Voiko allergia puhjeta ihan noin vaan?

  • Viestiketjun aloittaja viekka
  • Ensimmäinen viesti
viekka
Poika (2 v 8 kk) palasi eilen hoitoon (perhepäivähoito) 2 viikon joululoman jälkeen ja illalla kun haettiin pois oli silmät ihan kauheassa kunnossa. Ne olivat turvonneet yhteen ja kutisivat kauheasti. Koko ilta meni silmiä hoitaessa ja vielä aamullakin ne oli kipeät. Mistään silmätulehduksesta ei taatusti ole kyse, valkuaiset ovat ihan valkoiset eikä silmässä muutenkaan näy mitään. Oireilu on myös ihan samanlaista kun miten poika reagoi kananmunaan, eli aivan selvä allerginen reaktio. Kananmunaa ei kuitenkaan eilen ole saanut, eikä mitään muutakaan mitä ei yleensäkään saa.

Ennen joululomaa meillä oli koko syksy enemmän tai vähemmän ongelmia kasvoissa esiintyvän ihottuman kanssa ja mm. silmien aluset olivat aina ihottumaiset. Kuitenkin tämä massiivinen reaktio tuli vasta nyt kun oli ollut 2 viikkoa kotona. Meidän lähituttavilla ei ole kellään koiraa, joten olemme todella todella harvoin kyläilemässä perheessä, jossa on koira. Poikamme on tässä samassa hoitopaikassa ollut jo vuoden, mutta koiranpentu taloon tuli vasta viime kesänä, joten syksyllä kun poika meni takaisin hoitoon talossa oli pieni spanieli.

Syksyllä en kuitenkaan osannut epäillä mitään koira-allergiaa, kun muutenkin poika on syksyisin vähän ihottumainen homeiden vuoksi. Nyt jouluun asti ajattelin, että nämä kelit tekevät sen, että vähäinen ihottuma vaan pysyy ja pysyy. Mitkään kelit ei kuitenkaan selitä tätä yhtäkkistä massiivista reaktiota...

Pojalle tehtiin vuoden ikäisenä prick-testit (joihin en kyllä itse luota yhtään) ja niissä koira ei aiheuttanut oireita. Toisaalta poika ei myöskään ollut ollut tekemisissä koiran kanssa kun ihan muutaman kerran ennen vuoden ikää, joten voisiko se vaikuttaa asiaan.
 
Amaryllis
\
Alkuperäinen kirjoittaja 03.01.2007 klo 08:32 viekka kirjoitti:
Poikamme on tässä samassa hoitopaikassa ollut jo vuoden, mutta koiranpentu taloon tuli vasta viime kesänä, joten syksyllä kun poika meni takaisin hoitoon talossa oli pieni spanieli.
On ihan mahdollista, että allergiaoreet "räjähtävät" päälle kun altistukseen tulee tauko ja sen jälkeen taas altistuu allergian aiheuttajalle. Koira voi myös olla ihan uusi allergeeni, jolle poikasi reagoi vasta nyt puolen vuoden altistuksen jälkeen.

Kannattaa nyt seurata tavallista tarkemmin miten poika reagoi viikonloppujen ja muiden vapaiden jälkeen. Jos tilanne paranee parin päivän vapaan aikana ja taas pahenee hoitoviikon alkaessa, epäilisin ainakin minä vahvasti koiraa.
 
viekka
Kiitos vastauksestasi. Poika on tälläkin hetkellä kyseisessä hoitopaikassa, kun en pelkän epäilyn vuoksi voi kotiinkaan jäädä hänen kanssaan. Ilta on kuitenkin ratkaiseva, jos tänään on vähänkin samanlaista kun eilen, niin on itsestään selvää, että huomenna hän ei enää hoitoon mene, vaan tilataan aika allergialääkärille. Hänellä on tosin lääkerasva mukana, joten rasvaamisen pitäisi hillitä reaktiota.

Toivoisin kuitenkin että allergiaa ei ole...
 

Yhteistyössä