Vinkkejä äitipuolille

Kopioin tähän pienen listan, mielestäni täyttä asiaa. Joku on saattanutkin lukea, toivottavasti jollekin jotain hyötyä.

TSEMPPIÄ ÄITIPUOLET!


Onnellisen äitipuolen vinkit

1. Älä odota liikaa itseltäsi äläkä lapsilta. Kaikki äidit
eivät tunne huimaavaa äidinrakkautta vielä synnytyslaitoksella, eikä sinunkaan tarvitse rakastaa miehesi lapsia tuosta vain. On hieno asia, jos miehesi lapset pitävät sinusta heti, mutta niin ei aina käy.

2. Anna ajan kulua. Tutustu lapsiin vähitellen, juttele
heidän kanssaan ja kuuntele tarkasti, mitä he sanovat. Näin opit tuntemaan heidän mieltymyksensä ja tutustut heidän ajattelutapaansa.

3. Tehkää jotain yhdessä ilman isää. Ehdota jotakin, josta
he todennäköisesti pitävät, aluksi mielellään jotain toiminnallista. Tunti tai pari ilman isää riittää hyvin aluksi.

4. Älä ota sitä henkilökohtaisesti. Lapset saattavat purkaa
sinuun kaunaa, jonka oikea osoite sinä et ole. Teet heille palveluksen suostumalla heidän varaventtiilikseen.

5. Muista ettet ole yksin vastuussa kaikesta. Uusperheen
lapsen kehittyminen tasapainoiseksi aikuiseksi ei ole kiinni pelkästään sinun panoksestasi. Jos et parhaalla tahdollasikaan saa hyvää suhdetta syntymään, vetäydy syrjään ja anna asian olla.

6. Kohtele lapsia arvostavasti ja ystävällisesti. Jos et
voi rakastaa heitä heti, voit ainakin kohdella heitä hyvin. Se on jokaisen lapsen oikeus ja jokaisen äitipuolen velvollisuus.

7. Tulkitse vaikeudet tilaisuuksiksi oppia. Lapset opettavat
sinua elämään tässä hetkessä, rentoutumaan ja joustamaan. Saat heidän kauttaan mahdollisuuden kasvaa ihmisenä ja oppia ilmaisemaan universaalia rakkautta, sitä joka ulottuu muihinkin kuin omiin lapsiin. Laajenna sydäntäsi.

8. Pidä itsestäsi hyvää huolta. On todennäköistä, ettei

tarpeistasi huolehdi kukaan muu, joten sinun on tehtävä se itse.

Maija Rauha: Äitipuolen käsikirja, WSOY 2003.

=)

 

KIITOS! :flower: :hug:

 

Luin tuon kirjan ja tykkäsin kovasti..Tosin välillä ketutti kun huomasin että olen tehnyt liikaakin toisten lasten hyväksi!!!!
Siitähän ei tunnetusti kiitosta saa... :kieh:

 

Hienoja vinkkejä ja varmasti käytännössä testattuja. Kiitos sinulle!

Tuli kuitenkin yksi kysymys mieleeni, kun olen itse äitipuoli. Mitä tehdä siinä tilanteessa, kun minua ei yksinkertaisesti jaksa kiinnostaa mieheni lapsen jutut. Kuuntelen kyllä, mutten nyt niin kauhean kiinnostuneena ajatellen, että "ahaa...mitä voisin taas oppia tuosta lapsesta lisää tuon ja tuon kommentin perusteella?"...?
On meinaan asioita, jotka ärsyttävät minua tässä lapsessa jonkin verran ja siksi olen katsonut parhaaksi olla enemmin sivussa. Olen kuitenkin ystävällinen ja ns. asiallinen aikuinen ja lasken ennemmin kymmeneen monessa kohtaa kuin että pärähätäisin.
Onko minussa siis jotain vikaa, kun en edes halua kasvattaa mitään sen ihmeempää suhdetta tytärpuoleeni enkä myöskään odota sitä tytärpuoleltani?
Näin koen ainakin tällä hetkellä. Hänellä on oma äiti ja isä. He ovat mielestäni ne ihmiset, joihin haluan hänen rakentavan tiiviin suhteen. Haluan olla läheinen aikanaan omille lapsilleni, mutten koe tosiaan mitään suurta intoa rakentaa läheistä suhdetta mieheni lapseen.
Olenko jotenkin tunnevammainen, kun koen näin?

 

\

Onko minussa siis jotain vikaa, kun en edes halua kasvattaa mitään sen ihmeempää suhdetta tytärpuoleeni enkä myöskään odota sitä tytärpuoleltani?
Näin koen ainakin tällä hetkellä. Hänellä on oma äiti ja isä. He ovat mielestäni ne ihmiset, joihin haluan hänen rakentavan tiiviin suhteen. Haluan olla läheinen aikanaan omille lapsilleni, mutten koe tosiaan mitään suurta intoa rakentaa läheistä suhdetta mieheni lapseen.
Olenko jotenkin tunnevammainen, kun koen näin?

En oikein usko, että sitä suhdetta voikaan mitenkään tietoisesti rakentaa. Se suhde rakentuu ajan kanssa, oli se sitten hyvä tai huono.
Voihan sitä tuoda kuun taivaalta ja silti huomata, että ei synkkaa lapsipuolen kanssa tai sitten olla vaan ja vuosien kuluessa huomata lapsipuolen olevan läheinen.
Tuskinpa siinä mistään tunnevammasta on kysymys.