Vieläkö jaksaisi tämänkin jälkeen?

Hei!
Täällä on silloin tällöin tukiperhekeskusteluja, joten iskenpä tänne...
Olemme olleet kahden vuoden ajan tukiperhe 11-vuotiaalle pojalle. Poika on sijoitettu anoppilaani, joten oikeastaan olemme appivanhempieni tukena, kun otamme kerran kuussa viikonlopuksi pojan meille, jotta appivanhemmat saavat lepoa lapsesta.
Meillä on itsellä 6-vuotias poika, pojat tulevat ihan hyvin juttuun, mutta... Tämä tukipoika, olkoon nyt vaikka Tommi, tietysti härnää poikaamme aina kun silmä välttää. Joskus olen nähnyt, miten ilkeästi nauraa, kun pitää esim. ovea kiinni, ettei meidän poika, olkoon vaikka Timo, pääse jonnekin.
Silloin kun järjestämme "sirkushuveja", käydään luistelemassa, uimassa, hiihtämässä tms. kivaa koko porukka, menee hienosti. Mutta elämä ei ole pelkkää huvia, täytyy myös tehdä kotihommia. Olemme yrittäneet antaa pojille tasonsa mukaisia tehtäviä. Mieheni kanssa onnistuu, minun kanssani ei. Todetaan vain, että en tee. Pitäisi päästä tietokoneelle. Timo sitten sanoo, ettei hänkään, kun ei Tommikaan. Eli kun pitäisi tehdä jotain, kieltäydytään, ja kun minä esim. teen kotitöitä ja mieheni ei ole paikalla, pojat tekevät kaikkea tyhmää, tai Tommi kiusaa Timoa.

Tänään oli tällainen tapaus:
Asumme lähellä vanhempieni maatilaa, ja autamme siellä usein töissä. Niin myös tänään. Mieheni oli isäni kanssa maatilan töissä, minä poikien kanssa ruuanlaittajana talolla, kun äitini käy muualla töissä. Tein samalla puutarhatöitä, ja siinä olisi ollut sopivia hommia pojillekin. Ei kelvannut, enkä jaksanut :ashamed: vääntää heille väkisin.
Kun oli kotiinlähdön aika, kuulin kuinka Tommilla helisi kolikot taskussa. Oli kuulemma ollut kotoa saakka. Timo puhui mummun ja papan kolikkopurkista, mistä saa aina 5- ja 10-senttiset lippaaseen laitettavaksi. Kysyin uudelleen Tommilta, olivatko taskun kolikot siitä purkista. Ei, ja kertoi vielä tarinankin siihen päälle siitä, miten ne ovat taskussa.
Mieheni kuitenkin sai omalta pojaltamme tietää, että kolikot ovat nimenomaan tuosta purkista, ja olivat ihan isoja kolikoita. Myös Timolla oli niitä jemmassa.

Olen jo aiemminkin miettinyt, että millaisen esimerkin tämä valehteleva ja kiusaava poika antaa pojallemme. Nyt sitten vielä varastaminen kaiken kukkuraksi. :attn:
Tietysti asioista keskustellaan vakavasti ja rangaistukset seuraavat, mutta silti... Pitäisikö heittää hanskat tiskiin? MInkäänlaista koulutusta tai tukea emme ole tukiperheenä saaneet. Sosiaalitädit on tavattu kerran, silloin kaksi vuotta sitten kun aloitimme. Sen jälkeen ei mitään. Olen jättänyt joskus viestiä vastaajaan, mutta vastauksia ei kuulu.
Kyllästyttää koko homma! \|O

 

Et voi oman poikasi kustannuksella "auttaa" muita. Kasvattajana sinun pitää olla niin vahva, että pojallesi juurtuu sinulta saamasi arvot ilman, että hän unohtaa ne. Luultavasti poikasi kuitenkin tietää mikä on oikein ja mikä väärin...Lisää auktoriteettiä "tommia" kohtaan niin mopo ei karkaa pian käsistä ja tulevaisuudessa vielä pahemmin.

 

Näinhän se on, että auktoriteetilla mennään. Tämä poika kun vain on oppinut sijaisperheessään, että äitiä ei totella, vaan isää. Meilläkin tottelee kyllä miestäni, mutta minulle inkutetaan vastaan ja totellaan laiskasti. Paremmin kuitenkin kuin sijaisperheessä, ehkä jaksan paremmin viedä loppuun saakka mitä aloitan.
En tietenkään odottanutkaan mitään helppoa elämää, ajan kanssa tämä vain vaikeutuu. Raskaaksi tämän tekee vielä se, että poika ei halua tulla meille, eli meilletulo viikonloput ovat aina suuren taistelun takana. Joskus olemme hakeneet huutavan ja rimpuilevan pojan meille. Tuntuu hurjalta, muttei voinut antaa periksikään, kun oli sovittu että meille tullaan. Pe ja la menee yleensä hyvin, siis sen jälkeen kun on meille saatu, mutta sunnuntaina alkaa odottaa jo aamusta lähtien kotiinpääsyä, ja tekee kiusaa sen kuin kerkiää.
Kerran meni autoonmeno vaiheessa piiloon ulkona, ja siinä sitten etsittiin ja väkisin piti autoon saada. Tuolloin paikalla oli sijaisperheessä anoppini sisko hoitamassa ja minä yksin hakemassa. :attn: :attn: :attn:

 

Auttaisi kenties jos miehesi puhuisi pojan kanssa siitä että sinuakin täytyy totella, jos kerran miehelläsi on sananvaltaa pojan maailmassa?
Onhan mahdollista että milemmat pojat olisivat teidän omianne ja toinen vain olisi toista taipuvaisempi rötöstelyihin. Uskon että perheenne on ensiarvoisen täsrkeä tälle pikkumiehelle, joten jos vain kestät niin älä hylkää häntä. Luultavasti nyt on meneillään vaihe jossa poika kokeilee että oletteko hänen tukenaan ja paikalla, vaikka hän olisi kuinka kamala. samalla tulee esiin tietyt ns. vaikeina aikoina menneisyydessä opitut selviytymiskeinot, joita on tietysti hyvä käyttää :hug:

 

Näinhän tämä tietysti on, raskainta koko hommassa on se, ettei poika halua tulla meille. Ja sitten se kysely, että milloin pääsee kotiin. Osasyy tähän on varmaan meidän kovempi kuri, esim. rajoitetaan tietokoneellaoloaikaa, mitä sijaisperheessä ei tehdä = ei jakseta taistella eikä valvoa.
Eniten nyppii se, ettei olla saatu mitään tukea sosiaalipuolelta, vaikka sitä luvattiin. Nyt ei olla kyllä vuoteen mitään oltu vaillakaan, kun pyynnöistä huolimatta ei tullut. Pojasta vastaava sosiaalityöntekijä on vaihtunut, eipä ole seuraajakaan vaivautunut meille saakka itsestään ilmoittamaan. Sijaisperheen kautta kuulimme. :attn: Kai siellä ajatellaan meidän roolimme olevan niin pieni, ettei suuria ongelmiakaan tai väsymisiä voi tulla.

 

Mun mielestä on tuo tuenpuute on kyllä ihan käsittämätöntä! :/

Ihan oikeessa sinä olet kasvatustavoitteinesi, mutta ihmettelen kyllä hieman sijaisperheen kasvatusmetodeja: rajojahan tuollainen toiseen perheenseen sijoitettu lapsi nimenomaan juuri tarvitsisi, sillä ne usein ovat puuttuneet enemmän tai vähemmän aiemmassa elämässä. Tietenkään en tiedä lapsen taustasta sen enempää, mutta tämä nyt tekstiäsi lukiessa tuli mieleen.