Suo-Kuokka-ja-Mies
Taas mukava kiukku-aamu takana, juuri vein 3,5-vuotiaan tyttäreni hoitoon ja odottelen töihin lähtöä.
Jää aina paha maku suuhun, kun tulee vaikeita raivokohtauksia. Ensin kiukuttelu siitä, ettei muka jaksa kävellä keittiöön, sitten siitä, että ei halua muroja ja sitten vielä siitäkin, ettei osaa kävellä vessaan pissalle.
Kuluu näissä raivopuuskissa oma hermovarantokin loppuun, sitten ei keksi muuta kuin itsekkin korottaa ääntä ja raahata mukula omaan huoneeseen huutamaan. Voisiko jotain muutakin tehdä? Olen kysymysmerkkinä?
Minä kun olen sitä mieltä, että jos toteutan kaikki lapsen oikuttelun toiveet, se on taas pahasta lapselle. Pitäähän hänen oppia, että välillä äiti määrää ja päättää asioista. Eikä reipas oma-aloitteinen kolmevuotias voi lakata osaamasta. Kumma miten uhma vie ihan vauvan tasolle välillä.
Joskus kuvaan digikameralla noita avuttomuuskohtauksia ja sitten näytän lapselle. Hän hiljenee ja on mietteliään näköinen, kun saa katsoa itseään raivopäisenä. En tiedä onko se reilua, mutta itselle ja mummoillekin todiste siitä, että aina ei mene niin hyvin. Välillä ärsyttää, kun oma äitini sanoo, että ei lapselle saa huutaa, mutta minkäs teet kun on jollain tavoin selvittävä tilanteesta, eikä oma kärsivällisyys enää riitä. Toisinaan tosin vain naurattaa, kun toinen heittäytyy lattialle makamaan ja huutaa "EN OSAA NOUSTA, AUTA MUA"
No, tulihan purettua, eiköhän tämä tästä.
Jää aina paha maku suuhun, kun tulee vaikeita raivokohtauksia. Ensin kiukuttelu siitä, ettei muka jaksa kävellä keittiöön, sitten siitä, että ei halua muroja ja sitten vielä siitäkin, ettei osaa kävellä vessaan pissalle.
Kuluu näissä raivopuuskissa oma hermovarantokin loppuun, sitten ei keksi muuta kuin itsekkin korottaa ääntä ja raahata mukula omaan huoneeseen huutamaan. Voisiko jotain muutakin tehdä? Olen kysymysmerkkinä?
Minä kun olen sitä mieltä, että jos toteutan kaikki lapsen oikuttelun toiveet, se on taas pahasta lapselle. Pitäähän hänen oppia, että välillä äiti määrää ja päättää asioista. Eikä reipas oma-aloitteinen kolmevuotias voi lakata osaamasta. Kumma miten uhma vie ihan vauvan tasolle välillä.
Joskus kuvaan digikameralla noita avuttomuuskohtauksia ja sitten näytän lapselle. Hän hiljenee ja on mietteliään näköinen, kun saa katsoa itseään raivopäisenä. En tiedä onko se reilua, mutta itselle ja mummoillekin todiste siitä, että aina ei mene niin hyvin. Välillä ärsyttää, kun oma äitini sanoo, että ei lapselle saa huutaa, mutta minkäs teet kun on jollain tavoin selvittävä tilanteesta, eikä oma kärsivällisyys enää riitä. Toisinaan tosin vain naurattaa, kun toinen heittäytyy lattialle makamaan ja huutaa "EN OSAA NOUSTA, AUTA MUA"
No, tulihan purettua, eiköhän tämä tästä.
