Vauvakuume ja poliisikoulu

Hei!

Onko kellään kokemusta, tai tiedättekö ihmisiä, jotka olisivat olleet raskaana poliisikoulussa?

Olen 25v ja haaveilen kovasti kyseisestä koulusta ja työstä. Samaan aikaan minulle on kuitenkin iskenyt vauvakuume. Onkohan kyseinen kombo mahdoton yhdessä? Normaalissa AMK:ssahan asia ei olisi varmaan mikään ongelma, senkuin jäisi vain poissaolevaksi vuodeksi tai pariksi, jos kävisi onni, että tulisi raskaaksi. Mitenhän asian laita on poliisiammattikorkeakoulussa? Tuntuu, että jos jään nyt odottelemaan pelkkää raskaaksi tulemista, enkä edes hae kouluun, niin elämä jää junnaamaan paikoillansa... Eihän voi tietää, kuinka kauan raskaaksi tulo kestää ja onko se edes mahdollista....

Mitä tekisitte tilanteessani? Mieheni valmistui juuri ja on vakitöissä. Itse olen myös jo yhden tutkinnon suorittanut ja tällä hetkellä töissä.
 
Poliisiammattikorkeakoulua säätelee kyllä samat lait ja asetukset kuin muitakin. Meinaan että kyllä sieltäkin voi varmasti olla tauolla perheenlisäyksen vuoksi. Sehän olisi syrjintää muuten.
Itse olen uskonut siihen, että elämä kantaa kun vaan tarttuu mahdollisuuksiin. Enemmän kaduttaa se mitä ei tehnyt tai kokeillut kuin se tekemänsä.
Vauvahaaveet ja poliisikoulu ei mielestäni sulje toisiaan pois. Tosin opiskelu itsessään ilman lapsia on helpompaa. Ammattikorkeakoulututkinto on vaativa joka tapauksessa, että ihan leikiten sitä ei suorita. Mutta mahdoton yhtälö isänä tai äitinä se ei ole.

Joten jos olisin sinä, antaisin kummallekin mahdollisuuden ja katsoisin mihin elämä johdattaa.

Tsemppiä pohdintoihin.
 
Kyllä mä kannustaisin hakemaan kouluun, jos se on kerta se mitä haluat :) Polamkista voi kyllä olla pois vuoden tai pari samoista syistä kuin muistakin oppilaitoksista.

Sieltäkin voi käydä esimerkiksi vaihdossa, tai tehdä vaikka välillä töitä jonkin aikaa. Kursseja alkaa useammin kuin muissa ammattikorkeakouluissa, joten sikäli on helppo hypätä takaisin kelkkaan. Ja harjoitteluajankohdan suhteenkin löytyy joustoa. Perheenlisäys jos jokin on hyvä syy kurssien suorittamiselle myöhemmin kuin oma vuosiluokka.
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä