Vauva/lapsikammoinen perustanu perheen?

Haluaisin tietää onko ihmisiä jotka ovat puolisonsa kanssa perustaneet perheen vaikka on itse ollut vauva/lapsikammoinen??

Tilanne siis se että itse olen vauva/lapsikammoinen... ja tiedän mieheni haluavan lapsia joskus.. onneksi vielä muutenkin meidän elämä sillä mallilla että lapset eivät ole tämän hetken asia...

Haluaisin päästä purkamaan tunteita jonkin sellaisen kanssa joka on itsekkin käynyt kaikki nämä ristiriitaiset fiilikset läpi...1 osa musta haluaisi lapsia mieheni kanssa mutta toinen osa ei halua ikinä lapsia
..ja 3 osa epäilee että ei ikinä pärjäisi kenenkään äitinä...

Sitten tähän kaikkeen vielä kun lisätään sairaus mikä voi tehdä sen etten koskaan edes pysty saamaan lapsia vaikka yrittäisin.. niin on jo valmiiksi fiilis että olen täysin paska nainen kun en pysty välttämättä siihen mitä varten naiset on luotu....

Että onko ketään joka edes osittain ymmärtää mun fiilinkejä vai olenko ainut joka "panikoi" moisesta???? Mielessä käynyt että pitäisikö sitä vaan livistää pakoon vieläkun se on mahdollista

 

Monet varmasti kokee paljon ristiriitaisia fiiliksiä lasten saamisesta, yrittämisestä ja raskaudesta. Mulla lapsen yrittäminen ihan alussa, ja fiilikset tosi ristiriitaiset. Vaikka ihan itse päätin haluta lapsia.
Yksi kirja mitä voisin suositella on "olipa kerran äiti" Helmi kekkoselta, joka ei alun perin tiennyt haluaako lapsia, ja tuli yllättäen raskaaksi ja päätti pitää lapsen. Kirjoittaja käy ja kertoo tunteitaan rehellisesti läpi, ne ristiriitaiset ja iloiset ajatukset.

 

Vielä 5 vuotta sitten olin sitä mieltä, että en halua lapsia ja haluan mennä ja tehdä vapaasti asioita ilman rajoittavia tekijöitä. Haluan matkustaa, harrastaa ym. Toteutin näitä asioita 5 vuotta jonka jälkeen tajusin, että nyt kun olen mennyt ja tehnyt niin kaipaan taas jotain uutta ja se uusi mitä aloin kaivata oli perhe ja oma lapsi. Ikäänkuin kyllästyin siihen, että olin koko ajan menossa johonkin vaikka kaikki reissut mitä ehdin toteuttaa olivatkin huippuja. 5 vuotta sitten en olisi uskonut, että alan kaivata sitä ns. "tylsää arkea".

Nyt olen raskaana ja kovasti odotan meidän pientä syntyväksi. Tällä hetkellä matkustelut ja muu tuntuvat aika kaukaisilta ja epäkiinnostavilta asioilta, niiden aika on taas joskus mutta nyt eniten vaan odotan, että saisin lapsen syliini ja uusi elämänvaihe voisi alkaa.

En todellakaan ole mikään erityisen lapsirakas tai äidillinen ihminen edelleenkään enkä usko, että minusta sellaista kuoriutuukaan. Joka tapauksessa sen allekirjoitan, mitä monet sanoo, että vaikka lapsista ei välittäisi yleisellä tasolla niin omaansa silti rakastaa

 

Sen halusin vaan sanoa että paskaksi naiseksi ei tee se, ettei voi saada lapsia esimerkiksi juuri sairauden takia, eikä sekään jos ei halua lapsia ollenkaan. Naisia on erilaisia, ei meitä sentään pelkiksi synnytyskoneiksi kannata niputtaa. Lapsettomuushoidoistakin voi löytyä apuja, näin sairautesi laatua tietämättä.

Moni on nuorena epävarma siitä haluaako lapsia vai ei, vaikka osa voi varmuudella sanoa että haluaa, ja osa voi varmuudella sanoa että ei halua. Tärkeintä on että tiedät haluatko lapsia nyt vai et. Jos et, voit odotella ja katsoa jonkun ajan päästä mikä on silloin mielipide. Ei kannata stressiä siitä ottaa että nyt pitäisi tietää varmaksi loppuelämän päätös. Toki puoliso on hyvä pitää ajantasalla siitä mikä on suunnitelma.

Ehkä voisit miettiä mitkä on niitä asioita joita elämältä tiedät haluavasi, ja edistäiskö vai haittaisko lapsi niitä asioita?