VAROITUS:Syömisrajoitukset raskausaikana ja keskenmenoriski

\
Alkuperäinen kirjoittaja 31.10.2006 klo 08:41 haloo kirjoitti:
Mä ainakin otan vastaan kaiken tiedon mitä saan, tulipa se sitten miltä palstalta tahansa. Jokainen voi päättää mitä tiedolla tekee, syökö vai ei. Mutta en kyllä olis osannut esim. noista jälkiruoista etsiä raakaa kananmunaa. Raskaana ollessani usein pohdinkin ravintolaruokia ja niiden raaka-aineita.

Vaikka lapseni olenkin menettänyt, en kokenut, että tämä palsta olisi jotenkin erityisen väärä tälle tiedolle. Kiitos ap:lle ja voimia menetyksestä selviämiseen.
sinä varmaan otat, mutta peräänkuulutan silti meidän muiden puolesta, että missä ihmeessä on vika tämän kananmunan kanssa??? kertokaa? onko todellakin niin, että neuvoloissa on vanhentuneet tiedot vai mistä kiikastaa? aion kysyä asiaa ensi kerralla neuvolasta ja sanoa, että netissä kyllä jyrää kananmunahysteriat.

ap:lle voimia, mutta yhdyn siihen, että minunkin mielestäni tämä palsta tuohon aloitukseen oli väärä. toki info on aina hyvästä (jos oikeaa infoa), mutta ymmärrän, että täällä saattaa itkettää entistä enemmän, jos juuri saanut keskenmenon.
 
HMM
Salmonella on bakteeri, jota on munissa ja kananlihassa. Se tuhoutuu huolellisesti kuumennettaessa. Eli puoliraakoja kananmunia on syytä välttää raskauden aikana. Toksoplasmoosin aiheuttaa loinen, jota esiintyy kissojen ulosteessa ja raa'assa lihassa, multaisissa kasviksissa ja sienissä. Eli liha on syytä kypsentää huolellisesti, puutarhanhoidossa ja vihannesten käsittelyssä on syytä käyttää käsineitä ja kissojen hiekka-astian saa vuorostaan vaihtaa perheen isäntä.

Ja tämä teksti löytyi Yliopiston Apteekin sivuilta. Suomalaiset kananmunat ovat yleensä ottaen turvallisia (siksi varmaan neuvoloissa ei vouhkata), mutta ulkomailla ollessa on oltava todella varovainen. Siksi myös ulkomailta tuotetut majoneesit yms. saattavat olla riskitekijöitä. Tiedättekö mitä majoneeseja hampurilaisravintolat käyttää? Minä en ainakaan.
 
haloo
\
Alkuperäinen kirjoittaja 31.10.2006 klo 16:28 vieras kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 31.10.2006 klo 08:41 haloo kirjoitti:
Mä ainakin otan vastaan kaiken tiedon mitä saan, tulipa se sitten miltä palstalta tahansa. Jokainen voi päättää mitä tiedolla tekee, syökö vai ei. Mutta en kyllä olis osannut esim. noista jälkiruoista etsiä raakaa kananmunaa. Raskaana ollessani usein pohdinkin ravintolaruokia ja niiden raaka-aineita.

Vaikka lapseni olenkin menettänyt, en kokenut, että tämä palsta olisi jotenkin erityisen väärä tälle tiedolle. Kiitos ap:lle ja voimia menetyksestä selviämiseen.
sinä varmaan otat, mutta peräänkuulutan silti meidän muiden puolesta, että missä ihmeessä on vika tämän kananmunan kanssa??? kertokaa? onko todellakin niin, että neuvoloissa on vanhentuneet tiedot vai mistä kiikastaa? aion kysyä asiaa ensi kerralla neuvolasta ja sanoa, että netissä kyllä jyrää kananmunahysteriat.

ap:lle voimia, mutta yhdyn siihen, että minunkin mielestäni tämä palsta tuohon aloitukseen oli väärä. toki info on aina hyvästä (jos oikeaa infoa), mutta ymmärrän, että täällä saattaa itkettää entistä enemmän, jos juuri saanut keskenmenon.
No jos sä et kerran hyväksy tälle palstalle kirjoitettua tietoa kuten tuo ap:n kirjoittama, niin mitä sitten täällä peräänkuulutat yhtään mitään. Ei idea ole se, että sokeasti pitää uskoa se mitä täältä lukee. Omia aivoja voi käyttää. Ja jos lääketieteellisesti oikeaa tietoa haluat, niin kannattaisko sitä etsiä jostain muualta.

Kananmunahysteriaan en ainakaan minä ole törmännyt, tässä ketjussa tai muuallakaan.

Käsittämätöntä ryöpytystä ap:ta kohtaan. Voisko omaa pahaa oloa purkaa ehkä jollain muulla tavalla, tarkoitus tämän ketjun aloittajalla on ollut hyvä. Pakkohan näitä viestejä ei ole kenenkään lukea.
 
haloolle
\
Alkuperäinen kirjoittaja 31.10.2006 klo 19:11 haloo kirjoitti:
No jos sä et kerran hyväksy tälle palstalle kirjoitettua tietoa kuten tuo ap:n kirjoittama, niin mitä sitten täällä peräänkuulutat yhtään mitään. Ei idea ole se, että sokeasti pitää uskoa se mitä täältä lukee. Omia aivoja voi käyttää. Ja jos lääketieteellisesti oikeaa tietoa haluat, niin kannattaisko sitä etsiä jostain muualta.

Kananmunahysteriaan en ainakaan minä ole törmännyt, tässä ketjussa tai muuallakaan.

Käsittämätöntä ryöpytystä ap:ta kohtaan. Voisko omaa pahaa oloa purkaa ehkä jollain muulla tavalla, tarkoitus tämän ketjun aloittajalla on ollut hyvä. Pakkohan näitä viestejä ei ole kenenkään lukea.
Aika ystävällistä on ollut täällä kuitenkin kirjoittelu vaikka taas harmaat nimimerkit jyräävät. En sanoisi todellakaan ryöpytykseksi. Tuo kananmuna juttu oli ihan relevantti kysymys, koska siitä ei tosiaan neuvolassa kerrota. Tuossa tulikin ihan hyvä viittaus aiheeseen netissä, kiitos siitä. Pakko ei ole viestejä lukea, ei myöskään sinun haloo. Jos oikeasti olette sitä mieltä, että tämä info on hyvä ja aiheellinen, niin siirtänette keskustelun odotuspuolelle jos siis haluatte jakaa tietoa odottajille. Sinnehän tämä kuuluu ja siellä tällä on parasta info-arvoa. Tuosta kananmunavouhotuksesta sen verran, että kyllä sitä on ollut ihan riittämään kaksplussankin palstoilla. Mm. kysellään, saako hampurilaisia syödä odotusaikana. Keskustelupalstalle kuuluu kommentit. Ap ei myöskään kirjoittanut tätä viestiä tuodakseen esiin tilanteensa ja saadakseen lohtua (toki sitäkin varmasti), vaan otsikoi otsikkoon sanan VAROITUS ja syömisrajoitukset ja juttu alkoi kananmunalla. Mielestäni kritiikki (odotuspalstalle tieto + kysymykset kananmunasta) on silloin ihan paikallaan ja silti täällä tämä ketju siltikin vielä elää hengissä ihan voimissaan ja suhteellisen asiallisena. Ei siis suurempaa hämminkiä siitäkään.
 
Plussanneena en ainakaan vielä tälle palstalle kuulu, mutta olipa hyvä, että poikkesin... Ruoka-ainerajoituksista tiedotetaan jonkin verran, mutta lisätieto on aina tervetullutta. Itse en ainakaan ollut tietoinen joidenkin ruokien valmistustavasta ja keittiöiden toimintatavoista, eikä kaikkia asioita tule välttämättä aina ajatelleeksi. Kiitos siis ap:lle! :) Nyt osaan tehdä entistä parempia valintoja ja välttää paremmin riskejä.

Joko alkuperäinen viesti on laitettu myös odottajien puolelle? (Itse en ole sinne hetkeen ehtinyt kurkata.) Voimia kaikille km:n kokeneille ja onnea uuteen yritykseen! :hug:
 
Minua jäi mietityttämään tuo marjat ja listeriariski. Raskaus on vasta alussa, ja mulla on iso pakastin puolillaan mummojen poimimia marjoja, joita aion napostella c-vitamiinilähteenä. Kuinka todennäköistä on saada metsämarjoista listeria? Auttaako, jos marjat esim. huuhtelee ennen syömistä (ei multa tms. jämiä)? Kuumentamaan en rupea, koska silloin häviä myös c-vitamiini...

Olisin iloinen, jos joku valaisisi asiaa :wave: . Ja kiitos asiallisesta pinon aloituksesta ap:lle!
 
Minulla on sellainen käsitys, että lähinnä ulkomailta tuoduissa marjoissa olisi ollut ongelmaa. Raa'an kananmunan syömisestä annettiin muistaakseni muutama vuosi sitten varoitus, salmonellan vuoksi. Mutta kai todennäköisyys salmonellan saamiseen raa'asta kananmunasta on suht pieni, mutta ei olematon.
Multa todellakin sisältää monenlaisia mikrobeja, täytyisi vain itsekin muistaa pestä salaatit yms.
 
Sain vinkin odotus-puolelta tästä ketjusta,kiitos ap:lle tiedoista ja tää olis ihan hyvä myös tonne odotus-puolelle. Itellä meni edellinen raskaus kesken rv18+6,tosin mitään syytä ei löydetty,odotin kaksosia joten siinähän on moninkertainen keskenmenon riski. Olen joka raskaudessa ollut syömättä noita vältettäviä ruoka-aineita ja teen niin nytkin. Ja ite en ainakaan stressaa yhtään syömisistä,olen vaan yksinkertaisesti syömättä niitä riskielintarvikkeita(eihän niitä edes paljoa ole) ja salaatit pesen huolellisesti niinkun aina muulloinkin. Tuo kananmuna oli mullekin uutta tietoa.
 
Minun käsittääkseni kotimaiset marjat on turvallisia syödä kypsentämättöminä. Ilmeisesti ulkomaisista marjoista voi saada vaikka Kaliki-viruksen (vadelmista?), jos niitä käyttää kypsentämättömänä.

Pitäisiköhän tästä laittaa kysely johonkin elintarvikevirastoon, niin sieltä voisi saada paikkansapitävää tietoa?

 
Viestin aloittaja
Kaikki elintarvikealalla työskentelevät joutuvat suorittamaan ns. Hygieniapassin, jonka löydätte täältä:


http://www.evira.fi/portal/fi/elintarvikkeet/hygieniaosaaminen/tietopaketti/

Siinä on faktatietoa. Minä aloitin tämän keskustelun siksi, että mielestäni ns. maallikot eivät tiedä, miten monet ruokalajit valmistetaan ja mitä niissä on. Ja päällepäin ei aina arvaa miten joku on valmistettu.
 
Meillä oli neuvolasuosituksissa maininta raa'asta kananmunasta. Eli siinä kehotettiin olemaan syömättä raakaa kananmunaa. Itse en ole keskenmenoa kokenut ja olen pahoillani että puutuin keskusteluun, mutta halusin tuoda ilmi että joissain neuvoloissa tuo mainitaan rajoitetavien ruoka-aineiden listassa.

Sympatiani ja osanottoni kaikille keskenmenon kokeneille :hug:
 

Yhteistyössä