Varokaa huijareita Tori.fi:llä!!!!!

  • Viestiketjun aloittaja "anneli"
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Enemmän huijaamista olen nähnyt ostajien toimesta. Tai no eihän tässä mitään rahallista hyötyä saada, mutta aiheutetaan turhaa vaivaa myyjälle. .
Ikävää, että sinulla on tuollaisia kokemuksia. Niinhän se on, että yhden ihmisen systemaattiset petokset ja rahallisen hyödyn hankkiminen rikollisesti on ihan toisen luokan toimintaa kuin ostajien epäasiallinen käytös. Ja nettihuijareita näyttää tässä maassa riittävän. Sannalla, Lohjan Laitisella ja muilla jää vielä pelkkä naru vetävään käteen. Kyse lienee sinun kohdallasi kuitenkin usean eri henkilön aiheuttamasta harmista?

Olen itsekin myynyt jonkin verran Tori.fi:llä ja eniten riepoo tinkivät ihmiset. Eipä se kiellettyäkään ole, mutta pitäisikö hintaan sitten heti alkuun lisätä tinkivaraa, jotta saa sen hinnan jonka haluaa? '

Minullakin on kokemusta tyypistä, joka 50 euron vuodesohvaa tuli yksin hakemaan (ilmoituksessa nimenomaan kirjoitin, että kantajat pitää tuoda mukana) ja kehtasi vielä useampaan kertaan tingata. Ihmisiä oli jonossa sohvaa ottamassa. Sanoin sitten, että tinkaan 5 euroa, mutta että kantoapu maksaa sen 5 euroa. HInnaksi jäi se 50 e.
 
Mie ainakaan huijaa!

"Myydään. Ilmoittaja epek. Ilmoitus jätetty 26.11.2015 klo: 20:27.
Toyota Camry 2012 2.2L bensa automaatti.
Ilmastointi, nahkasisusta, ajotietokone, alumiinivanteet, neliveto, automaattivaihteisto, sähkösäätöiset penkit, valoautomatiikka, tupakan tumppeja lattialla, plyyshisisustus, vakionopeussäädin, abs, sutimisen estojärjestelmä, ajonvakautus, pysäköintitutka.

Lähes uusi, vasta sisäänajettu auto. Juuri katsastettu eilen ilman moitteita, katsastusmieskin kehui hyvää maalipintaa ja ruosteettomutta. Rahanpuutteen vuoksi nyt halvalla.
Tosiostaja soittaa! Kauppasumma mieluiten etukäteen tilille!

Alla ilmoituksesta "unohtunut" kuva autosta
 
vierailija
Siis mikä tää läppä tori.fi ostajilla nyt on, että soitetaan/viestitetään ja sanotaan että maksetaan noin puolet myyntihinnasta?! Siis joo ymmärrän että joku tinkaa satasen tuotteesta kymppiä tai vielä kahtakin pois, mutta siis että puolet?! Onko tää nyt joku villitys, koska näitä on ollut paljon. Ei tosta pitäis loukkaantua, mutta loukkaannun silti. PUOLET!? No en nyt omasta mielestäni kyllä niin ylihinnoittele sentään.
 
Joo, näitä on nyt paljon!
Hinta on tuotteesta 40 euroa ja "ostaja" laittaa viestin "mä tuun hakee tän 15 egellä." Esimerkkejä on pilvin pimein. En laita puhelinnumeroa ilmoituksiin, koska en halua noita asiattomia yhteydenottoja kuunnella. Sähköpostista on helppo poistaa kaikki asiattomat tinkaukset.
 
vierailija
Siis mikä tää läppä tori.fi ostajilla nyt on, että soitetaan/viestitetään ja sanotaan että maksetaan noin puolet myyntihinnasta?! Siis joo ymmärrän että joku tinkaa satasen tuotteesta kymppiä tai vielä kahtakin pois, mutta siis että puolet?! Onko tää nyt joku villitys, koska näitä on ollut paljon. Ei tosta pitäis loukkaantua, mutta loukkaannun silti. PUOLET!? No en nyt omasta mielestäni kyllä niin ylihinnoittele sentään.
Ei ole sentään luvanneet ilmaiseksi hakea, kuten minulle kävi :ROFLMAO: Puoleen hintaan ottajiakin olisi ollut. Ihan pilkkahintaan myin käytettyjä, mutta ihan käyttökelpoisia tavaroita pois, meni ensimmäiselle, kävi hakemassa seuraavana päivänä. Toinen soittaja olisi maksanut tilille suoraan näkemättä, mutta olin jo luvannut ensimmäiselle. Piti saada tyhjää tilaa odotetta aikaisemmin, pidemmällä myyntiajalla olisin yli tuplasti kalliimmalla myynyt.
 
Joo mulle kans kävi noin. Sanoi lähettäneensä verhot ja olevinaan on jumissa jossain postissa. Ja sanoi maksaneensa summan tililleni verho rahoista. Rahoja ei ole näkynyt...
Näinhän noita huijauksia aina selitellään. Nyt varsinkin on ollut helppoa vedota tuohon lakkoon. Toki joissain tapauksissa näin voi ollakin, eihän kaikki aina huijaa.
Kannattaa mainita rikosilmoituksen tekemisestä ja tehdä se pienestäkin summasta. Netin kautta helppoa. Montaa päivää ei kannata selityksiä kuunnella. Senhän voi käsittääkseni myös perua.
Ja myös silloin jos tulee pakettina ja selitellään miksi ei ole annettu seurantakoodia niin jotain hämärää siinäkin on.
 
vierailija
Ei se oo tyhmä joka tarjoo vaan tyhmä joka maksaa.

Ihan ootte huijauksen ansainneet jos noin sinislmäinen pitää olla, et hoitaa maksun päinvittua järjestyksessä.

Hakkaatte varmaan päätännekin seinään ja ihmettelette mikä enää auttaa kun burana loppuu :ROFLMAO:
 
Yhtä sinisilmäistä on lähettää tavaraa ilman, että joku maksaa sitä etukäteen. Silloin jää äkkiä rahat saamatta ja maksat tavaran menetyksen lisäksi vielä ne postikulut :ROFLMAO:

Torin kautta hoidan yleensä vain noutokauppaa. Jotain lahjoitusjuttuja olen tehnyt postikuluja vastaan (vastaanottaja on asunut kaukana), kun kyseessä on ollut tavaraa, millä ei juurikaan mitään rahallista arvoa ole, mutta jollakulla voi olla käyttöä kuitenkin, ettei roskiinkaan viitsi laitella. Huutiksen kautta taas myyn postitettavaa.
 
Näin on... Itse olen aina hoitanut kaupat ongelmitta jo monta vuotta, niin että siirrän rahan ensin. Sitä odotan itse myös ostajalta, jos myyn jotain. Pääasiassa teen kauppoja vain huuto.netin kautta, mutta näyttää näitä lieroja olevan tuolla tori.fi sivustolla enemmän ja sattui nyt huonolla tuurilla omalla kohdalle. Noh... Poliisi ottanut minuun jo yhteyttä ja tapaukset ovat käsittelyssä
 
vierailija
Itse koitan parhaillaan selvitellä, miten menetellä erään tori.fi-myyjän (sisustustuotteita myyvä nainen Keski-Suomesta) kassa, koska maksoin hänelle tuotteesta jo 3 viikkoa sitten ja toimitus sovittiin tehtäväksi heti joulun mentyä ohi. Otin häneen uudelleen yhteyttä uudenvuoden jälkeen ja tiedustelin, miksi lähettäminen on viivästynyt. Myyjä vastasi unohtaneensa asian ja lähettävänsä paketin samana päivänä. Tuote ei ole saapunut, joten otin häneen vielä yhteyttä, tein ilmoituksen tori.fi:n ylläpitoon ja jos vastausta ei kuulu, niin laitan rikosilmoituksen täyttöön.

Menetetty summa on pieni, mutta rikosilmoituksen tekeminen myös silloin, kun kyseessä on raha-arvoltaan pienehkö asia, on suositeltavaa, koska kyseessä voi olla "sarjahuijaaja", joka on haalinut rahaa useilta. Toki pilkka osuu omaan nilkkaan, koska kauppaa on turvallisinta tehdä noutamalla ja käteismaksulla, mutta usean vuoden nettikirpparoinnin aikana kohdalleni ei ole tätä tapausta lukuunottamatta osunut yhtäkään huijaria (outoja ja sekavan oloisia ihmisiä sen sijaan muutamia).Taidan siirtyä tori.fi:n käytöstä takaisin huuto.netin pariin, koska palautejärjestelmä luo jonkinlaista turvaa ja samoin ylläpito on aktiivisempi kuin torissa.
 
Myin torilla tavaran 8.1.16. Maksu tuli tilille 11.1.16. Seuraavana päivänä postitin, ja laitoin myyjän sähköpostiin lähetyksen seurantanumeron klo 15 aikaan. Samana päivänä klo 20 aikaan tulee tekstiviesti: "Ilmoitatko onko aikomustakaan laittaa takkia meille tulemaan. Maksu on suoritettu ja sinusta ei kuulu mitään. Toivon, että otat yhteyttä, palautat rahat tai takki postiin. Jos tämän vkon aikana ei yhteydenottoa kuulu, on minun tehtävä petoksesta rikosilmoitus. "

Sitä odotellessa.
 
vierailija
Tässä uusin huijari..kauppaa torilla Iphone 6 roseguld alueena uusimaa helsinki..laitoin viestiä ja kertookin olevansa vaasassa ja kaupat ainoastaan betsson.com tilille..sit kun ilmoitin et kaveri asuu vaassassa ja tulis hakemaan niin loppu yhteydenpito siihen ja numeron on 0469040512 VAROKAA TÄTÄ NUMEROA!!!
 
vierailija
Hei!Taas on varotettava huijareista torilla..Omakohtasia tuoreita kokemuksia on.Älkää koskaan,milloinkaan,ikinä,myykö tavaroitanne ilman todistajia/kirjallista todistetta.Älkää uskoko että ostaja maksaa ostoksensa teille tilille vaikka vaikuttais kuinka rehellisestä!Mulla on rahat vieläkin saamatta tuoreista kaupoista,ostaja on niin paatunut valehtelija,että ilman todistajia hän olis menny valheineen täydestä mullekkin,mutta ostaja pysyy edelleen valheissaan eikä niitä myönnä..
 
vierailija
Tässä uusin huijari..kauppaa torilla Iphone 6 roseguld alueena uusimaa helsinki..laitoin viestiä ja kertookin olevansa vaasassa ja kaupat ainoastaan betsson.com tilille..sit kun ilmoitin et kaveri asuu vaassassa ja tulis hakemaan niin loppu yhteydenpito siihen ja numeron on 0469040512 VAROKAA TÄTÄ NUMEROA!!!
Itseänikin yritti kerran huijata :) Toisen kerran otti yhteyttä, lupasin maksaa bettson tilille, sain tunnarit ja lopetin sen tilin.. :eek: Sain vielä toisen tunnuksen ja lopetin senkin, koska v***tti tuollaisen ihmisten huijaaminen. Josko oppi tai sitten ei..
Mutta ei kaduta että tein, päinvastoin, kalikka kalahti...
 
Yhteistyössä