Vauvan (6kk) jet lag?

Hei,

onko kenelläkään muulla kokemusta puolivuotiaan vauvan jet lagista,
tai lähinnä siis unirytmin muuttumisesta takaisin paikallisen ajan mukaiseksi?

Palasimme viisi päivää sitten Yhdysvalloista muutaman kuukauden reissulta (aikaero Suomeen -10h), ja lapsi nukkuu edelleen päivät ja valvoo yöt. Väkisin en viitsi pitää valveilla päivällä, kun on sitten niin ärtynyt. Tällä hetkellä meillä ei ole Suomessa ketään, joka voisi hoitaa lasta, että saisi itse nukuttua esim. yöt, vaikka lapsi valvoisikin.

Onko kenelläkään muulla kokemusta vastaavasta tilanteesta? Onko vain pakko odottaa, että vauvan rytmi muuttuu pikkuhiljaa ajan kanssa, vai mikä avuksi?
Olemme Suomessa vain kuukauden, ennen kuin palaamme takaisin. Tietysti voisimme mennä samalla rytmillä koko reissun, mutta vanhemmalle tämä alkaa käydä hieman raskaaksi. Olisi kiva jaksaa tehdä päivisinkin jotakin, tai tehdä muutakin kuin käyttää päivät täällä nukkumiseen.
 

Yhteistyössä