Varhaisultrassa viikkoja vähemmän

Kävin tänään alkuraskauden ultrassa. Viikkoja olisi edellisten kuukautisten mukaan 6+0, mutta ultraaja sanoi raskauden olevan noin 4-5 viikolla. Ultratessa ei näkynyt oikein mitään, ehkä kehittyvä ruskuaispussi.
Viime vuonna oli tuulimuna, joten väistämättä se pelko on taas. Vaikka ultraaja sanoi, ettei usko sitä olevan, vaan ajattelee raskauden alkaneen myöhemmin. Kahden viikon päästä uudelleen ultraan, piinaavaa odotella.
Onko kellään vastaavaa kokemusta.
Tänään raskaustesti näytti viikkoja 3+.
 
kovin pieni

Kävin varhaisultrassa, kun edellisistä kuukautisista laskettuna viikkoja oli 7+1. Lääkäri mittasi alkion vastaavan vain viikkoja 5+6. Syke kyllä erottui. Olen nyt huolissani, koska tuo arvio heittää yli viikolla. Sain kuitenkin raskaustestiin plussan jo kp 27 ja itse epäilin aikaista ovulaatiota (kp 9-10), joten on vaikea uskoa, että ovulaatio olisikin tapahtunut kovin paljon myöhemmin. Voi kunpa kyseessä olisi vain heitto mittaustuloksessa. Julkiselle en pääse tarkistamaan tilannetta, ensimmäinen neuvola on kahden viikon päästä ja sielläkään eivät kuulemma voi ultrata kun kysyin. Kurja odottelu on siis täälläkin edessä. Mietin, että menisinkö 2 viikon kuluttua uudelleen yksityiselle, vai odotanko saman tien sinne julkisen np-ultraan.
 
vierailija
On kokemusta ja ihan siellä oli ok kaikki :)
Lääkäri sanoi myöhemmin että se on niin millimetrin sadasosista ja myöhemminkin milleistä kiinni ne mitat kun ultrassa otetaan että heittoja syntyy jos ei ole tarkkana.
Itse olen raskauden aikana tarkassa kontrollissa sairauden vuoksi ja vaikka on kokeneet ultraajat aina vuorollaan niin osa hutiloi ja yhtä äkkiä mitat onkin "pienemmät" vrt viikot mut ei ne niistä o hätkähtäneet.
Sit taas toinen ultraaja saa normi viikot.
Voi olla myös niin että tosiaan on myöhemmin kiinnittynyt ja uktraaus tulos on oikea. Yhtä kaikki, olet raskaana onnea siitä :)
Tiedän että nuo on piinaavia akkoja mutta koita olla stressaamatta...minkä tiedän olevan helpommin sanottu kuin tehty.
Minulla seurattiin vielä hcg arvoja alussa että kävin 3pv välein labrassa.
 
  • Tykkää
Reactions: Jonsku88
Kävin varhaisultrassa, kun edellisistä kuukautisista laskettuna viikkoja oli 7+1. Lääkäri mittasi alkion vastaavan vain viikkoja 5+6. Syke kyllä erottui. Olen nyt huolissani, koska tuo arvio heittää yli viikolla. Sain kuitenkin raskaustestiin plussan jo kp 27 ja itse epäilin aikaista ovulaatiota (kp 9-10), joten on vaikea uskoa, että ovulaatio olisikin tapahtunut kovin paljon myöhemmin. Voi kunpa kyseessä olisi vain heitto mittaustuloksessa. Julkiselle en pääse tarkistamaan tilannetta, ensimmäinen neuvola on kahden viikon päästä ja sielläkään eivät kuulemma voi ultrata kun kysyin. Kurja odottelu on siis täälläkin edessä. Mietin, että menisinkö 2 viikon kuluttua uudelleen yksityiselle, vai odotanko saman tien sinne julkisen np-ultraan.
Oon lukenut, että kun syke näkyy ultrassa, on tosi pieni keskenmenon mahdollisuus. Eli olet jo hyvällä puolella. Nyt vaan positiivisin mielin eteenpäin Toivottavasti itsekin näen sydämen pompottelevan seuraavassa ultrassa.
 
On kokemusta ja ihan siellä oli ok kaikki
Lääkäri sanoi myöhemmin että se on niin millimetrin sadasosista ja myöhemminkin milleistä kiinni ne mitat kun ultrassa otetaan että heittoja syntyy jos ei ole tarkkana.
Itse olen raskauden aikana tarkassa kontrollissa sairauden vuoksi ja vaikka on kokeneet ultraajat aina vuorollaan niin osa hutiloi ja yhtä äkkiä mitat onkin "pienemmät" vrt viikot mut ei ne niistä o hätkähtäneet.
Sit taas toinen ultraaja saa normi viikot.
Voi olla myös niin että tosiaan on myöhemmin kiinnittynyt ja uktraaus tulos on oikea. Yhtä kaikki, olet raskaana onnea siitä
Tiedän että nuo on piinaavia akkoja mutta koita olla stressaamatta...minkä tiedän olevan helpommin sanottu kuin tehty.
Minulla seurattiin vielä hcg arvoja alussa että kävin 3pv välein labrassa.
Kiitos vastauksesta. Oliko sinullakin siis eka ultrassa niin, ettei juurikaan mitään näkynyt? Kyllä on muuten odottavan aika pitkä.
 
Yhteistyössä