Vauvojen television katselusta

  • Viestiketjun aloittaja "ANNIKA"
  • Ensimmäinen viesti
"ANNIKA"
Iltaa kaikille!
Lueskelin tuossa erinäisiä vauvablogeja, ja erästä blogia lukiessani rupesi minua kovasti ihmetyttämään.. Siinä äiti kertoi, että heidän perheessä on sääntö, että telkkaria saa katsoa tunnin päivässä. Perheessä on 4-kuiset kaksoset, ei muita lapsia, ja sääntö koskee siis heitä. Vauvat oikein istutettiin sittereissään television eteen lastenohjelmien aikaan.


Miltä tämä teidän muiden mielestä kuulostaa? Olenko ainoa, joka asiaa kauhistelee.. siis oikeasti TUNTI 4-KUISELLE vauvalle telkkaria, päivässä??
Minulla on kaksi pientä lasta, enkä kyllä edes 2-vuotiaalleni näytä tuntia päivässä telkkaria, ennemminkin viikossa. Saati vauvalle. Eihän tuon ikäisen aivotkaan moisesta tykkää, muistan lukeneeni tutkimuksia. Aiheuttaa kuulemma levottomuutta, ja kehityksen viivästymistä.. ainakin puheen saralla ja keskittymisessä.

No anyway. Kertokaahan mulle kokemuksianne. En ole koskaan keskustellut aiheesta kenenkään kanssa, kun olen kaiketi pitänyt itsestään selvänä, että vauva tutkii leluja, maailmaa, kirjoja.. eikä katso telkkaria. Mutta ehkä olen itse sitten vähän nipo/vanhanaikainen/tarkka/jotain.? :)
 
:wave: Tunnustaudun myös mielelläni nipoksi/vanhanaikaiseksi/tarkaksi/joksikin/miksi-vain, mutta en istuttaisi nelikuista vauvaa TV:n ääressä. Aistiärsykkeiden määrää voi yrittää hillitä edes noin pienten kohdalla.

Meillä ei katso edes 7-vuotias viikossa seitsemää tuntia telkkaria. En tosin minäkään yleensä.
 
Saraldo
No en mä kyllä tuon ikäisiä varta vasten telkun eteen pistäisi. Kyllä mulla oli paljon telkku päällä kun tyttö oli vauva, ja mm. katselin imettäessäkin telkkua ajankuluksi (joo, mä en jaksanut vaan tuijottaa sitä vauvaa, kun toinen saatoi imeä toista tuntia...). Eli tyttö siis katsoi samoja sarjoja kuin mäkin, jos sattui olemaan silloin sylissä/lattialla/sitterissä.
 
"Vieras"
No en paljon tiedä kaksosarjesta mutta jos äiti tarvii tuon pysyäkseen järjissään niin siittä vaan.
Onhan se noin pienten hereilläoloakasta valtaosa.

meillä ei oo vauvojen annettu erikseen katsoa tv:tä, mitä nyt tietty ovat vilkuilleet jos tv ollut päällä ja kuopus on toki katsonut pikkukakkosta edikoisen mukana heti kun on osannut siihen keskittyä. en näe siinäkään mitään järkeä että pienempi lapsi pitäisi viedä eri huoneeseen tv;n katselun ajaksi.
 
ap-ANNIKA
[QUOTE="Vieras";29181095]No en paljon tiedä kaksosarjesta mutta jos äiti tarvii tuon pysyäkseen järjissään niin siittä vaan.
Onhan se noin pienten hereilläoloakasta valtaosa.

Juu, totta tuokin pointti. Blogista ei vaan tosiaan saa sellaista kuvaa, sillä äiti vaikuttaa kaikin puolin hyvin energiseltä ja toimeliaalta, ja heidän vauvansakin helpoilta: nukkuvat pitkiä pätkiä ja yhtä aikaa yms, äidille jää sitä kuuluisaa "omaakin aikaa" päivittäin. En siis täysin usko, että kyse on siitäkään..
 
"Vanhanaikainen"
Ei meillä katsonut vauvana kumpikaan telkkaria. Nykyään (6 ja 4 -vuotiaat) katsovat arki aamuisin lastenohjelmia 20 - 40 minuuttia, viikonloppuisin joskus katsovat, joskus eivät. Silloin tällöin saattavat illemmalla katsoa vielä lastenohjelmia, mutta eivät yleensä. Ehkä kerran tai kaksi viikossa, joskus ei sitäkään. Itse en katso telkkaria lainkaan ja mieskin vasta kun lapset on menneet nukkumaan, niin että meillä ei lapset muuta näekään telkusta kuin lastenohjelmia. Mummolassa joskus kuuluvat katselleen hauskoja kotivideoita tms. (siis sitä sellaista ohjelmaa) Mun mielestä vauvojen EI kuulu katsoa telkkaria. No ehkä ymmärrän, jos äidin pitää vaikka päästä suihkuun ja se on ainoa keino, jolla saa seuraa vaativan vauvan hetkeksi tyytymään sitteriin äidin sylin sijaan. Mutta itse otin vauvaparat katsomaan mua suihkussa suihkun lasioven takaa silloin aikoinaan. :D
 
otuss
Meillä juurikin neljän kk:n ikäisestä tyttö katseli pieniä pätkiä teletappeja. Ei istutettu sitterissä, vaan oli lattialla leikkialustalla. Katseli jos katseli, viihtyi kuitenkin paremmin kuin hiljaisessa huoneessa tai musiikki taustalla. Äitin laulua jaksoi tietysti kuunnella vaikka ja kuinka, mutta kun ei aina jaksanut lallattaa.... :/ Siinä 10-15min sain kuorittua perunat tai tehtyä muuta sellaista, johon vähän kahta kättä tarvittiin.

Nyt tyttö on 1v.7kk, puhuu lyhyitä lauseita enkä keskittymisessäkään näe ongelmia.
 
"vieras"
Alkuperäinen kirjoittaja Vätti Räsynyt;29181106:
Kyllä meillä on telkku aina päällä, kattoo jos kattoo. Eihän siellä ole kuin värikkäitä kuvia ja omituisiä ääniä. Miten se eroaa esimerkiksi siitä, että vaunuista katselee maailmaa.
On kyllä ihan tutkittu juttu, että television ärsykkeet vaikuttavat pienten lasten aivotoimintaan eri tavalla kuin "oikean maailman" tarkkailu, ja nimenomaan haitallisesti aiheuttaen mm. keskittymishäiriöitä. Tv-ohjelmat on usein editoitu niin, että ärsykkeet ja kuvakulmat vaihtuvat nopeasti, kamera liikkuu jne. Eri asia tietysti, jos katsoo sellaisia ohjelmia missä kuvataan koko ajan vaikkapa paikoillaan istuvia ja juttelevia ihmisiä niin että kuvakulma pysyy pitkiä aikoja samana.
 
"vieras"
[QUOTE="vieras";29181188]On kyllä ihan tutkittu juttu, että television ärsykkeet vaikuttavat pienten lasten aivotoimintaan eri tavalla kuin "oikean maailman" tarkkailu, ja nimenomaan haitallisesti aiheuttaen mm. keskittymishäiriöitä. Tv-ohjelmat on usein editoitu niin, että ärsykkeet ja kuvakulmat vaihtuvat nopeasti, kamera liikkuu jne. Eri asia tietysti, jos katsoo sellaisia ohjelmia missä kuvataan koko ajan vaikkapa paikoillaan istuvia ja juttelevia ihmisiä niin että kuvakulma pysyy pitkiä aikoja samana.[/QUOTE]

Lisäyksenä vielä, että olemme yrittäneet aika pitkälti varjella vauvaa teeveeltä - toki joskus saatamme katsoa telkusta jonkin ohjelman vauvan ollessa hereillä, mutta emme anna pikkuisen tapittaa ruutua kuin lyhyitä aikoja kerrallaan.
 
kfkfkf
Mun esikoinen makoili sitterissä ja katseli mtv3 chattiä :D
Tais olla kivaa kun se juontaja höpötteli siinä. Usein nukahtikin siihen, mutta heräs heti jos se juontaja häipyi tauolle :D
 
"vieras"
Alkuperäinen kirjoittaja Vätti Räsynyt;29181106:
Kyllä meillä on telkku aina päällä, kattoo jos kattoo. Eihän siellä ole kuin värikkäitä kuvia ja omituisiä ääniä. Miten se eroaa esimerkiksi siitä, että vaunuista katselee maailmaa.
Et ehkä ole kaiketi ihan tosissasi? :)
 
ap-ANNIKA
Kiitos vastauksista. Kiva kuulla, etten ole ainoa mielipiteeni ja menettelytapojeni kanssa. ;)
Ja lisänä vielä, että on meidänkin lapset välillä telkkaria vilkuillut, en siis ole mikään hysteerinen asian kanssa.. ;) Mutta että tunti päivässä jo vauvalle, huhhuh!
 
"vieras"
Televisiolta en erityisesti varjellut, vaan iltaisin se oli usein päällä. Mutta ei vauva sitä katsellut. Oikeasti, varmaan jos vauva olisi sitterissä viihtynyt telkkaria katsellen sen aikaa kun ripustan pyykit tai laitan ruokaa, niin varmaan olisin mahdollisuutta hyödyntänyt. Mutta ei vauva viihtynyt sitterissä kuin henkilökohtaisen huomion voimin joitain minuutteja, muuten piti kanniskella hereilläoloajat.
 
-
Mun vauva oppi kääntymään vatsalleen television ansiosta.

Laitoin nimittäin vauvan aina matolle niin että ei nähnyt töllöä. Se kuitenkin kiinnosti niin paljon että hän väänteli itseään mitä ihmeellisempiin asentoihin ja onnistui sitten kääntymään vatsalleenkin.
 
"Pöh"
Mun vauva oppi kääntymään vatsalleen television ansiosta.

Laitoin nimittäin vauvan aina matolle niin että ei nähnyt töllöä. Se kuitenkin kiinnosti niin paljon että hän väänteli itseään mitä ihmeellisempiin asentoihin ja onnistui sitten kääntymään vatsalleenkin.
Kuule ei se sun vauvasi sen telkun ansiosta oppinut kääntymään! Luuletko ettei ilman televisiota olisi oppinut ollenkaan?! Ihan joku yksinkertainen värikäs lelu olisi ajanut saman asian. Kyllä vauvan kehitykselle on paljon parempi, jos ei televisiota katso. Ja täällä tuntuu porukalla olevan se käsitys, että on ok jos vauva katsoo lastenohjelmia, mutta ei aikuisten.. Se on kuulkaa ihan sama mitä ohjelmaa sieltä telkusta tulee niin sen katsominen on haitallista vauvoille!!
 
njioo
täälläkin asustaa 5 henkeä joista nuorin alle 2v lapsi,telkkari siis voi olla useinkin päällä mutta enmä nyt isitä telkun etee istuta sitä tuijottaa kattelee jos kattelee yleensä kyllä keikit kiinnostaa enemmän
 
normimutsi
Kyllä katsoi meillä jo 4 kk vanha telkkua. Hänellä oli yksi lempilastenohjelma jota katseli sitterissään, käkätti hirmuisesti ohjelman hahmolle. N. 1-vuotiaasta on katsonut aamuin illoin pikkukakkosta. Tv meillä on miltei aina auki taustahälynä, yleensä touhuu omiaan. Mainokset kiinnostaa, käy katsomassa ne ja sit menee jatkamaan leikkejään :) ihan normaalisti kehittynyt, jopa hieman muita ikäisiään edellä. Keskittymisessä ei mitään vikaa, lempipuuhia mm. kirjojen lukeminen ja piirtely.

En usko ollenkaan moiseen paskaan että tv:n päivittäinen katselu suunnilleen sulattaa aivot. Tv:n katselu on ihan ok, kunhan lapsen kanssa tehdään myös muuta eikä pidetä tv:tä 24/7 lapsen vahtina. Me ulkoillaan paljon, käydään harrastuksissa, luetaan, askarrellaan jne. Ja tietysti pitää vahtia mitä lapsi tv:stä katsoo, pikku kakkonen kyllä sopii kaikenikäisille lähes aina.

Ps. Kukaan ei voi tietää piirun vertaa toisen elämästä pelkän blogin kautta.

Ainii , minustakin tuli ihan normaali ja elämässä hyvin pärjännyt, vaikka olen katsellut telkkua pienestä saakka ;)
 
"Vierailija"
Meillä on telkkari paljon päällä, ihan vaan taustalla ja vauva oli siitä hyvin kiinnostunut, kun ei päässyt vielä liikkumaan. Katselihan se sitä joka välissä, mutta meni nopeasti ohi tuo vaihe.

En ole tieten tahtoen vauvalla katsottanut televisiota, mutta en myöskään kieltänyt. En muutenkaan niuhota joka asiasta. Nyt kun vauva liikkuu, ei edes ole kiinnostunut, kuin mainoksista, jossa soi musiikki, silloinkin usein tanssii katsomisen sijaan.
 

Yhteistyössä