Viettekö lapsen hoitoon, jos on silmätulehdus?

  • Viestiketjun aloittaja Vieras
  • Ensimmäinen viesti
Silmätulehdus on äärimmäisen tarttuvaa. kOtona PITÄÄ OLLA ainakin yksi päivä lääkkeiden alottamisen jälkeen. Jos viet hoitoon niin siellä alkaa kierre josta on todella vaikea päästä irti.
 
vieras
Ei tietenkään.

Silmätulehdus

Tartunta:
Bakteerin aiheuttama silmätulehdus on erittäin tarttuva. Lapsi siirtää usein tulehduksen silmästä toiseen hieroessaan silmiään. Omat ja lapsen kädet on sen vuoksi muistettava pestä, kun lapsen silmänympärystää on kosketettu.

Päiväkoti:
Lapsi voi helposti tartuttaa sekä henkilökunnan että muut lapset. Siksi vanhemmille ilmoitetaan usein, että lapsi saa mennä päivähoitoon vasta, kun silmiä on alettu hoitaa silmätipoilla. Tämä on kuitenkin vain harvoin tarpeen.

Flunssaiset lapset, jolla on vähän keltaista rähmää silmissä, voivat yleensä mennä päivähoitoon, vaikka silmiä ei ole hoidettu silmätipoilla.

Seuraavissa tapauksissa voi olla tarpeen hoitaa silmiä tipoilla, ennenkuin lapsi viedään päiväkotiin:

Jos silmätulehdukseen liittyy voimakasta rähmimistä.

Jos silmätulehdukseen liittyy selvästi valonarkuus.

Tällöin lapsen on parasta olla kotona, kunnes lääkäri on tutkinut silmät ja ne on mahdollisesti hoidettu silmätipoilla.

http://www.sairaslapsi.com/frame.cfm/cms/id=510/sprog=4/grp=2/menu=1/

amma
Meidän poika oli viime syksynä eskarissa,josta soitettiin että tulkaa mahd.nopeasti hakemaan poika pois ettei tartu muihin.No,keväällä käytiin sitten terveysasemalla kun oli taas silmätulehdus,mutta ei saatu tippoja(paras tapa hoitaa on pyyhkimällä silmiä puhtaaksi keitettyyn veteen kostutetulla vanulla,kuulemma)eikä tarvitse olla pois eskarista sanoi sitten hoitaja päälle.Että vähän vaikea sanoa...
 
selvittäkää ihmiset
kumma juttu kun terveydenhuollon ammattilaiset neuvolasta sekä terveyskeskuksesta antoivat ohjeen että saa viedä. Kysykää vaikka! ei tartu hyppäämällä!
ihmettellin ammattilaisille sitä kun kaikki sanoi ettei missään nimessä saa viedä mutta he sanoivat että saa.
Meidän kohdalla oli kyse kerhosta ja vein lapsen kerhoon koska monelta taholta sanotiin.
Kukaan ei saanut tulehdusta.

Ottakaa selvää asioista eikä aina mutu:lle annettaisi niin täyttä painoarvoa.
 
jaa
yhellä mun kaverilla oli krooninen silmätulehdus, laittoi aina tippoja toiseen silmään. ei ollut kovin tarttuvaa. Ihan sen mukaan kannattaa mennä mitä lääkäri on sanonut, jos ei sanonut soittoa vaan perään.
 
nimetön
Meillä lapset aina olleet vähintään sen yhden päivän pois hoidosta, kun on silmätulehdus ollu. Jos on oikein paha tulehdus ollu, silloin ovat olleet parikin päivää pois.
 
itse
työskentelen lasten kanssa ja meillä EHDOTON kielto tulla töihin jos silmätulehdus. Tarttuu niin helposti. Jos minä en saa tulla niin miksi ne lapset saisi? Ei siis ole mitään mutua, että turhaan vaahtoat!
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja selvittäkää ihmiset:
kumma juttu kun terveydenhuollon ammattilaiset neuvolasta sekä terveyskeskuksesta antoivat ohjeen että saa viedä. Kysykää vaikka! ei tartu hyppäämällä!
ihmettellin ammattilaisille sitä kun kaikki sanoi ettei missään nimessä saa viedä mutta he sanoivat että saa.
Meidän kohdalla oli kyse kerhosta ja vein lapsen kerhoon koska monelta taholta sanotiin.
Kukaan ei saanut tulehdusta.

Ottakaa selvää asioista eikä aina mutu:lle annettaisi niin täyttä painoarvoa.
Pienet lapset hieroskelevat tulehtuneita silmiään ja edellen pikku kätösillä leluja, kyllä se tarttuu ihan kosketuksen kautta...
 
Alkuperäinen kirjoittaja itse :

Peesaan tätä.
Meidän päiväkodissa myöskin sääntönä, niin lapsilla kuin aikuisilla.
Neuvolan kautta tullut ohje ei siis mutu tietoa!!!
 
ota selvää ammattilaisilta
Alkuperäinen kirjoittaja itse :
työskentelen lasten kanssa ja meillä EHDOTON kielto tulla töihin jos silmätulehdus. Tarttuu niin helposti. Jos minä en saa tulla niin miksi ne lapset saisi? Ei siis ole mitään mutua, että turhaan vaahtoat!
lääkäri ja neuvolanväki on sitä mieltä että voi viedä. Näin mulle sanottiin vaikka miten ihmettelin asiaa.
 
Vieras
Silmätulehduslasta ei saa viedä päiväkotiin. Meiän tarhassa on ohje, että aikaisintaan saa viedä sinne, kun lääkitys on hankittu ja tippoja ja/tai voidetta on laitettu vuorokauden ajan. Tietenkin olettaen ettei muita oireita ole.
 
hmmm
Alkuperäinen kirjoittaja itse :
työskentelen lasten kanssa ja meillä EHDOTON kielto tulla töihin jos silmätulehdus. Tarttuu niin helposti. Jos minä en saa tulla niin miksi ne lapset saisi? Ei siis ole mitään mutua, että turhaan vaahtoat!
kuka täällä vaahtoaa......
 
Alkuperäinen kirjoittaja itse :
työskentelen lasten kanssa ja meillä EHDOTON kielto tulla töihin jos silmätulehdus. Tarttuu niin helposti. Jos minä en saa tulla niin miksi ne lapset saisi? Ei siis ole mitään mutua, että turhaan vaahtoat!
No meillä tarhassa on se sääntö kun tipat on käytössä saa lapsen viedä hoitoon. Kerran olin lasta viemässä hoitoon kun hoitaja tuli töihin ja sanoi et sillä on silmätulehdus mutta tipat oli jo käytössä. Eli taitaa noita käytäntöjä olla erilaisia.
 
miten on
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja selvittäkää ihmiset:
kumma juttu kun terveydenhuollon ammattilaiset neuvolasta sekä terveyskeskuksesta antoivat ohjeen että saa viedä. Kysykää vaikka! ei tartu hyppäämällä!
ihmettellin ammattilaisille sitä kun kaikki sanoi ettei missään nimessä saa viedä mutta he sanoivat että saa.
Meidän kohdalla oli kyse kerhosta ja vein lapsen kerhoon koska monelta taholta sanotiin.
Kukaan ei saanut tulehdusta.

Ottakaa selvää asioista eikä aina mutu:lle annettaisi niin täyttä painoarvoa.
Pienet lapset hieroskelevat tulehtuneita silmiään ja edellen pikku kätösillä leluja, kyllä se tarttuu ihan kosketuksen kautta...
pitääkö tällä ajattelulla myös nuhaisen tai yskäisen lapsen olla poissa hoidosta?
tarttuuhan nekin.
 
joo
Alkuperäinen kirjoittaja selvittäkää ihmiset:
kumma juttu kun terveydenhuollon ammattilaiset neuvolasta sekä terveyskeskuksesta antoivat ohjeen että saa viedä. Kysykää vaikka! ei tartu hyppäämällä!
ihmettellin ammattilaisille sitä kun kaikki sanoi ettei missään nimessä saa viedä mutta he sanoivat että saa.
Meidän kohdalla oli kyse kerhosta ja vein lapsen kerhoon koska monelta taholta sanotiin.
Kukaan ei saanut tulehdusta.

Ottakaa selvää asioista eikä aina mutu:lle annettaisi niin täyttä painoarvoa.
niin tipat oli tietenkin meidän lapsella käytössä mutta silmä oli todella pahan näköinen
 
suurperhe
Alkuperäinen kirjoittaja Vieras:
Ei kuumetta, ja muutenkin ihan virkeä kaveri.
Meillä lapsella on punaiset silmät kun hieroi niitä, mutta hänellä on kylässä tapana hieroa ja niin päiväkodissakin, kotiin tullessa silmät muuttuvat normaaleiksi. Näin on tapahtunut useastikin.
Päiväkodissa pakotettiin viemään lapsi lääkäriin ja kun selitin ettei ole tarvetta, ettei silmätulehdus samantien häviä, tiuskasi hoitaja, että kyllä hän silmätulehduksem erottaa. Öapsi kävi sitten sosiaalitantan pakottamana lääkärissä, jossa lääkäri totesi, ettei silmätulehdusta ole.
 
Purppura
Meillä oli lapsilla molemmilla silmätulehdus ja kun käytiin lääkärissä ja pyysin sairaslomaa niin lääkäri totesi, että voi viedä hoitoon koska se on jo tarttunut.
 
kotona yks
..siis silmätulehdus potilas, 4v poika. Ja näin LK ominaisuudessa olen asiaan enemmänkin perehtynyt. Saa vielä, koska tutkimusten mukaan aiheuttajina samat jotka aiheuttavat muitakin hengitystie-infektioita. On toki kovin tarttuvaa, mutta niitä samoja taudinaiheuttajia on päiväkoti pullollaan. Toi 1 päivä, ei pidä enää paikkansa.. ton antibiootin aloitusta muistelin itsekin..muttei sitäkään näköjään tarvitse olla. Että näin! Nämä lääkärin käsikirjoista..
 
Yhteistyössä