsyttämättä muita kehumisella.

 

Mä ainakin kehun surutta omaani

Ja vähän siskojenkin lapsia. Ja ystävien.

 

Olen sitä mieltä, että jokaisen pitäisi kehua lapsiaan. Ja vihaan vanhempia, jotka vähättelevät lapsiaan, varovat kehumasta heitä etteivät he vaan ylpisty, ja kihisevät kateudesta jos naapurin tyttö saa kokeista kympin.

Ei se ainakaan multa ole pois, jos jonkun lapsi on koulussa tosi hyvä, kaunis, tottelevainen jne. Mun lapsetkin on kauniita, ihania, ja kaikinpuolin kivoja

Kaikkein huvittavinta on ne ihmiset, jotka selittävät että on munkin lapsi tosi kaunis ja fiksu ja kaikkee, mutta en mä siitä puhu, ehei, en puhu en. Daa...

 

Mä yritän olla kehumatta, koska liian helposti jotkut (kaltaisesi kenties) voivat ihan vaan normaalista keskustelusta vetää herneen nenään; se, että minä kerron, että lapseni oppi kuivaksi viikossa tai lukemaan 5-vuotiaana ei ole AUTOMAATTISESTI kehumista, asiat voivat vaan olla menneet juuri niin.

 

ja niin, miksiköhän sen oman lapsen kehumisen ylipäätään pitäisi ärsyttää? Eikö vain voisi olla iloinen siitä, että on ihania ja lahjakkaita lapsia maailmassa, muuallakin kuin omassa kotona. Siitähän on pitkällä tähtäimellä iloa kaikille. Eli, iloitaan nyt vain toistenkin iloista ja unohdetaan mokoma negatiivinen hölynpöly!

 

ap kato toivoo ja odottaa, että muut kehuisi hänen lapsiaan...kun ei itse voi kehua omiaan. Ja sitte tietysti kihisee kateudesta kun toisten lapset on niiin hyviä....

 

Mä kyllä kehun mahtavan ihania ja älyttömän kauniita lapsiani jatkuvasti. Kukas muu niitä kehuis ellei me vanhemmat?
Ja nyt kun ei sais kehua, niin sitten on huono itsetunto isona. Mieluummin terve itsetunto aikuisena jos joku nyt sitten katsoo mua kieroon kun kehun meille niin rakkaita lapsia.

 

Mitä mieltä olette vanhemmista, jotka koko ajan joko suoraan tai piilevästi kehuu lapsiaan? Itselläni on työkaveri, jonka lapsilla on laaja sanavarasto, jotka ovat motorisesti todella ketteriä ja taitavia, jotka ovat luovia tarinankeksijöitä ja erittäin sosiaalisia. Jotka sitä ja jotka tätä. Tämä kaikki tulee aina rivienvälistä puhuttiinpa mitä vain.

Itselläni lapset ovat todella kauniita (miehen peruja): Oma ulkonäköni on ihan tavallinen. Heitä on sanottu kauniiksi monessa yhteydessä ja heitä pyydettiin lapsimalleiksi. Sovittiin miehen kanssa että ei. Ja ovathan he muutenkin ihania ja kivoja lapsia, mutta en minä heitä koko ajan kehu joka käänteessä enkä tuota lapsimallijuttuakaan ole kertonut kuin lähimmille sukulaisille ja nyt tänne.

En jaksa enää kuunnella omakehuhaisseeta.

Niin, tekstin pohjalta voin sanoa, että itse et todellakaan vaikuta tuollaiselta vanhemmalta.

 

Meillä tehdään vaan töitä eikä juoruilla...

 

Ei se ole omakehua, jos lapsiaan kehuu. hehän ovat täysin eri ihmisiä, kuin heidän vanhempansa. Minä en kehu piilevästi, teen sen aivan suoraan, koska mielestäni lapseni ovat maailman ihanimmat. jokainen tuntemani vanhempi tykkää puhua lapsistaan, enkä näe siinä mitään ihmeellistä.

 

Minä ainakin ylpeänä julistan sitä että lapseni on motorisesti noin 2kk edellä keskivertovauvoja. Olen ylpeä kun pienen pieni poikani seisoo tuetta ja on noussut jo 5kk vanhana itse seisomaan. Nyt kävelee seinistä tukea pitäen ja välillä ihan ilman mitään tukea muutama askelta. Lääkäri ja neuvolan täti tästä kahden kuukauden edellä olemisesta sanoi etten oo ite keksinyt. Ja oon kyllä tosi ylpeä että poika on liikunnallinen, superiloinen ja nauravainen ja vilkas punapää Voin silti olla ylpeä myös ystävien ja tuttavien lapsista ja heidän taidoistaan ja kuuntelelen mielelläni heidän kehuja omista lapsistaan. Olet ap kateellinen.

 

Minä kehun lapsiani heidän kuullen ja silloin kun he eivät ole kuulemassa.

 

Miksi omista lapsistaan ei saisi olla vilpittömästi iloinen ja ylpeä?

 

Tuollaisia kehuja on hyvin vaikea ottaa todesta, koska jokaisen vanhemman mielestä omat lapset ovat maailman ihmeellisimmät ja mahtavimmat ja kauneimmat.

Ja todellisuus iskee usein vasta koulussa. Kun oikeasti lapsia laitetaan "paremmuusjärjestykseen". Tästä taas usein seuraa katkeruutta ja ilkeyttäkin.

En itse kehu noin koska en itsekään jaksaisi kuunnella kun joku muu kehuu omia lapsiaan. Ja lisäksi olen omin silmin nähnyt miten kaikista epäsosiaalisimpien lasten äidit yleensä pitävät omiaan sosiaalisina. Siis nämä, jotka eivät kotona viihdy, vaan ovat toisten riesana, ei mitään silmää sille, ollaanko sitä toivottuja vai ei, komenteerataan, määrätään, pärjätään kyllä mutta ei tuollainen mitään sosiaalisuutta mielestäni ole, että ollaan niin minä minä minä.

Yleensä lähes jokainen äiti puhuu kuin papupata kun häneltä kysyy hänen lapsistaan, olivat ne lapset sitten 2v tai 20 v. Ja se on rasittavaa, koska se kehuskelu harvoin on objektiivista. Opettajat näkevät paljon lapsia ryhmässä. Ja paljon vanhempia.

 

Mulla on kans työkaveri, jonka lapset on maailman parhaita. Hän puhuu heistä tosi paljon, eikä siinä muuten mitään, mutta antais vaan joskus jollekki muullekin suunvuoron. Jos joku muu kertoo jotain omista lapsistaan hän heti alkaa pospottaan omistaan.

Työkaverin lapset on ikäväliltä 25-35.


Muoks. 10vuotta tuota juttua kuunneltuani täytyy kertoa, et mulle on muodostunu aika hyvä suodatin työkaverin jutuille.

 

Kyllä omia lapsiaan saa ja kuuluukin kehua, mutta... sellaisesta kehumisesta en tykkää, jolla yritetään nostaa omat lapset toisten yläpuolelle tai jolla selkeästi verrataan omaa lasta toisen lapseen. Sellaista en voi sietää ja valitettavasti sellaiseenkin törmää. Lapset ovat erilaisia, kehittyvät eri tahtiin ja näin kuuluukin olla.

Omia lapsiani rakastan tietysti maailmassa eniten, he ovat minulle kaikkein ihanimmat. He ovat ihanimmat riippumatta siitä mitä he osaavat tai miltä he näyttävät.

 

Lapsiaan saa ja tuleekin kehua. Itse en taida sitä tehdä tarpeeksi.:ashamed: mutta joskus sellainen kehuminen silti ärsyttää, ei siksi, etteikö lapsia sinänsä saisi kehua. Ei se minultakaan pois ole, jos jonkun lapsi on kaunis ja älykäs. Mutta jos sen kehun taustavaikuttimena on oikeastaan kuitenkin vaan ylistää itseään... MINUN lapseni ovat ihania MINUN erinomaisuuteni vuoksi.. sellaiseen joskus väsyy. Tai siihen, että lasten ansioilla ratsastetaan. Toki lapsistaan tai lastenlapsistaan saa olla ylpeä, mutta jos se, että toivoo lapsenlapsestaan lääkäriä lähinnä siksi, että voi sanoa MINUN lapsenlapseni on lääkäri, eikä siksi, että lapsenlapsi itse lääkäriksi toivoo, on asiassa mielestäni jotakin nurinkurista.

 

Minä kehun omia lapsiani heille itselleen, en kokoajan muille silloin, kun he eivät ole edes paikalla. Ei siitä lapsille hyvää itsetuntoa tule, jos työpaikalla kahvipöydässä heidän tekemisiään repostelen. ja minusta kehuissa pitää olla jotain realiteettia, ei niin, että on suurin piirtein euroopan mestari jo 2 v.

 

Mulla on kans työkaveri, jonka lapset on maailman parhaita. Hän puhuu heistä tosi paljon, eikä siinä muuten mitään, mutta antais vaan joskus jollekki muullekin suunvuoron. Jos joku muu kertoo jotain omista lapsistaan hän heti alkaa pospottaan omistaan.

Työkaverin lapset on ikäväliltä 25-35.


Muoks. 10vuotta tuota juttua kuunneltuani täytyy kertoa, et mulle on muodostunu aika hyvä suodatin työkaverin jutuille.

alan itsekin kai tällaista suodatinta luoda kiitos

 

mä kehun jos on kehumista. mutta siiden vaaditaan hieman enemmän kuin että meidän maija osaa kuoria perunan tms. en mä muille mistään arkipäivän askareiden osaamisesta ala kehumaan. vaikka toki sille omalle lapselle kehunkin istä, kun jonkun uuden taidon oppii

 

Kyllä mä ainakin kehun lapsiani aina ja paljon. Ja varsinkin lasten kuullen. Se nyt vaan tulee luonnostaan kun kertoo kuulumisia niin kertoo mitä uutta lapset on oppinut yms. En mä ainakaan osaa olla kehumatta. Mutta kehun myös usein ja paljon muiden lapsia.

 

mä kehun jos on kehumista. mutta siiden vaaditaan hieman enemmän kuin että meidän maija osaa kuoria perunan tms. en mä muille mistään arkipäivän askareiden osaamisesta ala kehumaan. vaikka toki sille omalle lapselle kehunkin istä, kun jonkun uuden taidon oppii

Viimeksi taisin enemmän kehua kun tokaluokkalainen päätti siivota koko kämpän oma-aloitteisesti kavereidensa kanssa saadakseen taskurahaa. Taisivat vielä siivota kaverinkin luona, jotta saivat enemmän jaettavaa

Minusta on aina parempi kehua kuin moittia, kannustus kun on hyvä kasvatuskeino. Tunnen joitakin jotka keskittyvät enemmän moittimaan lapsiaan, toivon että he eivät moiti lapsiaan ainakaan lasten kuullen muille. Omat lapseni ovat pärjänneet erinomaisesti siihen nähden millaiset vanhemmat ja geenit ovat saaneet

 

Mä kehun kyllä omiani paljon... Mulla nyt vaan on niin ihanat lapset :heart::saint:

En alenna sillä varjolla kuitenkaan kenenkään toisen lasta huonommaksi ja musta on ihanaa kuunnella kun vanhemmat kehuvat sydämestään omia lapsiaan. Sitten jos se "kehuminen" on sellaista pätemistä jossa unohdetaan tavallaan lapsi persoonana, niin se taas tuntuu jotenkin tosi pahalta ihan lapsenkin puolesta..