voiko alkoholisoitunut vanhempi olla hyvä vanhempi huolimatta juomisestaan?

  • Viestiketjun aloittaja ev
  • Ensimmäinen viesti
"joulumuori"
Jo "alkoholisoituneen" määritelmään sisältyy mielestäni oletus siitä, ettei homma ole kontrollissa. Tällöin elämää hallitsee alkoholi, ei ihminen itse. Tällainen ihminen ei ole mielestäni hyvä vanhempi.
 
xx
Ei, koska tiukan paikan tullen alkoholisti valitsee aina viinan lastensa sijaan. Siksi hän on alkoholisti.
Tämä on totta.
Kokemuksesta tiedän. Isäni joi ja lopulta kuoli alkoholismiin. Alkoi tissuttelulla ja loppuvuodet joi jokapäivä.
Lapsuudessani joi ja tissutteli. Ikinä ei ole mulle ollut hyvä vanhempi sillä sain kokea myös isän väkivaltaa selvin että juovuspäissään.
 
itse en olisi hyvä vanhempi
no riippuu mistä roikkuu..esim jos hän juo lasten nähdessä, lasten läsnäollessa eikä tavallaan osaa kontrolloida juomisiaan niin että olisi lapsiensa/lapsensa kanssa juomatta tippaakaan tahtoo kertoa jo siitä että itse alkoholismi (joka on sairaus) on edennyt siihen vaiheeseen että nyt taitaisi hoito olla tarpeen.
Alkoholismi on sairaus jos siihen tulee tavallaan pakkomielle,jos ei pysty kontrolloimaan omaa juomistaan esimerkiksi kuvailemassasi tapauksessa jos henkilö voisi siirtää "tissuttelun" vaikka viikonloppuun esim:perjantaille ja siihen vuorokauden aikaan kun lapsi/lapset ovat nukkumassa.

Alkoholi jättää aina lapseen jonkinlaiset jäljet.
Niin ne hyvät- kuin huonotkin..

Että jos minulla olisi Alkkis mies hakisin hänelle apua tai laittaisin kävelemään mikä kyllä on varmasti vaikeaa,toisaalta apua haettaisiin mieheni tuntien sitten varmaan myös hänen tahdostaan, mutta meitä ihmisiä on niin moneksi!

Ja toiseksi, jos ihminen ei tahdo muuttua edes lastensa tähden niin onko lapselle tämä alkoholisoitunut vanhempi silloin missään arvossaan jonka tissuttelu menee aina lasten/lapsen edelle? Ongelmat lapsilla pyrkivät eesiin yleensä kasvuvaiheessa kun ollaan tulossa lapsista teiniksi tai sitten myöhemmin vanhempana. Jopa joissakin tapauksissa silloin, kun lapsi on itse aikuinen ja saa omia lapsia.
 
Sanoisin että ei voi. Mieheni on kuitenkin sitä mieltä että hänen äitinsä on ollut hyvä äiti huolimatta siitä että hänet on jätetty yksin kotiin alta kouluikäisenä ja kerran melkein sytytti tulipalon,joutunut näkemään väkivaltaa, nähnyt kun isä tappaa kissan, kuunnellut kun isä uhkailee ja haukkuu äitiä, joutunut äitinsä kanssa pakenemaan kotoa, asunut noin kuudessa eri paikassa ennen kouluikää, ollut huostaanotettuna ja äitinsä ostanut hänelle alkoholia usein noin 12 vuotiaasta että saa ryyppyseuraa.
 
"viiraska"
Ei. Pilaa tahallaan terveytensä (jättää lapset orvoksi?), harkintakyky ei ole normaali, ajaa autolla humalassa? Lapset vaistomaisesti eivät luota humalaiseen. Etc. etc. Pääsyy kuitenkin tuo jo mainittu arvojärjestys.
 
a.p
no mun äiti oli hyvä äiti vaikka tissutteli. puuhasi meidän kanssa, koti oli siisti, koskaan ei ollut väkivaltaa tmv. ihan tavallista arkea sillä erotuksella että äiti tissutti viiniä.

ainoa mikä jäi lapsuudesta harmittaa oli harrastusten puute, äiti kun tissutteli niin ei voinut kuskata.
 
"vieras"
Tissuttelija on päihderiippuvainen siinä missä kuka tahansa muukin. Voi olla muuten todella hyväkin isä, mutta sitten kun jostain syystä ei saakaan sitä päivittäistä annostaan, hermo on pinnassa ja siitä väistämättä lapset joutuvat kärsimään. Jos juominen on alkoholismin asteella, niin ei musta voi olla hyvä vanhempi, ennenkuin lapset voittaa tärkeysjärjestyksessä alkoholin, puheiden lisäksi myös käytännön valinnoissa. Eli lapsen seura ja lapselle tehdyt lupaukset menee aina edelle mahdollisuudesta nauttia alkoholia ilman mitään katkeruutta. Mikä tarkoittaa alkoholismista parantumista, mikä taas ei ole ihan helppo juttu tai kaikille mahdollista ollenkaan.
 
a.p
Sanoisin että ei voi. Mieheni on kuitenkin sitä mieltä että hänen äitinsä on ollut hyvä äiti huolimatta siitä että hänet on jätetty yksin kotiin alta kouluikäisenä ja kerran melkein sytytti tulipalon,joutunut näkemään väkivaltaa, nähnyt kun isä tappaa kissan, kuunnellut kun isä uhkailee ja haukkuu äitiä, joutunut äitinsä kanssa pakenemaan kotoa, asunut noin kuudessa eri paikassa ennen kouluikää, ollut huostaanotettuna ja äitinsä ostanut hänelle alkoholia usein noin 12 vuotiaasta että saa ryyppyseuraa.
ei alkkisperheissä aina ole tuollaista, turvatonta hulluutta.
 
Alkoholisti ei mielestäni ole hyvä vanhempi ja edellä tuli jo hyviä syitä siihen. Itse en kyllä pitäisi hyvänä vanhempana äitiä/isää joka juo useamman kerran viikossa, minusta silloinkaan ei koskaan voi tietää milloin ihminen alkoholisoituu eli milloin juominen hallitsee elämää milloin se on omassa hallinnassa.
 
a.p
[QUOTE="Tiina";22473295]Ei voi olla. Lapsi pelkää koko ajan milloin se korkki aukeaa, vaikka väliä olisi viikkoja tai kuukausiakin. Ihana sama miten juo ja kuin usein, pelko ja ahdistus on läsnä jatkuvasti.[/QUOTE]

mä en kyllä koskaan lapsuudessani pelännyt. mulla meni aikaa ennenkuin edes tajusin että äiti juo usein.
 
Blue
no mun äiti oli hyvä äiti vaikka tissutteli. puuhasi meidän kanssa, koti oli siisti, koskaan ei ollut väkivaltaa tmv. ihan tavallista arkea sillä erotuksella että äiti tissutti viiniä.

ainoa mikä jäi lapsuudesta harmittaa oli harrastusten puute, äiti kun tissutteli niin ei voinut kuskata.
Se on hyvä että missään vaiheessa äitisi ei sitten joutunut tiukkaan paikkaan.
 
"Miu"
Vietämme noin puolet vuodesta Etelä-Euroopassa, jossa tätä tissuttelua näkee hyvinkin usein. Hassua, että siellä ei ole käynyt mielessäkään etteikö vanhemmat olisi hyviä vaikka viini kuuluu jokapäiväiseen elämään ja täyttää mielestäni tissuttelun tunnusmerkit useampana päivänä viikossa. Mutta kun alan miettimään tätä Suomessa niin vastaus suoralta kädeltä olisi, että ei ole hyvä vanhempi.. Täällä on niin erilaista alkoholin kanssa pelaaminen muutenkin, että jollain hullulla tavalla sitä ajatteee että espanjalainen tai italialainen on hyvä vanhempi vaikka tissuttelee, mutta suomalainen ei voi olla. Jos nyt siis tosiaan ei puhuta siitä, että vetäis ne nakit silmille.
 
tiih
Ei voi, vaikka alkoholismiin ei liittyisi niitä tyypillisimpiä lieveilmiöitä eli mm. väkivaltaa (henkistä/fyysistä), kuuluu alkoholismiin aina tietty henkinen poissaolo ja se jättää taatusti lapseen jäljen, toisiin isomman toisiin pienemmän.
 

Yhteistyössä