VLCD-testiryhmä

Tervehdys=)
2 viikkoa pussittelua takana ja sitä ennen ne 5 kevennyspäivää; vaaka näytti tasan 8kg vähemmän aamulla-Jes! 14 pussipäivän aikana paino tippunut 6,3kg. Tää on niin mahtavaa! Lempparifarkutkin mulla jo lököttää; täytyy pesasta ne, jospa vielä voisivat olla käytössä.

Viikonloppu meni oikein mukavasti; mielitekojakaan ei oikeastaan ollut tai jos oli, niin eivät olleet lainkaan niin voimakkaita kuin loppuviikosta. Eilen oltiin kummipojansynttäreilläkin; suolasia piirakoita olisi olut kiva maistaakin, mutta pystyin hyvin olemaan ilmankin. Leivoin myös ihanan suklaisen täytekakun tarhan tädeille eikä tehnyt itsellä yhtään mieli. Vähän hassua tosin leipoa, kun ei täytekään saa maistaa, että onko siis hyvää ja oikean makuista. Lapset sitten maisteli ja tykkäsivät ainakin!

Voidaankohan me kirjoitella jatkossakin tälle keskusteluryhmään? Itsestäni ainakin tuntunut tosi kivalta, kun on saanut lueskella toisten kuulumisia ja tuntemuksia. Olisi kiva jatkossakin kuulla, että miten teillä kaikilla menee ja miten ne kilot karisee, kun "arki" koittaa.

Ostin viikonloppuna jo Nutrilettpusseja, että voin jatkaa sitä osa pussittelua jatkossakin. Citymarketista löysin sellaisen maxipakkauksen suklaapirtelöä edullisesti; 25pss/19.90e. Näin kotiääitinä, kun tuota rahaakaan ei juuri ylimääräistä ole, niin tuo oli kyllä itselleni hyvä löytö. Tuo suklaa ei nyt ihan lemppareitani ole, mutta maistuu jo ihan ok. Alussa siinä häiritsi jauhoisuus, mutta en huomaa sitäkään enää.

Onko joku kokeillut laittaa Moccapirtelön sekaan kahvia? itse olen pari kertaa lisännyt vähän; antaa kivan säväyksen ja voisin kuvitella, että maitokahvin ystävät tykkäävät! Kokeilkaa!

Itse olen roiskuttanut porkkanaa melkein joka aterian yhteydessä. Kaupoissa vaan tosi huonot porkkanavalikoimat tällä hetkellä. Tomaatikeiton sekaan lisään tomaattia raakana ihan ja basilikaa; maistuu hyvältä. Vettä juon ainakin 3l päivässä; suutä kuivaa ajoittain tosi paljon. Pysyypähän ainakin turvotukset loitolla tuolla vesimäärällä.

Olen ollut kyllä todella positiivisesti yllättänyt tästä kuurin tehosta; en oikein aiemmin ole näihin pusseihin uskonut, mutta kyllä minä nyt jatkossa vannon Nutrilletin nimeen=). Noita mielitekoja ja ajoittaista väsymystä/vetämättömyyttä lko, itselläni mennyt paaaljoooon helpommin kuin mitä alunperin kuvittelin. Periaatteessa voisin jatkaa varmaan täyspussittelua pidempääkin, mutta kun sanottiin, ettei ilman lääkärin seurantaa saisi pidempään olla kuin tuo 3vkoa, niin jatketaan sillä osapussittelulla.

Mutta iloisin mielin viimestä viikkoa siis viedään!
 
Olis kyll kiva jos tämä ketju saisi jäädä pysyäkseen jotta voisimme käydä kertoilemassa että kuinka nutrailun jälkeinen elämä näyttää :) Teistä muista on ollut huomattavasti apua kun saa teiltä tsemppiä ja kun kuitenkin kaikki olemme samassa pisteessä! jos ei muute, ni perustetaan sit ihan oma ketju ;)

Juu u, kyll se viim helpottaa se et housut puttoo ja ite huomaan muutoksen vaikka puntari ei haluakkaan olla paras kaverini. Varmaan se on yks syy miksi kuitenkin olen tätä dieettiä jatkanut, masentumatta kun muuten huomaan muutoksen ja kaikki muut huomaa rinnallani. Enrgiaa löytyy paljon enemmän nyt ja olo on aivan mahtava! ajoittain tuppaa olemaan nälkä mutta porkkana/tomaatti auttaa siihen hätään. Makean himo on oikeastaan kadonnut, ei tee laisinkaan mieli. Mutta se ruisleipä jota meillä paljon syödän niin vaanii aina nenässä se ihana tuoksu kun perhe syö sitä aamupalalla.

Siittä mocca pirtelöstä... enpä oo itte muuten tajunnut että voishan sen kahvin juoda senki kanssa. Kahvi kun on kuitenkin ihan pakko aamuisin. Mut ei laisinkaan enää niin ongelmallinen maidottomana kuin alussa. Kai se on vain niin että kaikkeen tottuu :) hihii...

Ja nyt jo menis taasen jatkaa siivoamista ennenkuin pikkuset herää päikyiltä :)
 
Voi tanatukele... mulla on alkamassa oksennustauti joten ei taida pariin päivään mennä edes pussit... pitäkää peukut pystyssä, että selviän tästä kunnialla, ja että 4 lasta säästyisivät taudilta (turha toivo varmaan). Nyt sohvalle ämpärin kanssa :'(
 
Voi tanatukele... mulla on alkamassa oksennustauti joten ei taida pariin päivään mennä edes pussit... pitäkää peukut pystyssä, että selviän tästä kunnialla, ja että 4 lasta säästyisivät taudilta (turha toivo varmaan). Nyt sohvalle ämpärin kanssa :'(
Voi ei! toivottavasti parannutte pian ja ei ihan mee kauheen pahaksi! Nyt vain paljon mustikkasoppaa ja keltaista/punaista jaffaa! Ja ehdottomasti lepoa! Nyt rauhassa vain parantelet ittes ja perhees! laihduttamaan kerkeää kyllä sitten kun olet taas terve ja jaksat! .. todella ikävää..
:hug:
 
Oli ihan pakko tulla tännekkin sanomaan kun juuri laskeskelin että paljonko, ja missä ajassa olenpuottanut viimeisimmästä huippulukemasta. Vähän päälle kk sitten painoin paljon, enemmän kuin koskaan! ja nyt painan -9kg vähemmän!! en laisinkaan oikeastaan ihmettele jos ei paino putoakkaan täll nutrauksella nyt niin kiivaasti. Onhan tässä jo pudotettu aika moinen kilo määrä jo ennen tätä, jos tää on tää mun paussi, paussi joka osui aika hankalaan kohtaan vaan! mut jokainen kilo on tärkeä kilo!, kilo parempaan elämään!
 
Huh, ei tullut oksennustauti. En tajua mikä ihmeellinen pahoinvointi/mahaongelma mulla tuli, oksetti ja vatsassa kierti monta tuntia. Lopulta kuitenkin levolla alkoi helpottaa ja tänä aamuna olo on hyvä taas. Vähän vielä kuplii masussa, mutta sitähän nyt mulla on muutenkin monesti... Kylläpäs ehdin säikähtää, että meidän jengi aloitti tautikierteen.

Vaaka pirulainen kiusaa, kun tietää miten odotan, että paino menee alle sadan... tänä aamuna näyttää 100,1kg! Argh! Mut huomenna se tapahtuu monien vuosien tauon jälkeen, mun paino on kaksinumeroisissa lukemissa. Mahtavaa!
 
Viimeisiä päiviä viedään! Mulle tulee la 3 viikkoa täyteen. Nyt painon pudotus sellaista 200-300g/vrk. Luin, että kun tällaisen kuurin lopettaa, tulee yleensä 1-2 kg takaisin kun palautuu normaali ruokavalioon. yritän tähän henkisesti valmistautua, ettei sitten ole kauhean pettynyt. Itse olen ajatellut siirtyä normaali ruokailuun asteittain. Ja yritän pysyä hyvin kasvisvoittoisessa ruokavaliossa. Silti jänskättää, et mitenköhän se arki sitten sujuu. Tän viestiketjun ylläpitäminen on varmasti tosi hyvä ajatus.
Löysin Lidlistä karpalo lähdevettä. On tosi hyvää, eikä ole natriumia. Huomaa kyllä voinnissa heti, jos jää juominen vähemmälle.
Tsemppiä loppurutistukseen!!
T. Marika
 
Mahtavaa, eilen Laitoin yhdet housut jalkaan ja ne ei puristanut enää! Pystyin jopa istumaan ne jalassa!! Mulla vaatteet ei ihan heti isoiksi jää, vaan ensin pääsen eroon siitä tuskasta, että vaatteet puristaa ja pelkään saumojen ratkeamista... Kilot tulleet niin nopeasti, etten ole uusia isoja vaatteita ostanut.

Enää ei ole nälkä ollut! Jee!! :D Huippu juttu tämä Nutrilett! :D
 
Voi että, huomenna tää loppunee. Ikävä jo tulee :) Torstai aamuna saan tietää lopullisen painon. Jännittäähän tuo vaikka joka päivä puntarilla olenkin pomppinut. Tää dieetti meni muuten yllättävän nopeasti.. vastahan mä aloitin, vastahan mä tuskailin sitä kokoaikaista juomista ja syömistä. Ja nyt siittä ei enää haluis luopua, siittä rutiinista, terveellisestä elämästä, helposta sellaisesta. Nyt on järjestettävä asiat niin että torstaina alkaa terveellinen ruokavalio omalla tapaansa. Onkohan karppaus hyvä jatkoon? Näit nutrilett:ejä ostaisin jos ois vaan himpu verran enempi rahaa..
 
Mia tsemppiä loppupainon suhteen, jännityksellä odotan sinun(kin) tulostasi. Hyvinhän meillä on kaikilla tainnut mennä, vaikka henkisesti on ollut ajoittain raskasta.

Mutta mulla motivaatio kasvoi taas tänä aamuna kohisten, sillä ensimmäistä kertaa vuosikausiin mun painoni oli alle 100kg eli 99,8kg!!!!! Tämä on käsittämättömän ihmeellisen mahtavaa, kohta lähden viemään 6v likkaa hammashoitolaan ja pelkään, että halailen ohikulkijoita matkalla :LOL:
 
Aurinkoista aamua kaikille!! Hienoa Nalle, tuntuu varmaan upealle, kun pääsee sellaisen luvun alle, mistä on vain pitkään voinut haaveilla. Minulla olisi vielä vähän reilu kilo pudotettavana ja pääsisin sellaiseen lukemaan myös ja uskon, että tällä viikolla vielä pääsenkin siihen. JIPPII.
Eilen läksin täältä "maalta" kaupunkiin eli Kuopioon ja olin ostoksilla 8 tuntia. Ajattelin lähtiessä, mitenkähän päivästä selviän, mutta hyvinhän se meni, vettä mukana ja Nutrilett-pussit. Niitä välillä hörppäilin. Kieltämättä iltapäivällä meinasi jossain vaiheessa iskeä heikkous, mutta onneksi se meni ohi. Haikeana kyllä vilkaisin Rosson ja Mäkkärin suuntaan, joissa on tullut käytyä aina kaupunkireissulla syömässä. Sen sijaan kävin sovittelemassa mekkoja ylioppilasjuhliin, mutta ajattelin että enpä taida tuhlata vielä rahojani sellaiseen, jos sattuisin tästä vielä pienenemään.
Minulla viimeinen päivä tätä kuuria on sunnuntai. Nyt ainakin tuntuu sille, että voisin muutaman viikon vielä jatkaa, mutta ajattelin käydä ensin pyytämässä terveyskeskuksesta lähetteen perus verikokeisiin eli varmaan hb ja kolestroli ja mitä niitä nyt sitten onkaan.
Mukavaa päivän jatkoa kaikille!! T. Tuula
 
Kävin verikokeessa, pieni verenkuva. Sittenpä näkee, miten on kolmen viikon Nutrilett kuuri vaikuttanut arvoihin. Aina arvot ovat hyviä olleet, mutta saas nähdä ovatko vieläkin parempia nyt:)

Voin suositella tätä kuuria, kunhan vaan on motivaatio kohdallaan ja perheen tuki takana...
 
Onnea Nalle!
Itselläni nyt junnannut paino 4 päivää samalla kilolukemalla ja aina vaan joku 100-200g tippunut. Tuskasta tämä, kun jo tottui, että niin huimasti aina paino tippui. Mutta toisaalta tämä on jo hyvää harjoittelua ens viikkoa ja tulevaisuutta varten, kunm eihän se paino sitten enää niin huimaa vauhtia tipu. Mutta ihanaa, kun vaatteet ei enää kiristä...

Onko kellään tietoa, että voiko tämän 3 viikon kuurin uusia joskus tulevaisuudessa; ehkä 2kk päästä? Ei kai sille mitään estettä olisi, jos kunto vaan pysy hyvänä ja kroppa terveenä. Tosin kyllä budjetille tekisi tiukkaa tuo pussien osto. Vaan edelleen jaksan kiitellä, kun tähän ryhmään pääsin mukaan:)

Olo on ollut jo useamaan päivän todella hyvä. Olen myös huomannut, että unen laatu on parantunut. Iltaisin on tosi väsynyt, mutta nukun nähtävästi niin hyvin, että aamuisin on tosi hyvä olo.

Kokeiluista: kannattaa kokeilla myös kahvia suklaapirtelön sekaan:p

Aurinkoista loppu päivää kaikille!
 
Moikkelis!
Mulla taas vaihteeksi vuorokausi, milloin ei tapahtunut mitään. Tänään paino sama kuin eilen. Josko sitten huomenna taas vaaka värähtäisi. Nyt -6kg ja olen ihan tyytyväinen. Loppuja voi sitten pudotella kevyemmällä ruokavaliolla. Nyt mulla alkaa 4 päivän vapaat. En ole koneella. Onnea kaikille loppurutistukseen!! Jatketaan foorumilla, tavalla tai toisella.
Ihana ilma :cool:

T. Marika
 
Moi!

Ylihuomenna loppuu kuuri ja täytyy sanoa, että olen todella tyytyväinen. Mielelläni pudottaisin painoa vieläkin tietenkin mutta kun ei tätä voi ikuisesti jatkaa ja ruokaa tekee mieli. Nyt varsinkin kun olo on nuhainen niin jaksaminen alkaa olla aika vähissä. Huomenna lähdetään vielä 4 päivän reissulle joten saas nähdä missä saa sen loppupainon otettua.

Kokonaispudotus on nyt 6 kiloa ja näin viimeisen viikon aikana paino on tippunut noin 200 grammaa per päivä. Koitan palata normaaliin ruokavalioon vähitellen ja olla syömättä liikaa vaikka mieli tekisi. Josko tässä nyt sitten olisi vatsalaukku kutistunut kunnolla. Olen kyllä koko kuurin ajan syönyt 5 annosta kasviksia joten toivon, että se paluu ei olisi sitten niin dramaattinen.

Kaikille hyvää vloppua ja jaksamista vielä viimeisille päiville.
 
Huh huh! Tänään sitte oli eka työpäivä ja aika rankkaa oli olla töissä tällä dieetillä. Söin aamulla kotona pirtelön ja seuraavan ehdin syömään vasta reilun viiden tunnin päästä. Näihin viiteen tuntiin sisältyi mm. kuntosalia ja keppijumppaa. Heikotus meinas iskee. Nälkä kurni pitkin päivää, varmaan johtuen tuosta yhdestä pitkästä välistä. Iltapäivän aikana söinkin sitten tihennetysti pari pussia :/ ja nyt taas ilta on kärvistelty nälkäisenä. Vettäkään en varmaan ole juonut tarpeeksi. Onneks ei oo enää ku kaks päivää töitä tällä dieetillä. Huomenna pitäs vielä työvuoron päätteeksi pyöräillä jotain 8km, saas nähä. Kyllä tää oli helppoa eka viikot, ku pysty suunnittelemaan menonsa ja pitämään aika hyvin kiinni niistä kolmen tunnin ruokaväleistä.
Väsyttääki ihan älyttömästi ja vielä pitäs vähän kotihommia tehä ennen ku pääsee nukkumaan. Nyt vaaditaan kyllä sitä luonnetta.... onneks sitä löytyy!!! Nää viimeset päivät mennään eikä meinata :) Tsemppiä kaikille loppusuoralle!
 
Eilen illalla söin viimeisen pussin, mocca pirtelön. Nyt se sitten loppu... Jään kyllä kaipaamaan!
Oli outoa kun ei saanut aloittaa tuota aamua enää tolla mocca pirtelöllä kun niin olen tehnyt viimeiset 3viikkoa. Muistatteko kun haaveilin kahvista maidolla ja ruisleivästä? Nyt kun oli mahdollisuus niin en kuitenkaan ottanut vaan ihan maidottoman kahvin, kevyellä maustamattomalla rahkalla jota en ees meinannu jaksaa syödä. Nyt vähän jänskättää ruoka, kuinka paljon sitä ottaakaan lautaselle ja kuinka paljon todellisuudessa jaksaa edes syödä.. hih!

Kieltämättä nyt on orpo olla ilman noita, vois luulla että olis iloinen että tää loppu mut en oo.. ois niin mielellään voinu jatkaa pitempäänkin. Alussa, ekat päivät oli kyll rääkkiä ja kiros et ei ei ei ei.. mut nyt, voi että :)

Tää dieetti opetti mulle paljon! Tätä olis hyvä suositella sellaselle jolla on huonot elämäntavat kuten itselläni! siis todella huonot...

-Opin juomaan! nyt on ainainen jano jos en ole muistanut juoda sitä paria desiä, parin tunnin välein.
-Opin ottamaan kasvikset elämääni mukaan. Syön päivittäin kasviksia ja syön vastaisuudessakin. Ovat ne sen verran herkullisia.
-Opin että ei ole pakko syödä paljon että maha olisi täynnä, vaan vähän ja tarpeeksi usein!
-herkut ei ole pakollisia, pärjään ilman niitäkin! en kuole siihen! ;)
-Opin olemaan laittamatta omaan suuhuni ruokaa kun syötän lapsia!
- Opin että jos teke mieli napostella niin on keksitty esim. kirsikkatomaatit ;) Niitä oli hyvä automatkoilla ostaa kun sai niitä syödä. Huomattavasti terveellisempiä kuin mäkin hampparit taikka karkit.
- Opin säännölliselle ruokailulle
- maidottomalle kahville, ja maidoton kahvi oli PAHAA alussa, nyt se on oikeastaan aika hyvää :)
yms yms.

Olen hirmu kiitollinen että sain olla mukana! KIITOS NUTRILETT:IN VÄKI! Tästä sain hyvän startin. :hug:

Vielä hurja tsemppi muille loppu rutistukseen! :hug:

Ja paljonko paino putosi? Paino putosi yhteensä mukavat 4,7kg :) - Kiitos!
 
  • Tykkää
Reactions: Nutrilett-Paula
Tää meinaa jo kyllä masentaa...:|Maanantaista lähtien paino junnannut ihan samoilla lukemilla; muutosta -200g. Siis oikeesti, en tajua tätä, kun niin mukavasti paino tippui nuo 2 ekaa viikkoa, niin ykhtäkkiä ihan stoppas. Ja kaiken teen edelleen täysin samoin kuin ennenkin. Ainoo, et alkoi nämä lämpöiset ilmat, et jos on turvotusta; ei kylläkään näkyvää sellaista. Juon myös vettä paljon, nyt kuumalla ennemmänkin kuin norm. Touhunnutkin olen ihan normaalisti; ei tajuu!
Olo on muuten ihan hyvä; mitä nyt eilen illalla särki päätä.
Tänään siis 19.päivä. Toiv. viikonloppuna tapahtuu ihme, että saisi lopuksi kirjata huimat miinuslukemat! Onhan se paino hienosti tippunut; pussittelun alusta -6,5kg, mutta tosissaan, kun nyt junnaa....:(

Mialle onnittelut kuurin loppumisesta ja hienosta suorituksesta! Nyt vaan tosiaan tsemppiä pussittomuuteen ja kilojen karisemiseen siten=) Itsellä "arki"edessä parin päivän päästä. On se varmasti outoa kyllä, kun ei voi vain pussista sujauttaa ruokaa, vaan oikeesti pitää miettiä, mitä söisi. Vaikka enhän minä meinaa näistä pusseista vielä kokonaan luopuakaan.

Hyvää viikonloppua ja aurinkoista sellaista kaikille!
 
3 viikkoa urakkaa takana ja paino on kaikkiaan pudonnut 7kg. Oikein hyvä saavutus! :D
Kolmas viikko oli helpoin. Kyllä elimistö alku hankaluuden jälkeen tottui dieettiin. Mielessäni on vielä, että jatkan viikkon Nutriletillä. Sitten alkaakin haastavin tilanne, kun pitää osata syödä normaalia ruokaa järkevästi!!
Hyvä me!! :D
 
Tänään 20.päivä ja täytyy sanoa, että tänään on ollut rankkaa. Olin aamusta asti todella kiukkuinen; ihan kuin pussittelun ekana päivänä. Nähtävästi olin sitten tosi väsynyt, koska nukahdin kuopuksen kanssa päikkäreille pariksi tunniksi. Senkin jälkeen olo outo ja vatsaan sattui. Vähitellen illan myötä olo tasaantunut; nyt ei ainakaan kiukuta enää. Mielitekoja on taas tänään ollut; kaikkea suolaista tekee mieli.

Huomena olisi sitten viimeinen päivä täyspussittelua; eiköhän sen vielä jaksa. Viikon aikana paino tippunut vain 800g. Toivottavasti ylihuomenna vähän tai paljonkin enemmän. Tänään on kyllä turvottanutkin, kun sormusten pois saanti oli hankalaa; juon kyllä edelleen ihan tarpeeksi.

Mutta ylihuomenna palaillaan loppupainon kanssa...
 
Heipparallaa ja terveisiä viimeisen päivän päätteeksi! Nyt on pussit mussutettu ja olo on edelleen euforinen. Minulle tämä oli yllättävän helppoa ja olen aivan rakastunut nutrilett systeemiin!!!!! Painoin tänä aamuna 7,7kg vähemmän kuin aloitusaamuna, voisiko parempaa edes toivoa!? Nutrilettin (ja hurjan motivaation) ansioista painoni on pudonnut yhteensä tasan 13kg ja suunta on edelleen alaspäin.

Olen niin tyytyväinen kuin vain voi olla ja suosittelen kyllä tätä turuilla ja toreilla. Tietenkin se onkin sitten itsestä kiinni, kuinka pysyvät tulos on. Mutta jos mässään sipsit ja karkit takaisin vyötärölle, niin se ei ole nutrilettien vika. Musta on tullut ihan superenerginen, huimaa :D

Jatketaanko jotenkin porukkaa, siis niitä jotka aikovat jatkaa pudotusta tavalla tai toisella? Minä en vielä hylkää nutriletteja, kun kerran sujuu hyvin ja kroppa kestää. Pidän kyllä tästä edes lauantaisin varmaankin "ruokapäiviä" ja sallin itselleni herkkujakin. Mutta tavoite on jatkaa vähintään -1kg viikkotahtia. Mä niin tykkään kun ihmiset hätkähtää miten suuresti olen muuttunut :D Iloista alkavaa viikkoa kaikille :hug:
 
Hienoa Nalle :) mahtavaa lukea noin positiivinen viesti! Mulla henkilökohtasesti on tää viikko ollu aika taistelua :( töitten alkaminen sotki hommaa pahasti... energia tuntu riittämättömältä, oli huimausta ja huonoa oloa, kiukutusta ja yksinkertasesti nyt loppua kohden kyllästytti kaikki maut (töissä ei voinu jäähdytellä pirtelöitä eikä oikeen tuunailla soppia). No sinnillä mentiin ja tän aamun kokonaispudotus on -6kg! Muutamat ihmiset (yllättävän harvat kuitenki) on huomannu muutoksen... ite kyllä huomaan, ku joka housut roikkuu jalassa :D näin vähän en oo painanu kymmeneen vuoteen! Vielä on matkaa normaalipainoon ~10kg. Ajattelin nyt jatkaa kevennetyllä ruokavaliolla, säännöllisesti syöden ja antamalla itselleni yhden herkutteluhetken viikossa. Totaaliherkkulakot ei mulla toimi, mieliteot on kahta kauheemmat. Osanutrausta jatkan (coffee mocca uppoaa, patukoita ja muita makuja aattelin testailla jossain vaiheessa) ehkä jo ensi viikolla. Aurinkoista ensi viikkoa kaikille :wave: Pysytään kuulolla!
 
Moikka moi!

Mulla oli ongelmia tietokoneen kanssa, niin en oo päässyt kirjoittamaan tänne.

Mulla loppui dieetti eilen. Viimeinen viikko sujui samoissa merkeissä, kun edellinenkin eli hyvin meni. 8kg tippui paino yhteensä 3 viikon aikana ja oon tosi tyytyväinen!
Mutta oon kyllä iloinen, että saa taas syödäkin.
Nyt sit alkaakin se hankalampi jakso miettiä itse mitä syö ja milloin.
Aion jatkaa edelleen laihduttamista kevyesti syöden ja varmaan jossain vaiheessa otan taas kuurin Nutrilettia.

Kiitos kun sain olla mukana! =)
 
Hei kaikille!!! 3 viikkoa tänään täynnä ja kokonaispudotus -8kg. Olen TOSI TOSI onnellinen tästä pudotuksesta ja siitä että pääsin tähän ryhmään mukaan. En muista milloin olisin viimeksi ollut näissä lukemissa. Toki 10 kg olisi vielä pudotettavaa, mutta tästä on hyvä jatkaa. Ja ajattelin ainakin ensi viikon vielä Nutrailla, koska oloni on hyvä ja intoa riittää. Toivottavasti voisimme vielä jatkaa tätä kirjoittelua toisillemme, koska tämä ainakin minun kohdallani antaa lisäpotkua.
Tsemppiä vielä kaikille ja hyvää kesän jatkoa ja ennen kaikkea kiitos valitsijoille että pääsin tähän ryhmään mukaan!!!!!!!!!! Terv. Tuula
 
Hei!
Dieetin viimeinen päivä oli viime perjantai mutta olimme maalla eiliseen iltaan asti enkä ole päässyt kirjoittelemaan. Saldona on -6 kiloa ja dieetti kyllä jatkuu ihan omalla painollaan, sillä olen ollut kovassa flunssassa viime keskiviikosta saakka. Ei siis huvita syödä mitään kun ei makujakaan maista...Olen siis kovaa vaihtia menossa kohti normaalipainoa ja ajattelin, että josko ensi syksynä olisi tavoite saavutettu.

En ole kertaakaan syönyt kuurin loppumisen jälkeen karkkia, jotka ovat siis heikko kohtani. Annoskootkin on ollut helppo pitää pieninä kun vatsa täyttyy helpommin. Odotan kyllä innolla, että energiaa riittää oikein rankkaan jumppaan. Sitä kuitenkin olen kaivannut.

Oikein hyvää kesää kaikille ja tsemppiä jatkoon!
 

Yhteistyössä