Vilkas lapsi, apuja kaivataan

  • Viestiketjun aloittaja väsynyt äiti
  • Ensimmäinen viesti
väsynyt äiti
Meillä on kohta 2 -vuotias poika, joka on todella vilkas. Ei keskity kirjoihin eikä malta istua potalla eikä keskity juuri leikkeihin. Meillä on säännöllinen rytmi ja ulkoilemme useimmiten kaksi kertaa päivässä, jotta saa purettua energiaa. Olen ihan poikki, kun ei kuuntele ollenkaan mitä sanotaan vaan menee ja hoseltaa kaiken aikaa. En tiedä mitä teen lapsen kanssa. Uhmakin painaa päälle.
 
welcome to club
Tää on niin tätä. Jostain syystä meillä uhma jäi korvalääkärin putkitus- ja leikkauspöydälle muutama kuukausi sitten, mutta muuten menoa piisaa. Potasta ei vielä unelmoidakaan. Tarha auttoi kummasti. Huomasin jo silloin kun olin kotona, että lapsi kaipasi kovasti muiden lasten seuraa. Vilkkaudessa on meillä ollut se hyvä puoli, että ei jää kaipailemaan vanhempia kun touhuaa sata lasissa muiden samanlaisten kanssa.
 
Ap
Päiväkotiin en halua laittaa vielä, kun ole ilmoittanut työpaikallani jo, että olen 3 vuotta kotona. Tilalleni on myös palkattu sijainen. Miten minun lapsi on ainoa, joka ei leiki hiekkalaatikolla. Kaikki muut pihan samanikäiset lapset leikkivät nätisti. Auttaisko muuten, jos soittaisin perheneuvolaan vai saanko sieltä leiman otaani. Olen miettinyt, olisiko jotakin jumppakerhoa näin pienille, jossa saisi temmeltää rauhassa. Toisaalta menisi sielläkin varmaan omia polkujaan.
 
welcome to club
Alkuperäinen kirjoittaja kahden vipeltäjän äiti:
Alkuperäinen kirjoittaja Jenis:
Alkuperäinen kirjoittaja kahden vipeltäjän äiti:
Laita se päiväkotiin.
Mitä iloa siitä päiväkodista on?
Äiti ei ole päivän jälkeen poikki ainakaan perässä juoksemisen takia.
Ja jaksaa oikeasti olla läsnä. Jos lapsi on oikea duracell niin työpäivä on lepokoti-loma verrattuna kotona olemiseen. Voi tietysti olla, että joillakin lapsilla päiväkoti vain lisää kierroksia, mutta meillä se on ollut todella hyvä ja toimiva ratkaisu.
 
meillä myös vilkas 2,5v poitsu.
ja muistan tuon iän kun mihinkään ei jaksanut keskittyä muutamaa minuuttia kauempaa..legot oli poikkeus..niitä JOSKUS malttoi tehdä pitkäänkin..
Liikunta ja varsinkin ulkona touhuaminen auttaa meillä ylitsepursuavaan energiaan.
sisällä meillä on pieni tramboliini..ohjaan aina siihen hyppimään kun meinaa mennä sohvilla/sängyillä hyppimiseksi!
koko ajan pitää olla jotain nms. järkevää tekemistä tai oleminen menee kaaokseksi.
nyt tykkää jo piirrelläkin ja saksille leikkaaminen on niin huippua että kun menee villiksi auttaa yleensä taikasana "haluatko leikata"
lisäksi on innokas nyt ja ollut jo pitkään tekemään samoja hommia kuin aikuiset..eli kun teen ruokaa niin poitsu myös esim. paistaa mun kanssa jauhelihaa tms.
samalla on koko ajan silmänalla eikä keksimässä hölmöyksiä!!
 
kipinä
Meidän nyt 2v4kk ei oo pysähtynyt sen jälkeen kun liikkeelle lähti. On ihan kamalan vilkas, ja villikin. Perhekerhoissa on koko ajan liikeessä ja pahoja tekemässä. Muskarissa on ainoa lapsi joka ei pysy hetkeäkään paikallaan (on myös muskarin ainoa poika). Sylissä ei viitsi väkisin pitää kun saa raivarit. :kieh: Puistossa ei istu hiekkalaatikossa tms. paikallaan, vaan vaeltelee pitkin puistoa, ja mieluiten myös puiston ulkopuolella, ja luonnollisesti ei usko kun yritän rajoittaa, vaan juoksee karkuun. Tykkää myös valtavasti muiden lasten seurasta. On ollut aina tosi sosiaalinen. Hakee kontaktia muihin lapsiin ja onneksi sitä myös vanhemmilta lapsilta saa. Ja kuka sanoi, ettei alle 3-vuotias osaa leikkiä muiden lasten kanssa? :) Tavallaan olen tyytyväinen, että lapsemme on tuollainen avoin, iloinen, ennakkoluuloton seikkailija, mutta joo, aikas väsyttävää on välillä!!!
 
e-lapsen äiti
Jos teillä on kaikki peruspalikat kunnossa - kuten kuulostavat olevankin - niin ei siellä perheneuvolassa noin pienten kanssa mitään voida tehdä. Eli ei tarvitse mennä sinne.

Sitten jos/kun ongelmat jatkuvat lapsen lähestyessä viittä vuotta ja aloitettua siellä päiväkodissa, siellähän näkee paljon, pitää alkaa miettiä ulkopuolista apua. Siihen viiteen vuoteen asti lähes kaikki vilkkaus ja tarkkaamattomuus katsotaan normaaliksi.
 
kipinä
Alkuperäinen kirjoittaja kipinä:
Meidän nyt 2v4kk ei oo pysähtynyt sen jälkeen kun liikkeelle lähti. On ihan kamalan vilkas, ja villikin. Perhekerhoissa on koko ajan liikeessä ja pahoja tekemässä. Muskarissa on ainoa lapsi joka ei pysy hetkeäkään paikallaan (on myös muskarin ainoa poika). Sylissä ei viitsi väkisin pitää kun saa raivarit. :kieh: Puistossa ei istu hiekkalaatikossa tms. paikallaan, vaan vaeltelee pitkin puistoa, ja mieluiten myös puiston ulkopuolella, ja luonnollisesti ei usko kun yritän rajoittaa, vaan juoksee karkuun. Tykkää myös valtavasti muiden lasten seurasta. On ollut aina tosi sosiaalinen. Hakee kontaktia muihin lapsiin ja onneksi sitä myös vanhemmilta lapsilta saa. Ja kuka sanoi, ettei alle 3-vuotias osaa leikkiä muiden lasten kanssa? :) Tavallaan olen tyytyväinen, että lapsemme on tuollainen avoin, iloinen, ennakkoluuloton seikkailija, mutta joo, aikas väsyttävää on välillä!!!
Niin joo, ja kirjat alkaneet kiinnostamaan noin kk sitten. Ennen sitä ei kyllä hetkeäkään ole jaksanut kirjaa "lukea".
 
vieras
Meillä on edelleen hoseltaja, 3v, mutta ei ole erityisen vilkas. Ärsyttää vaan kun kaikki tavarat pitää vetää esille ja ottaa ja RIKKOA! Ehtii ihan joka paikkaan eikä myöskään kuuntele kun komennetaan. Jotenkin siihen ei vaikuta mikään rangaistus. Jäähy on säännöllisessä käytössä sekä myös lempilelujen takavarikoiminen sekä jälkkäreiden yms. peruminen. Ei piittaa mistään. Poika kyseessä myöskin. Onko kaikki pojat tällaisia? On kuitenkin todella kiltti ja kuuliainen JOS haluaa.
 
RI vaan..
Ei meidänkään lapset oo viihtyny hiekkalaatikolla vaik ei mitenkää erityisen vauhdikkaita ookkaa. Mee välil vaiks jonnekkin vähän pihaa kauemmas leikkipuistoon ja pistä muksu käveleen sinne.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ap:
Päiväkotiin en halua laittaa vielä, kun ole ilmoittanut työpaikallani jo, että olen 3 vuotta kotona. Tilalleni on myös palkattu sijainen. Miten minun lapsi on ainoa, joka ei leiki hiekkalaatikolla. Kaikki muut pihan samanikäiset lapset leikkivät nätisti. Auttaisko muuten, jos soittaisin perheneuvolaan vai saanko sieltä leiman otaani. Olen miettinyt, olisiko jotakin jumppakerhoa näin pienille, jossa saisi temmeltää rauhassa. Toisaalta menisi sielläkin varmaan omia polkujaan.
Meillä ei kukaan leiki hiekkalaatikolla. Ei ole koskaan leikkinyt. Käyvät vähän juoksemassa laatikkoa ympäri, muutaman kerran kaivavat lapiolla hiekkaa ja jatkavat muihin hommiin.

Ja ihan hyvä niin. Miksi sitä pitää istua paikoillaan, kun ei se kiinnosta. Keksi tekemistä, jossa lapsi saa liikkua. Potkumopo, kottikärryt, ruohonleikkuri, pallo... Tee liikuntarata kivistä, risuista, lankuista, ämpäreistä, menkää puistoon kiipeilemään... Hanki vaikka potkupyörä.

http://www.pikkusiili.fi/index.php?page=shop.browse&category_id=9&option=com_virtuemart&Itemid=68&vmcchk=1&Itemid=68
 
Jenis
Alkuperäinen kirjoittaja welcome to club:
Alkuperäinen kirjoittaja kahden vipeltäjän äiti:
Alkuperäinen kirjoittaja Jenis:
Alkuperäinen kirjoittaja kahden vipeltäjän äiti:
Laita se päiväkotiin.
Mitä iloa siitä päiväkodista on?
Äiti ei ole päivän jälkeen poikki ainakaan perässä juoksemisen takia.
Ja jaksaa oikeasti olla läsnä. Jos lapsi on oikea duracell niin työpäivä on lepokoti-loma verrattuna kotona olemiseen. Voi tietysti olla, että joillakin lapsilla päiväkoti vain lisää kierroksia, mutta meillä se on ollut todella hyvä ja toimiva ratkaisu.
No tollainen 2-vuotias joutuu ainakin täälläpäin päikyssä pienten ryhmään, jossa otetaan piiiiitkät päiväunet ja toiminta on muutenkin aika kesyä... että meidän sähköjänis on ainakin entistä vauhdikkaampi päikyssä käytyään. Paremmin mä saan sen kotona väsytettyä ;)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ap:
Päiväkotiin en halua laittaa vielä, kun ole ilmoittanut työpaikallani jo, että olen 3 vuotta kotona. Tilalleni on myös palkattu sijainen. Miten minun lapsi on ainoa, joka ei leiki hiekkalaatikolla. Kaikki muut pihan samanikäiset lapset leikkivät nätisti. Auttaisko muuten, jos soittaisin perheneuvolaan vai saanko sieltä leiman otaani. Olen miettinyt, olisiko jotakin jumppakerhoa näin pienille, jossa saisi temmeltää rauhassa. Toisaalta menisi sielläkin varmaan omia polkujaan.
Ei meidänkään poju leikkinyt hiekkiksellä 2-vuotiaana(täyttää kesällä kolme), eikä tosiaan tyttökään. Mennä vipelsivät pitkin poikin ja vielä eri suuntiin, niin että sain tosissani ravata pitkin pihoja heidän perässään:) Nyt meillä on vähän meininki kyllä rauhoittunut. Tehdään aina niin, että mennään ensin pitkähkölle lenkille kävelyreitille, rattaat otan varulta mukaan, ja saavat siellä tonkia ojia ja keräillä kiviä ja käpyjä ja kääntää vaikka joka kiven. Meidän lähellä on mukava maalaisreitti, jossa näkee paljon eläimiä ja kasveja, eikä tarvitse pelätä autoja tai pyöriä. Ei he sitten puistossa enää jaksa kuin kiikkua enää- tosin kotiin päästyä meillä alkaa aina ihan hirveä temmellys--tietävät että joutuvat pian unille, joten yrittävät ottaa kaiken irti viimeisistä hereilläolohetkistä;)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ap:
Päiväkotiin en halua laittaa vielä, kun ole ilmoittanut työpaikallani jo, että olen 3 vuotta kotona. Tilalleni on myös palkattu sijainen. Miten minun lapsi on ainoa, joka ei leiki hiekkalaatikolla. Kaikki muut pihan samanikäiset lapset leikkivät nätisti. Auttaisko muuten, jos soittaisin perheneuvolaan vai saanko sieltä leiman otaani. Olen miettinyt, olisiko jotakin jumppakerhoa näin pienille, jossa saisi temmeltää rauhassa. Toisaalta menisi sielläkin varmaan omia polkujaan.
Onko teidän lähellä aidattua leikkipuistoa? Sellainenhan on oikein oiva paikka vilkkaan lapsen kanssa ja äitikin voi vähän levähtää :)
 
Ap
Kiitos vastanneille. Käymme silloin tällöin leikkipuistossa, mutta se on sen verran kaukana, ettemme joka päivä mene. Siellä vaeltaa ihan samalla tavalla. Muskarissa käymme, jossa max 10 min jaksaa keskittyä (=pojallemme pitkä aika). Lisäksi käymme joskus kylässä (lapsiperheessä). Pihalla on matala aita, josta kiipeää yli!!!Meillä on ollut taaperokärry ja potkumopo ulkona käytössä vaihtelevasti. Itse olen miettinyt, että onko päiväkotiin liian vilkas. Kiitos kaikille vastanneille ja on kiva tietää, että poikamme ei ole ainoa menijä. Meidän pihallamme sattuu melkein kaikki poikamme ikäiset olemaan tyttöjä tai on yksi rauhallinen poikakin samanikäinen. Ja ne oikeesti leikkii siellä hiekkalaatikolla. Ja meidän poika ei istu vaikka olisin hänen kanssaan hiekkalaatikolla. JA KIITOS VINKEISTÄ.
 
Meillä oli vanhempi lapsi aika lailla samanlainen tossa iässä. Annoin olla sellainen kun on, sai liikkua muskarissa, touhuta, höpöttää mummojen kanssa kaupoissa... Tietenkin tilaisuuden mukaan, ei joka paikassa voi antaa mennä. Sosiaaliset kontaktit ovat meidän lapselle tärkeitä, että tapaa mahdollisimman paljon uusia ihmisiä. Tykkää puhua nykyään ummet ja lammet tuiki tuntemattomillekin, varsinkin aikuisille, mutta kaipaa eniten juuri ikäistään seuraa. Ihan normaalin kirjoissa, on vaan niin tosi sosiaalinen luonteeltaan. Nyt päikärissä ja jos joutuu olemaan pitempään pois, niin saa ihan selviä mökkihöperyyden oireita. On sen kanssa välillä kestämistä, mutta mitä enemmän puuhaa on, sitä permmin sujuu.
 

Yhteistyössä