Vauva ei suostu syömään

  • Viestiketjun aloittaja "Minttu"
  • Ensimmäinen viesti
"Minttu"
Hei

Minulla on 8,5kk ikäinen poika, jäntevä ja muutenkin kasvanut aina todella hyvin (paino ja pituus +1 käyrällä ollut tähän asti aina.). Nyt kuitenkin puolen vuoden jälkeen kun kiinteät tulivat mukaan niin ei oikein syö enää kunnolla. Rääppii kiinteitä (aika nihkeästi niitäkin) ja maitoa ei menisi millään. Olen kokeillut antaa kiinteiden jälkeen, ennen niitä ja ihan pelkästäänkin maitoa, mutta ei. Ainoastaan nukkumaan mennessä ruokailu sujuu, kun siinä juo 2,5dl velliä. Muutoin ruokailu on aina tuskan ja hien takana vaikka on aikaisemmin ollut todella tyytyväinen vauva ja on muutoin aina hyvän tuulinen, paitsi ruokailun aikana. Yhteensä päivässä saa juotua ehkä juuri ja juuri 5dl maitoa, siihen päälle vähän soseita, enemmäkseen niistäkin söisi vaan hedelmää. Aluksi yritin olla hedelmiä tarjoamatta, mutta taivuin niihin kun mitkään lihavaihtoehdot tai kasvisvaihtoehdot eivät menneet millään. Puuroakin menee kehnosti.
Pissaa tulee hyvin, kakan määrä ehkä vähän vähentynyt. En vaan ymmärrä mistä tämä johtuu. Mitään radikaalia muutosta ruokailussa ei kuitenkaan ole tapahtunut. Pulloista juonut neljän kuukauden iästä asti ja kiinteitä on otettu mukaan pikku hiljaa vauvan oman tahdin mukaan. Yhtäkkiä vain tullut tällainen vaihe, että kumpikaan vaihtoehto ei tunnut kelpaavan. :/ Paino ei ole varsinaisesti tippunut, mutta tasaantunut hieman +1 käyrän alapuolelle, minkä sanoivat neuvolassa olevan normaalia..
 

Yhteistyössä