Voiko rakkaus kasvaa uudelleen?

  • Viestiketjun aloittaja Onneton vaimo
  • Ensimmäinen viesti
Onneton vaimo
Meillä on ollut pitkään huonoja jaksoja parisuhteessa ja mies suhtautui tilanteeseen ilmoittamalla minulle, ettei rakasta enää. Olemme sopineet uudelleen yrittämisestä, mutta pelkään ettei hänellä riitä tahtoa tarpeeksi. Tiedän että itse pystyn saamaan rakkaudentunteita tahdon avulla, mutta onnistuuko se mieheltäni ellei mies tee töitä sen eteen? Hän tuntuu vain odottavan, että minä muuttuisin jotenkin rakastettavammaksi ihmiseksi. Vähän vaikeaa, kun ei tunne olevansa sitä tällä hetkellä kun toinen vain jankkaa ettei tunne eikä välitä, eikä edes tykkää. Ehkä hänellä on joku toinen ja yrittää jatkaa vain lasten vuoksi, vaikka illuusiot paremmasta elämästä aidan toisella puolella puhuvat toista. Onko vastaavia kokemuksia, miten on rakkauskriiseistä selvitty? Miten voin vaikuttaa tilanteeseen parhaiten? Kamalaa vain odottaa väistämätöntä eroa, kun toinen vain vahvistaa omia tunteitaan selittelemällä itselleen, miksi on järkevää erota.
 
Valitettavasti minulla on rakkaus kuollut/hävinnyt avopuolisoani kohtaan.Emme ole hoitaneet parisuhdettamme näiden vuosien aikana ollenkaan olemme vaan olleet yhdessä ja hoitaneet lapset.Olenkin sanonut että ihme tulisi tapahtua eli rakastuisin uudelleen jotta haluaisin jatkaa tätä #&%?$!*.Itse en enään halua jatkaa tätä huom. minulla ei ole toista osapuolta odottamassa aidan toisella puolella vaikka toivoisin silloin olisi helpompaa lopettaa parisuhteemme.Voimia ja jakselemisiin sinulle.
 
:hug: sinulle!
Sinun täytyy saada miehesi lupaamaan että hän tosiaan yrittää.
Kaikki on mahdollista.
Oletko kysynyt onko hänellä toinen?


jos teillä on lapsia ja tiedät voivasi itse parantaa asiaa, tee parhaasi ja yritä luottaa miehesi tahtoon.

Kokemuksesta tiedän ettei helppoa, epäluulo vaivaa päivittäin :'(
 
Love
Rakkaus voi kasvaa uudelleen. Meillä on sinänsä helppo (?!) tilanne, ettei ole lapsia. Yritettiin kylä aikanaan jonkin aikaa, mutta onni tai tilanne ei ollu myötä. Olimme erossa hieman yli kuukauden jonka jälkeen palasimme yhteen. Vaikka ongelmia on edelleen, se palava rakkaus on siltikin palannut takaisin ja sitä on kestänyt jo vuoden (olimme yhdessä 8 vuotta ennen väliaikaista eroa). Eron jälkeen on oppinut tuntemaan toista ihan uudelta kantilta ( en siltikään suosittele eroa; kerron vain oman tarinan). Olimme todella nuoria, kun aloimme olemaan yhdessä, ja oikeastaan viimeisen vuoden aikana (mikä sai aikansa todella onnettomista tapahtumista) olen oppinut tuntemaan itseni. Sitä kautta olen pystynyt olemaan paremmin suhteessa eksäni että nykyiseni (mitkä ovat siis samat) kanssa. Kun olemme yhdessä, olemme todellakin yhdessä. Oman ajan tärkeys on korostunut. Jotta pystyisi olemaan toisen kanssa, tarvitsee myös omaa aikaa. Silloin yhteinen aika on täyttä juhlaa ;) Mielipiteitä voi olla monia, mutta tämä on oma tarinani... Kaikkein kauhein onnettomuus koitui lopulta hyväksi vuoden päästä =) Positiivista jatkoa kaikille, ja yrittäkää, mutta yrittäminen liika ei kannata. Antaa ajankin tehdä positiiviset kepposensa =)
 
Puhukaa, puhukaa, puhukaa...

Ite olin pistämässä miestä pihalle lasten jälkeen kun kaikki vastuu tuntui jäävän mulle ja ukko meni menoissaan. Ero oli mielessä kauan, mutta nyt kun on lasten myötä helpottanut tämä olo, niin tunteet palasi takaisin ja meillä menee paremmin kuin ennen. En olisi uskonut kun olin niin loppu tuohon mieheen.

Että voi se tilanne teilläkin korjaantua vielä. Yritähän jaksaa.
 
Kyllä voi!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

En ala sen tarkemmin kertoa seikoista jotka johti mihinki, mutta me mieheni kanssa olemme aikoinaan käyneet niin suuren kriisin elämässä että huh....
suurin syy oli mun oma ainainen kiire, ajattelemattomuus ja sellainen täydellisyyden tavoittelu, sekä toisen että itseni suhteen, vaikken sitä silloin tiedostanut että se oli tuosta johtuvaa..

Opettelin ensin itseni, opettelin lukemaan mitä sismpäni oikeasti missäkin vaiheessa oli vailla ja miten sen saa korjattua.
Monet meidänkin silloiset riidat johtui siitä että vaadin molemmilta enemmän kuin kumpikaan olisi voinut antaa,olin tyytymätön itseeni mutta se tuli ulos niin kuin olisin ollut tytymätön mieheeni.
Olimme siis niin lähellä eroa ettei koskaan, ja itse varmasti olisin antanutkin periksi koska en jaksnaut enää, mutta mieheni halusi kaikesta huolimatta jatkaa..en tiedä miten olin ansainnut sen uuden mahdollisuuden mutta päätin oikeasti yrittää,vaikka tuntuikin silloin etten rakastanut miestäni niinkuin parisuhteessa pitäisi.

Jätin ns turhat asiat elämästäni pois, pidin ne, millä oikeasti oli minulle merkitystä ja mietin mitä oikeasti halusin ja mitä mulla oli ja muut asiat..... Tarvitsin aikaa tuohon prosessin läpikäymiseen jonkin aikaa, koska en puhunut asiasta muille, selvitin asiat yksin.
Mutta tilanne selvisi ja kaiken tuon jälkeen rakkauteni on vahvempaa ja syvempää kuin koskaan.
Ja miehenikin sanoi että vaikka tuo aika oli todella raskasta, kaikki sen läpikäyminen on ollut sen arvoista.

Meitä ei kyllä muutenkaan päästetä helpolla...
Toinen "kriisi" parisuhteessamme on nyt päällänsä, nimittäin lapsettomuus jota on kestänyt jo 2,5 vuoden ajan..
Se kuitenkaan ei ole meitä erottanut, vaan lähentänyt...
En voisi kuvitella elämäni ilman häntä, eikä hän ilman minua.
Hän on nykyään sekä aviomieheni että ehdottomasti paras ystäväni.

Moni antaa periksi liian helpolla, kuten minäkin olisin tehnyt,se olisi ollut mielestäni helpomaa, olin heikko..Mieheni sen sijaan oli vahva(ja on sitä edelleen)ja halusi taistella vastaan ja se todella kannatti!
Pitkä vastaus mutta vastaan että jos rakkaus on päässyt kokonaan kuolemaan, se tuskin enää uudelleen roihahtaa, mutta jos on VÄHÄNKÄÄN rakkautta välillä vielä, se voi todellakin kasvaa uudelleen ja vielä vahvemmaksi!

Toivon kaikkea hyvää teille
:heart:
 
missJones
En tiedä tuleeko mitään fiksua sanottavaa mutta olen aika saman tapaisessa tilanteessa.
mulla on tuo oma alotus tuossa.
musta tuntuu että meiltä on se rakkaus loppu :/
vai mitä se rakkaus sitten oikeastaan on?

Noh, kerran eräs kaveri sanoi minulle että, elele vaan "omaa elämääsi" siinä toisen rinnalla niin joku päivä huomaatkin olevasi onnellinen, onnellisesti parisuhteessa miehesikanssa joka välittääkin sinusta.
Eli, ei pitäisi kai kokoajan vatvoa näitä mietteitä, mitä itsekin pohdin päivät pitkät ja kun ei enää omassa päässä jaksa yksin miettiä, kirjoitin tänne.
Mä olen sitten alkanut käydä jumpassa, tavata kavereitani kun ehdin ja jaksan, aina ei vaan jaksa ja haluaa olla omissa oloissaan, valitettavan usein :/
toki töissä kun käyn ja kodin hoitaa niin siinähän on jo tekemistä.
toisaalta mä olen sellainen että mä teen kokoajan, en osaa vaan "olla".

Mä olen tosiaankin miettinyt kovasti että voiko uudestaan alkaa rakastaa.
Meillä/mulla oli tällainen romahdus vuosi sitten, kesällä oli hyvin ja tuntui että kyllä tämä tästä, kyllä tuon ihmisenkanssa on hyvä olla.
Nyt mulla on taas vaikea olo...
Aika sekvaa tekstiä taisi tulla :/
 
Pohja
Meillä myös tilanne, jossa miehen tunteet hävinneet. Tosin todella vaikeaksi asian tekee se, että olen viimeisilläni raskaana. Tämä on neljäs yhteinen lapsemme. Tuntui kun koko elämältä olisi viety pohja ja tarkoitus. Koko elämä on tällä hetkellä itkua. Lasten vuoksi yritän jaksaa toimia suht. normaalisti vaikka tiukkaa tekee. Mieheni haluaa olla yksin, hän ei halua keskustella asiasta. Olen aivan epätoivoinen.

Kaikki läheisyys välillämme on jäädytetty miehen puolelsta. Kylmiä katseita vaan saan. Yritän olla "tukena siinä sivussa", mutta mitäpä se auttaa kun toinen ei tiedä mitä elämällään haluaa.

Eli mietin juuri samaa, voiko rakkaus kasvaa uudelleen? Toivon todella niin, kaipaan miestäni ja läheisyyttä. Pelottaa synnyttää lapsi tähän tunnehelvettiin mikä on menossa. Päivä kerrallaan on ainoa kommentti minkä saan. No mitä odotan päivä kerrallaan, loppullista pommia vai eteenpäin menoa...

Kertokaa kovia kokeneet lisää, miten tästä eteenpäin!!!!!!!!!
 
Voi kumpa se rakkaus vois uudelleen kasvaa..tosiaankin. Meillä on yks lapsi ja toisen la lähiaikoina. Me vaan eletään ja ollaan, mitään yhteistä juttua ei oo, ei tehä kahestaan mitään. Itken joka ilta pahaa oloo siitä kun ei pysty ees menee toisen lähelle ja kun mieheni koskee niin jotenkin vaistomaisesti vaan säpsähdän irti. Me ei puhuta muusta ku arkisista normaaleista asioista mut suhteesta (mitä siitä nyt jäljellä sit onkaa) ei puhuta, ei sitä hoideta..monesti kylläkin oon sanonut et pitäis puhua et muuten ei oo enää mitää niin vastaukseks oon joskus saanu et ei hänellä mitää oo ja et hän on jo niin tottunu tälläseen ettei pidä sitä enää minään..hohhoijaa joo. Niin ISO kivi on sydämen päällä ettei ikää, niin paha olla..tavallaan niinku yksin..ilman mitään läheisyyttä. Vai johtuuks tää oikeesti sit vaan musta koska mieheni kyllä haluis mun lähellä olla..hm..onkohan mulla enää mitää tunteita, niin sekavaa tekstiäki ja pidemmälti kun meinasin..en mä tiiä :'(
 
jones harmaana
\
Alkuperäinen kirjoittaja 25.11.2006 klo 00:12 mamma25 kirjoitti:
Voi kumpa se rakkaus vois uudelleen kasvaa..tosiaankin. Meillä on yks lapsi ja toisen la lähiaikoina. Me vaan eletään ja ollaan, mitään yhteistä juttua ei oo, ei tehä kahestaan mitään. Itken joka ilta pahaa oloo siitä kun ei pysty ees menee toisen lähelle ja kun mieheni koskee niin jotenkin vaistomaisesti vaan säpsähdän irti. Me ei puhuta muusta ku arkisista normaaleista asioista mut suhteesta (mitä siitä nyt jäljellä sit onkaa) ei puhuta, ei sitä hoideta..monesti kylläkin oon sanonut et pitäis puhua et muuten ei oo enää mitää niin vastaukseks oon joskus saanu et ei hänellä mitää oo ja et hän on jo niin tottunu tälläseen ettei pidä sitä enää minään..hohhoijaa joo. Niin ISO kivi on sydämen päällä ettei ikää, niin paha olla..tavallaan niinku yksin..ilman mitään läheisyyttä. Vai johtuuks tää oikeesti sit vaan musta koska mieheni kyllä haluis mun lähellä olla..hm..onkohan mulla enää mitää tunteita, niin sekavaa tekstiäki ja pidemmälti kun meinasin..en mä tiiä :'(
ymmärrän sinua :hug:
tuo teksti voisi olla mun kirjoittama.
en todellakaan tiedä mitä pitäisi tehdä, antaa olla vaan ja elellä tässä ja katsoa...
ei elämän täydykään olla yhtä ruusuilla tanssimista mutta voisihan se edes joskus olla mukavaa, ihminen tarvii rakkauta, läheisyyttä.
mutta sitä ei voi väkisin, mä yritän joskus illalla mennä miehen viereen sohvalle, mutta ei se tunnu aidolle :/
se tuntuu väkinäiseltä pakolta, vaikealta, sitten tulee paha olo, vaikka mies vaan on, ei sano mitään, ei tee mitään.
mä oon kyllä ihan sekasin.
 

Yhteistyössä