Veikatkaa, onko synnytys lähellä minun tapauksessani :)

Olen viikolla 38+2. Eli sieltä se pikkunen jokatapauksessa tulee seuraavien viikkojen/päivien aikana, mutta kysynkin teiltä jo synnyttäneiltä, että mitä mieltä olette asiasta. "Odottavan aika on pitkä" :) :heart:

Muuta taustaa: Viime neuvolakäynnillä paikat pehmeinä ja vaavi laskeutunut todella alas lantioon, kohdunkaula lyhentynyt yhteen senttimetriin.

Kerronpa tässä viime yöstä. Melkein soitin synnärille, oisin kysynyt neuvoja, mutta päätin kuitenkin "sinnitellä" vielä ja katsoa eteenpäin. En nukkunut viime yönä yhtään. Aamulla sen pari tuntia pätkissä, kun ukko lähti töihin. Kova flunssa ja pikku kuumekin painaa tässä päällä. Otin yöksi parasetamolia, mutta en kokenut helpotusta oloon, ainoastaan tuli hiki. Illalla kasin aikoihin alkoi kivuttomat supistukset ja ne jatkui ja jatkui... mutta tuli ainoastaan sen pari puoleen tuntiin. Sänkyyn käydessä homma jatkui, ainut että supparit muuttuivat kipeiksi, eivät kuitenkaan sietämättömiksi. Voisi verrata menkkajomotukseen . Näitä alkoi tulla 5-10 min välein. Odotin koko ajan, että millonka ne muuttuis vielä kipeimmiksi taikka tulis lapsivettä tai muuta vastaavaa, mutta ei. Joskus aamuyöllä ne loppuivat.

Kysynkin nyt, että enteileekö tämä jo sitä h-hetkeä tulevaksi pian ? Mulla ei ole aikasemmin tullu suppareita noin säännöllisesti/paljon...

Vastailkaa aikanne kuluksi tyhmälle ja tietämättömälle :D
 
Tosiaan synnytystä ei voi kyllä ennustaa etukäteen mistään merkeistä. Mulla oli kohdunkaula lähteny lyhenemään rv16 ja sanovat ettei muuta mahollisuutta ole kuin keskenmeno ja tuolla tuo 1v9kk täysin terve poika nukkuu. Tytöstä taas ei ollut tuntemuksia ja vauhilla tuli. Ekat tuntemukset oli 30min ennen kun neiti oli maailmassa. Joten hyvin hyvin vaikea sanoa mitään. Mutta edesauttaahan voit liikunnalla.
 

Yhteistyössä