Vinkkejä opettaa lapsi ajamaan ilman apupyöriä!

Kertokaa omista kokemuksistanne, miten olette opettaneet lapsenne ajamaan ilman apupyöriä. Meidän neiti on jo 6-vuotias, eikä osaa ajaa kyllä yhtään. Yirtetty on opettaa, mutta tuntuu, ettei osaa yhtää pitää tasapainoa pyörän päällä.

 

meiän poikaa ei koko pyörä kiinnostanu ennen toissa kesää...oli sillon 5v.appareilla alettii ja
viime kesänä kun poika oli venähtäny pituutta ostettii isompi pyörä,siihenkin apparit,tosin nyt harjoittelut pienemällä pyörällä ilman appareita,koht 7v.,kovasti ollaa kannustettu ja isi ainoastaa saa opettaa äiti ei kelpaa muuta kuin että "salaa" kattelee ikkunasta.hermoja vaatii mutta palkitsee kun lapsen naamalle leviää hymy mä osaan!! =)

 

ei kannata lasta pakottaa siihen että pitää oppia ilman apupyöriä. Kun niillä on se kiinostus oppia ilman apupyöriä niin sitten kannattaa kokeilla ja paras vuoden aika on mun mielestä silloin opetella kun on kevät tai syksy,on enemän vaatetta päällä kuin kesällä ja silloin ei niin helposti satu ja tule naarmuja. Meidän poika harjoitteli heti kun lumi suli oli kevät haalarit päällä. Sekä polkupyörä oli pieni jotta oli helpompi tasapainoilla. Halua oli pojalla itsellä.

 

Ota pienestä pyörästä pois sekä apupyörät että polkimet. Pyörä toimii jonkin aikaa potkupyöränä, jolloin voi keskittyä vain tasapainoon. Sit vain kuukauden päästä polkimet paikalleen, ja näin meillä opittiin kaatuilematta ja nopeasti.

 

Satula niin alhaalla, että jalat ylttävät maahan. Tämän neuvon antoi eräs vanhempi naapuri noin 15v. sitten. Ja laski meijän neidin satulan alas. Sillä tavalla tuli varmuutta pyöräilyyn ilman apupyöriä.

 

Kyllä se on omasta tahdosta kiinni. Meidän herran opetteli vasta tänä kesänä ja ikää 8 v. Ei ole aikaisemmin yhtään ollut kiinnostunut koko hommasta. Mutta nyt sitten kesän alussa itsekin totesi, että tälle kesälle olisi kaksi työtä: pyörällä ajamaan opettelu ja uimaan opettelu. No tuo eka hoitui 2-3 päivän tahkoamisella mustelmien kera. Toka on vielä vaiheessa, mutta sekin jo kohtalaisella mallilla. Ja muuten se vinkki että satula alas (tai sitten sen verran pienempi pyörä muutenkin) että jalat ylettää maahan, on toimiva ohje.

 

Ja jos pidät kiinni, pidä lapsesta eikä pyörästä. Ja lapsi sitten pitää pyörän pystyssä. Jalat pitää tosiaan saada tukevasti maahan.

 

Meillä poika oppi vuosi sitten kesällä, eli ennen kouluun menoa. On todella arka, eikä halunnutkaan kokeilla ennen viime kesää. Silloin kavereiden kannustus ratkaisi asia, minun kanssani tuli vain tappelu ja huuto. Kaverit kannustivat vieressä kovasti ja poika oppi, vaikka muutamia kertoja vetikin kumoon ja ojaan.

Tyttö halusi kokeilla nyt (ikää hieman alle 5v), mutta pelotti niin paljon, että laitettiin apparit takas. Katsotaan sitten ensi kesänä.

Eiköhän lapsi itse osaa myös ilmaista sen, milloin on valmis kokeilemaan. Toiset aiemmin, toiset vasta kouluiässä.. Tulee kammo pyörällä polkemiseen, jos pakottaa.

 

Mulla on kolmesta lapsesta kokemusta: eka ajoi suomalaiseen tapaan appareilla liki viisivuotiaaksi kun ei olisi millään uskaltanut kokeilla ilman, mutta sain sitten viimein uskaltamaan 12-tuumaisella harjoittelemaan (muuten ajoi 16-tuumaisella) ja oppi, no OK vähän pakosta, ajamaan.

Nuorempien kohdalla tajusin tarjota polkimetonta potkupyörää jo puolentoista - kahden vuoden iässä, ja sillä oppivat molemmat tasapainon ja eteenpäin menemisen hetkessä. Kumpikin siirtyi normaalipyörään ilman apurattaita alle kolmivuotiana, kun eivät älynneet pelätä! Molemmista tuli erittäin taitavia pyöräilijöitä jo pienenä, mikä meidän perheessä aika ykkösjuttu kun kuljetaan jalan tai pyöräillen liki kaikki matkat. Oppivat liikennesäännötkin ihan pikkuisina, joten heidän kanssaan tosiaan pystyi kulkemaan pyörällä muutaman kilometrin matkoja jo kolmivuotiaasta lähtien.

Tämä tietty voi kuulostaa ihan turhalta heistä, joille rattaissa istuminen/autoilu/bussit ovat arkipäivää, ja joille on ihan sama oppiiko lapsi pyöräilemään neljän vai kahdeksan vanhana, mutta itselleni arkiliikunnan ja muutenkin ekologisen elämäntavan ystävänä pyöräilytaito lapsesta lähtien on mahtava juttu. Ja jos emme pyöräilisi reilun parin kilsan matkaa koululle/päiväkodille ja takaisin päivittäin, olisi moni orava, puro, graffiti, palautustölkki, tuoksu, liikennesääntöjen oppimistilanne jne. jäänyt kokematta.

Tuliko vähän propagandaa... sorry

 

meiän poikaa ei koko pyörä kiinnostanu ennen toissa kesää...oli sillon 5v.appareilla alettii ja
viime kesänä kun poika oli venähtäny pituutta ostettii isompi pyörä,siihenkin apparit,tosin nyt harjoittelut pienemällä pyörällä ilman appareita,koht 7v.,kovasti ollaa kannustettu ja isi ainoastaa saa opettaa äiti ei kelpaa muuta kuin että "salaa" kattelee ikkunasta.hermoja vaatii mutta palkitsee kun lapsen naamalle leviää hymy mä osaan!! =)

Nyt se tapahtui....poika meni ekalle ja päätti ihan itse.."isi ota
mun isosta pyörästä apparit veks,haluun kokeilla ilman niitä".Isi
teki niinkuin poika halus ja jopa äiti saa katsella kun ajo sujuu
niinkuin ois pidempäänkin polkenut ilman appareita.Pojalle on tullut hirmusti itsevarmuutta koulun myötä,rohkeus riitti ja on niin
onnellinen nyt MÄ OSAAN!!!

 

Nyt se tapahtui....poika meni ekalle ja päätti ihan itse.."isi ota
mun isosta pyörästä apparit veks,haluun kokeilla ilman niitä".Isi
teki niinkuin poika halus ja jopa äiti saa katsella kun ajo sujuu
niinkuin ois pidempäänkin polkenut ilman appareita.Pojalle on tullut hirmusti itsevarmuutta koulun myötä,rohkeus riitti ja on niin
onnellinen nyt MÄ OSAAN!!!

Hienoa!
Meillä kävi ihan samalla tavalla, sitten kun tyttö teki päätöksen ja luotti itseensä, homma sujui kuin itsestään yhtäkkiä. Turha sitä on hoputtaa.. Oltiin kaikki niin iloisia kun tämä "valaistuminen" vihdoin koitti, että järjestettiin samana iltana pyörälläajamaanoppimis-juhlat jossa tarjoiltiin jäätelökakkua neidin kunniaksi. Voi sitä ylpeyttä loistavaa pikku naamaa!

 

meillä poika 8 vee ja ei ole suostunut yhtään siihen että apparit olis sen verran ylhäällä että hieman "keikkuis" nyt sitten fysioterapeutti käski ottaa apparit pois ja laittaa työntötangon ja sen avulla opetella. nyt reilu kuukausi tahkottu ja tasapainoa on tullut sen veran että jollain pyörälenkillä voin ottaa jopa 7-8 askelta ennen kuin alkaa kaatumaan ja joudun ottaa kiinni tangosta. samalla reisulla tätä ei välttämättä tapahdu toiste. ei vaan tasapano ole sitä luokkaa että osais mennä joten harjotellaan varmaan ensi vuonnakin vielä. pyöränä on 16 tuumanen ja olis jo ensi vuodeksi 20 tuumanen kun pikkuveli tarvitsisi jo tuon mutta katsotaan joudutaanko isompaankin työntötanko kiinnittää ennen kuin oppii pyöräilyn salat. (ihanaa kun on muitakin joille tämä on vaikeeta...oon ihan ressannu kun tämä ei millään onnistu)

 

Apupyörillä meillä on harjoiteltu niin että on nostettu vähän ajan päästä niitä appareita ylemmäksi eli jos niihin vain nojaa niin pyörä menee vinoon - aluksi on vähän vaikeaa se ajaminen noin mutta apupyörät antaa turvaa ja kohta lapsi osaa itse oikaista pyörän pystyyn - sitten parin viikon päästä vain ne apupyörät pois ja muksu ajaa kuin vettä vaan.
Meillä nyt nuorempi 4,5v eli kesäkuun alussa täytti 4, siinä kohtaa ei oikein osannut vielä edes polkea oikein. Koko kesä nostettiin apupyöriä pikkuhiljaa ja syyskuussa otettiin apupyörät kokonaan pois kun ne ei juuri enää koskenut maahan pojan ajaessa ja heti sujui.
Homman nimi on se, että pyörä on tarpeeksi pieni että yltää jalat maahan!
Sellaisella tasapainopyörällä ei koskaan oppinut menemään, ihan turha ostos oli meille.

 

Kertokaa omista kokemuksistanne, miten olette opettaneet lapsenne ajamaan ilman apupyöriä. Meidän neiti on jo 6-vuotias, eikä osaa ajaa kyllä yhtään. Yirtetty on opettaa, mutta tuntuu, ettei osaa yhtää pitää tasapainoa pyörän päällä.

Karu vuodenaika fillarilla ajon opetteluun. Mielestäni fillarilla ajossa (ja luistelussa) olennaista on päästä eroon lapsen pystyyn tukemisesta ja tukeen retkahtamisesta jolloin lapsi ei pääse oppimaan oikeita reaktioita fillarin liikkeisiin. Lapsen pitää siis päästä tuntemaan hetki jolloin tilanne lähtee ns. lapasesta.
Itse tein niin että kipitin selkää säästämättä fillarin vieressä ja ohjastin satulasta (Jotta tenava on vapaa antamaan omaa bodylanguageaan tasapainon ylläpitoon) oikeaan suuntaan kallistamista niin että lapsi pääsee kokemaan kaatumisen tunteen muttei kuitenkaan pääse loppuun asti kaatumaan. Ohjaamisen ja siis karkean tasapainon opettelussa tein niin että tavallaan pysäytin tilanteen tenavan lähtiessä kaatumaan ja vinkkasin mihin suuntaan tankoa kannattaa kääntää. Kun tanko oli suurin piirtein oikeaan suuntaan, matka jatkuu kohti seuraavaa katastrofia. Pysäyttäminen tuntuu älyttömältä mutta lapselle on jännä olla fillari kallellaan pulassa ja kait se jotain opettaa kun tilanteesta pelastuu kääntämällä tankoa oikeaan suuntaan. Jos lapsi kääntää tankoa väärään suuntaan, voi kaatumista jatkaa työntämällä pyörää hieman eteenpäin ja varmistaa oliko suunta oikea. Vähän niin että aikuisen kommunikointi lapsen kanssa käy mahdollisimman paljon fillarin liikkeiden kautta.


Apupyöristä eroon pääsyssä vanhempien laiskuus taitaa olla toimiva konsti. Ellei apupyörien asennosta ota itse isoa stressiä ja lapsella on into ajaa, apupyörien luontainen paskuus aiheuttaa sen että ne pikku hiljaa kääntyvät tai taipuvat ylöspäin.
Polkimien irroittelun osalta riippunee kait vähän lapsesta ja innosta millä pyöräilyä on opettelemassa. Polkimitta on kait helpompaa potkia vauhtia mutta tietty epämukavuus polkimiin potkiessa saanee lapsen nopeammin kokeilemaan polkimille nousemista.


Periaate siis se että lapsen pitää joutua kontrolloidusti pulaan ja selvitä pulasta mahdollisimman paljon (Mahdollisimman paljon ei siis ole 'täysin') itse.


Opetin ettei tangosta päästetä irti vaikka kävisi mitä. Oltiin menossa koulun leikkikentälle. Tyttö laski loivaa asfalttimäkeä pikkuhiljaa alas ja hölkkäilin itse perässä. Vilkaisiko taakse vai mikä lie oli tilanne mutta porhalsi suoraan toista metriä syvän heinikkoisen ojan pohjalle. Ei olisi isosti sattunut vaikka olisi mennyt nurin joten annoin mennä. Säikähti vasta pohjalla mutta ei jäänyt traumoja kun kehuin miten hienosti piti tangosta kiinni ja kuin ei käynyt kuinkaan kun ei hätääntynyt.


Pojan kanssa ajellaan metsälenkkejä. Mukava viedä poika jännän äärelle paikkoihin joissa äiti ei ikinä antaisi lastensa kulkea. Saa nähdä miten nuorempi neiti rämäpää innostuu sillä kesällä oli kova tinki mukaan metsälenkille. Olin joo mälsä ja käytin 'ensi kesänä sitten' -kortin. Tasapainoilemista sen kanssa ettei pojalla ole tylsää ja ettei tytär polta hihojaan koko touhuun jos mennään liian hankaliin paikkoihin ennen kuin on kokemusta enemmin.
Juomapullo ja huikan ottaminen mäen päällä on lähes retkeä tärkeämpi juttu.

Lapset oppivat ajamaan kait jotain viiden-kuuden vanhana. Pojalla motivaattorina toimi isi (Niin tahdon asian nähdä ja tyttärellä tietysti isoveli.


Nää nykylapset ovat muuten ihme konformisteja. Tuli pojalta välitöntä ja kipakkaa palautetta kun fillari ei ollut koulun liikennepäivänä aivan pilkulleen vaatimusten mukainen. Heijastimet polkimissa? Seisontatuki? Valot? Täh?



-


Muistakaa säätää sitä satulaa.