Vanhempien erilaiset kasvatustyylit?

Onko teillä, sinulla ja kumppanillasi erilaiset kasvatustyylit?
Me yritämme saada jotenkin yhdenmukaistettua tätä niin että olisimme selkeämpiä ja jämptejä ja kasvattaisimme yhdessä, mutta välillä tuntuu vähän toivottomalta.
Mies siis on meillä tiukempi kurissaan, hän on itse kasvanut aika ankaran ja ehdottoman vanhemman kanssa.
Lapsen on tullut totella vanhempaa jatkuvasti eikä negatiivisia tunteita saanut näyttää(mitä mies ei osaa vieläkään ja kuvittelee että on normaalia ettei niitä muka OLE), lapsi on laitettu todella pienestä pitäen tekemään kotitöitä ja ne kotityöt on TÄYTYNYT tehdä tapahtui mitä tahansa.
Suhteellisuudentaju ei ole ollut anoppini parhaita puolia.
Armeijakuri on vallinnut jatkuvasti..
Minä taas olen rennommasta ja lapsumman kasvatustavan omanneesta perheestä, ei täydellinen sekään tyyli mutta ainakin tunteita sai näyttää ja myös näytettiin.
Oli ihan normaalia ettei lapsi välttämättä uskonut kaikkia vanhempien käskyjä ja kehoituksia kerrasta, eikä siitä siltikään nostettu hillitöntä metakkaa ja alettu samantien uhkailla jollakin.
Mies taas tekee näin meidän (erittäin kiltin ja tottelevaisen) lapsemme kohdalla ja hermostuu sekä alkaa uhkailla hyvin nopeasti jos lapsi ei samantien tottele isäänsä ja kyseessä voi vieläpä olla ihan pikkuasia.
Komentoja,käskyjä ja uhkailuja satelee JATKUVASTI niin että olen jo ihan uupunut enkä halua että lapsemme kasvaa jatkuvan käskytyksen alaisena.

 

No, meillä on vähän sama. Mies on itsekin sanonut, että heillä kotona kielteisten tunteiden näyttämisestä rangaistiin ja myönteisten tunteiden näyttämisestä pilkattiin. On siis tuota vastaan, mutta silti mielestäni huutaa ja moittii turhan herkästi. Samoin äitinsä tavoin tavallaan ylisuojelee ja on heti kieltämässä turvallisuuteen vedoten. Itse ajattelen tuostakin toisella tavalla - toki hengenvaaralliset asiat pitää kieltää, mutta jos lapsi tippuu sohvalta ja satuttaa itsensä, entä sitten.

 

Miehelläni ja sen exällä oli/on erilaiset kasvatustyylit, jopa niin paljon että oli osasyynä eroonkin, ajatellen että erilaiset katsomukset elämään vei eri suuntiin. Lasten äiti siis arvosti rahaa ja ulkoisia asioita, isä ei.

Nuo lapset nyt jo aikuisia, minulla ja miehellä kasvatustyylit samanlaiset näihin meidän lapsiin.

 

Joo, olemme erilaisia. Data on sellainen pehmoisi, ettei mitään rajaa ja mie sitten toista äärilaitaa. Kyllä mieheni tunnusti jokin hetki sitten, että on huomannut myönteisen muutoksen lapsissa sen myötä, että iltaruoka syödään yhdessä, nukkumaan mennään ajoissa, ulkoilua/liikuntaa oltava päivittäin, peli-/tv-aikaa rajoitettu, kotitöitä jokaiselle oman kyvyn mukaan jne.

 

Me ollaan keskusteltu teoreettisella tasolla kasvatusmenetelmistä ennen lapsen syntymää. Jos tässä asiassa olisi ollut suuri ristiriita, en olisi lapsia tehnyt mieheni kanssa. Yhteinen arvomaailma on parisuhteen tärkein asia, siis minun mielestäni.

Jälkiviisasteluahan tämä ap:n kohdalla on, mutta kyllä nyt viimeistään pitäisi keskustella teidän perheen yhteinen linja selväksi.

 

Me ollaan keskusteltu teoreettisella tasolla kasvatusmenetelmistä ennen lapsen syntymää. Jos tässä asiassa olisi ollut suuri ristiriita, en olisi lapsia tehnyt mieheni kanssa. Yhteinen arvomaailma on parisuhteen tärkein asia, siis minun mielestäni.

Jälkiviisasteluahan tämä ap:n kohdalla on, mutta kyllä nyt viimeistään pitäisi keskustella teidän perheen yhteinen linja selväksi.

Heh, arvasin että joku sanoo jotain tämän tyylistä.
Mitäs jos se yhteinen linja on keskusteltu ennen lapsen syntymää mutta onkin erottu lapsen ollessa vauva ja palattu yhteen kun lapsi ollut isompi.
Nyt sitten lapsen isällä on ihan selvästi tullut tuo lapsuudenperheen kasvatustyyli esille josta nimenomaan silloin aikoinaan halusi eroon eikä missään nimessä tahtonut lasta niin kasvattaa.
Arvomaailman kyllä näkisin silti olevan melko samanlainen meillä molemmilla, mies ei vaan tavallaan nää mitään negatiivista kasvatuksessaan ja pitää itseään rentona yms.(koska on varmaan rennompi kuitenkin kuin äitinsä joka oli aika hillitön) ja kertoo hakevansa kasvatuksellaan samoja asioita kuin minäkin.

 

Joo, olemme erilaisia. Data on sellainen pehmoisi, ettei mitään rajaa ja mie sitten toista äärilaitaa. Kyllä mieheni tunnusti jokin hetki sitten, että on huomannut myönteisen muutoksen lapsissa sen myötä, että iltaruoka syödään yhdessä, nukkumaan mennään ajoissa, ulkoilua/liikuntaa oltava päivittäin, peli-/tv-aikaa rajoitettu, kotitöitä jokaiselle oman kyvyn mukaan jne.

Toki meilläkin noudatetaan rutiineja ja lapset tekevät kotitöitä siis minun(sen rennomman vanhemman) toimesta.
Toisen vanhemman ankaruus näkyy ehkä sitten siinä että pienistä ns. turhista asioista nipotetaan ja tehdään numero,lapsen täytyy olla ns. talutusnuorassa jatkuvasti ja totella virheettömästi kuinka pitää olla,syödä,istua,puhua,kävellä jnejne.
Sellaista turhaa jatkuvaa komentelua ja nipotusta mitä ilmankin pärjää ja lapsi kyllä tottelee kun on tarvetta.

 

[QUOTE="vieras ap";28042859]Heh, arvasin että joku sanoo jotain tämän tyylistä.
Mitäs jos se yhteinen linja on keskusteltu ennen lapsen syntymää mutta onkin erottu lapsen ollessa vauva ja palattu yhteen kun lapsi ollut isompi.
Nyt sitten lapsen isällä on ihan selvästi tullut tuo lapsuudenperheen kasvatustyyli esille josta nimenomaan silloin aikoinaan halusi eroon eikä missään nimessä tahtonut lasta niin kasvattaa.
Arvomaailman kyllä näkisin silti olevan melko samanlainen meillä molemmilla, mies ei vaan tavallaan nää mitään negatiivista kasvatuksessaan ja pitää itseään rentona yms.(koska on varmaan rennompi kuitenkin kuin äitinsä joka oli aika hillitön) ja kertoo hakevansa kasvatuksellaan samoja asioita kuin minäkin.[/QUOTE]

Kasvatustyyli on osa arvomaailmaa. Eihän se niin voi mennä, että molemmat haluavat lapsen käyttäytyvän kohteliaasti (niinkuin kaikki meistä!) ja toinen tekee sen keskustelemalla, toinen hakkaamalla. Ei tässä ole kyse samanlaisesta arvomaailmasta.

Sille ei ehkä mahda mitään, ettei mies tunne/ole tuntenut itseään riittävän hyvin arvioidakseen omaa tyyliään. Joka tapauksessa kannattaa asiasta yrittää keskustella ja muistaa, että hyvään lopputulokseen päästäkseen tulee molempien joustaa, koska molemmathan ovat mielestään oikeassa.

Kyllä meilläkin käydään kasvatukseen liittyviä keskustelua edelleen jollei päivittäin, niin ainakin viikottain. Toinen saa muistuttaa toista yhteisesti sovitusta linjasta esim. "Muista, ettei turhia varoituksia" jne.

 

Olisko tästä apua?

Muodostakaa perheellenne yhteiset säännöt ja toimintamallit, jonka mukaan koko perhe toimii. Säännöt voivat olla vaikkapa tällaiset: Ei huutoa. Ei kiroilua. Ei lyöntejä. Käyttäydy kohteliaasti. Puhu ja pyydä kauniisti jne.... Eli ihan omat säännöt teidän perheelle, yhdessä sovitusti.

Jos joku sitten rikkoo näitä sääntöjä, on hyvä vedota tähän. Muistappas sääntö se ja se...

Harvoin muistetaan kotona käyttäytyä yhtä hyvin kuin esim. omalla työpaikalla.

Rangaistusmenetelmänä voi ihan hyvin olla lapsella 1 varoitus ja tämän jälkeen jäähy, joka vastaa lapsen ikää. (Esim. 3-vuotiaalla 3 min). Lapselle on hyvä kerrata asia, jonka hän säännöistä rikkoi ja tilanteen mukaan vaatia anteeksipyyntö. On tärkeää, että rangaistusmalli on yhtäläinen, eikä esim.ole turhia uhkailuja tai muuta.

 

Joo, olemme erilaisia. Data on sellainen pehmoisi, ettei mitään rajaa ja mie sitten toista äärilaitaa. Kyllä mieheni tunnusti jokin hetki sitten, että on huomannut myönteisen muutoksen lapsissa sen myötä, että iltaruoka syödään yhdessä, nukkumaan mennään ajoissa, ulkoilua/liikuntaa oltava päivittäin, peli-/tv-aikaa rajoitettu, kotitöitä jokaiselle oman kyvyn mukaan jne.

Siis ei mikään pehmo vaan ihan vanhemmuuskyvyttömyydestä kärsinyt. Hyvä, että joku opettaa elämisen alkeita lapsille sentään.

 

Arvomaailmasta keskusteleminen ennen lasten saamista on tärkeää, muttei mikään patenttiratkaisu. Hyvin usein lapset nostavat sekä itsestä että puolisosta esiin hyvinkin yllättäviä piirteitä, niin hyvässä kuin pahassakin. Vaikka kuinka oltaisiin teoriatasolla samaa mieltä asioista, käytännön vuorovaikutuksessa voi tulla sellaisiakin asioita esiin, joita ei olisi osannut ennustaa.

Pisteet kaikille, jotka itsekään pystyvät noudattamaan aina käytännössä kaikkia niitä kauniita periaatteita, joita ovat ennen omia lapsia miettineet. Kasvatusasioista joudutaan useimmissa perheissä käymään keskustelua sitten käytännön todellisuuden iskeydyttyä tajuntaan - ja joskus niitä keskusteluita saa käydä itsensäkin kanssa.

 

Plus että usein etukäteen keskustellessa on helppo olla samaa mieltä, koska puhutaan suurista linjoista - "ei ruumiillista kuritusta" "tuetaan lasten itsetuntoa" "pidetään selvät rajat" "opetetaan ottamaan muutkin huomioon". Mutta vasta lapsiperhe-elämää eläessä sitä huomaa, että vaikkapa "säännöistä kiinnipitäminen" on melko laaja käsite. Yhdelle se on jokaiseen rikkeeseen puuttumista, toiselle suurista linjoista huolehtimista. Tai mikä on "lepsuilua", "hemmottelua" tai "liian ankaraa". Vasta tilanteet - ja ne lapset omine piirteineen - opettavat, ja virheitäkin sattuu.

 

[QUOTE="juu";28043104]Arvomaailmasta keskusteleminen ennen lasten saamista on tärkeää, muttei mikään patenttiratkaisu. Hyvin usein lapset nostavat sekä itsestä että puolisosta esiin hyvinkin yllättäviä piirteitä, niin hyvässä kuin pahassakin. Vaikka kuinka oltaisiin teoriatasolla samaa mieltä asioista, käytännön vuorovaikutuksessa voi tulla sellaisiakin asioita esiin, joita ei olisi osannut ennustaa.

Pisteet kaikille, jotka itsekään pystyvät noudattamaan aina käytännössä kaikkia niitä kauniita periaatteita, joita ovat ennen omia lapsia miettineet. Kasvatusasioista joudutaan useimmissa perheissä käymään keskustelua sitten käytännön todellisuuden iskeydyttyä tajuntaan - ja joskus niitä keskusteluita saa käydä itsensäkin kanssa.[/QUOTE]

Nimenomaan. Mutta aikuinen, joka tuntee itsensä pystyy jo ennen lapsia päättelemään mihin kykenee ja mihin ei. Äkkipikaisen, helposti tulistuvan ihmisen on turha vannoa, ettei koskaan aio lapsille huutaa.
Tämä on kärjistettyä, mutta kyllä minä kykeni kuvittelemaan, että olen väsyneenä ärtynyt myös äitinä, ja kaipaan omaa rauhaa. En edes kuvitellut että seesteisesti lasten kanssa heti töiden jälkeen leikkisin ja keskustelisin.
Tottakai ihminen kasvaa ja kehittyy, niin pitääkin! Jos lapset kuorivat perusrauhallisena itseään pitävästä tyypistä esiin huutavan hirviön, niin kyllä jokin meni pahasti pieleen.