Vastasyntyneen imetystahdin harventaminen

Minulla on 3-viikkoinen vauva ja olen parhaani mukaan koittanu vauvantahtista imetystä. Ja se on uuvuttanut sekä minut että mieheni. Vauvamme syö aamukymmenestä iltakymmeneen ilman mitään selviä taukoja. Hän saattaa olla korkeintaan 15 minuuttia pois rinnalta. Rinnalla hän nukahtaa miltei heti ja syö vaihtelevasti 5 - 40 minuuttia. Siirtäessäni hänet pois hän herää 5 minuutin sisällä ja siitä alkaa usein kitinä ja hamuaminen. Tutti kelpaa välillä hetkeksi, mutta useimmiten rauhoittuminen vaatii rinnalle pääsyä. Meillä menee näin koko päivä, enkä ehdi itse laittamaan edes aterioitani, vaan mieheni joutuu passaamaan kaikessa. Huomenna hänellä loppuu isyysloma ja jään siis vauvan kanssa kahden kotiin. Olisin kiitollinen vinkeistä, miten hänen syöttövälejä saisi harvennettua edes tunnin välein.

EDIT: Niin, se unohtui, että illalla (18-22 aikaan) annamme hänelle korviketta ateroiden jälkeen ja silloin hän nukkuu kolmekin tuntia. Myös ensimmäisellä yösyötöllä hän saa lopuksi korviketta, jolloin hän nukkuu pidempään.
 
Viimeksi muokattu:
Kuulostaa että lapsi ei vain saa tarpeeksi ruokaa. Noin pieni ei vielä mukavuudenhalusta pyri rinnalle. Kokeile antaa myös päivällä korviketta? Kokeile imetyspunnituksia, näin saat selville mitä lapsi saa rinnasta. Tutulla vauvalla oli jokin rakenteellinen ongelma, ettei saanut imettyä tarpeeksi tehokkaasti. Paino ei noussut ollenkaan, ja lapsi otettiin sisään sairaalaan kunnes syy selvisi.

Äidin vointi vaikuttaa kovasti myös maidontuloon. Juo tarpeeksi, käy kävelyllä (hyvä tilaisuus lapselle saada sitä korviketta...). Lepää. Stressaantuneella äidillä maito ei heru.
 
Kun mun mielestä ei oo kyse siitä ettei maitoa tulis riittävästi. Vauva rauhoittuu rinnalla, eikä osoita mitenkään kärsimättömyyden merkkejä. Myöskään se ei melkein koskaan ota toista rintaa samalla kerralla. Painokin on noussut ihan hyvin, 300 grammaa syntymäpainosta.

Niin ja aamuyön eka ruokailu menee ilman korvikelisää ja silloin hän nukkuu yleensä kaksi tuntia. Eli yösyötön jälkeinen ruokailu, jolloin hän saa korviketta lisäksi, menee myös hyvin.
 
Viimeksi muokattu:
Ensinnäkin, olet hurjan sitkeä äiti ja hienosti jaksanut pitää vauvaa lähellä. Mietin, että voisiko olla läheisyyden kaipuuta enemmänkin kuin nälkää? Toiset ovat vain kovasti liki (tiedän, ei paljon lohduta). Oletko kokeillut pitää vauvaa esimerkiksi kantoliinassa tai repussa siten, että vauvan pää on rintaasi vasten ja hän kuulee sydämenlyöntisi? Joitain lapsia se saattaa rauhoittaa, sikäli mikäli on läheisyyden kaipuusta kyse. Meillä auttaa myös isommalla vauvalla, kun hän on nukahtanut rinnalle ja nostan hänet omaan sänkyynsä, että laitan esim. oman yöpukuni lähelle. Tulee äidin tuoksu pienen nenään, niin on turvallista nukkua.
Jaksamista sinulle imetyksen kanssa, koita levätä aina kun voit ja muista, ettei ole häpeä laittaa eineksiä ja puolivalmisteita.
 
Voisi olla kyllä tuota läheisyyden kaipuuta. Vauva ei suostu päivällä meinaan nukkumaan muualla kuin sylissä. Vaikka olisi täysiunessa, niin herää 5 - 10 minuutin sisällä siitä, kun kantaa omaan sänkyyn nukkumaan. Tuota oman tuoksun laittoa hänen sänkyynsä voisin kokeilla. :) Kiitos kannustavista vastauksista. :)
 

Yhteistyössä