Voiko tässä tilanteessa miettiä perheen perustamista?

Olemme avopuolisoni kanssa 25-vuotiaita ja yhdessä olemme olleet jo 6 vuotta. Mieheni on ruotsalainen ja asumme yhdessä Ruotsissa. Olen käynyt lukion Suomessa ja tehnyt osa-aika töitä täällä Ruotsissa. Vuosi sitten aloitin opinnot yliopistossa ja myös mieheni opiskelee yliopistossa. Minulla 3,5 vuotta jäljellä ja miehellä kaksi. Olemme miettineet perheen perustamista sillä tämä ikä tuntuisi ideaalilta ensimmäistä lasta ajatellen. Molemmat haluaisimme kovasti, mutta toki se taloudellinen puoli vähän mietityttää kun molemmat opiskelemme. Omistusyksiö löytyy ja opintolainaa on jonkin verran. Muutaman tonnin säästöt mutta ei sen enempää. Onko hullua miettiä ensimmäisen lapsen hankkimista tässä tilanteessa?

 

On hullua.
Muutaman vuoden päästä järkevämpää, kun teillä on edes jonkunlaiset mahdollisuudet elättää se lapsi.

 

Lapsia ei sit välttämättä tehdä enää kun ikää on liikaa.

Opiskella sen sijaan voi vaikka seitsemänkymppisenä.

 

On paljon vaikeampi opiskella kun siinä vieressä on vauva, joka vaatii huomiota.

 

Hyvin suuri osa lapsista Ruotsissa syntyy levottomissa lähiöissä asuville pitkäaikaistyöttömille vanhemmille. Joten eiköhän teillä ole siihen verrattuna oikein hyvät puitteet.

 

Alatte nyt yrittää, niin lapsi syntyy aikaisintaan vuoden kuluttua. Pystytte suorittamaan käytännössä seuraavan lukuvuoden puhtaasti ilman minkäänlaisia häiriöitä opintoihin. Sen jälkeen miehelläsi on vuosi jäljellä ja sinulla 2,5 vuotta. Miehesi valmistumisen ei tarvitse viivästyä vauvan takia. Sinun luonnollisesti viivästyy äitiysloman takia ja muutenkin, mutta ihan samalla tavalla kuin äidit pystyvät käymään töissä lapsen ollessa päivähoidossa, sinä pystyt opiskelemaan lapsen ollessa päivähoidossa. Ei pidä tehdä asiasta ongelmaa, jos se ei ole ongelma.

 

Alatte nyt yrittää, niin lapsi syntyy aikaisintaan vuoden kuluttua. Pystytte suorittamaan käytännössä seuraavan lukuvuoden puhtaasti ilman minkäänlaisia häiriöitä opintoihin. Sen jälkeen miehelläsi on vuosi jäljellä ja sinulla 2,5 vuotta. Miehesi valmistumisen ei tarvitse viivästyä vauvan takia. Sinun luonnollisesti viivästyy äitiysloman takia ja muutenkin, mutta ihan samalla tavalla kuin äidit pystyvät käymään töissä lapsen ollessa päivähoidossa, sinä pystyt opiskelemaan lapsen ollessa päivähoidossa. Ei pidä tehdä asiasta ongelmaa, jos se ei ole ongelma.

Kiitos kannustavasta viestistä! Näin olen itsekin ajatellut. Alan välillä vain epäilemään itseäni, koska niin monet hokevat, että ensin on oltava vakityöpaikka. Olisihan se parempi tietysti, mutta en ole nuori ikuisesti ja kuitenkin kaksi lasta haluaisin (toisen siis sitten kun on hetken ehtinyt työelämässä olemaan).

 

Lapselle ei ole koskaan ns. hyvää aikaa. Kun valmistut, haet töitä, kun saat töitä, pitää olla töissä... Ikinä ei ole oikeastaan rahaa lasta varten. Eli se on aivan sama, milloin sen haluatte pyöräyttää.

 

Kiitos kannustavasta viestistä! Näin olen itsekin ajatellut. Alan välillä vain epäilemään itseäni, koska niin monet hokevat, että ensin on oltava vakityöpaikka. Olisihan se parempi tietysti, mutta en ole nuori ikuisesti ja kuitenkin kaksi lasta haluaisin (toisen siis sitten kun on hetken ehtinyt työelämässä olemaan).

Ja kun sitten saa sen vakityöpaikan, niin siellä kuulee kahvipöydässä, miten sekin lähti äippälomalle heti kun oli nimi paperissa... Näin se vain menee.

 

Nonii ja mietippä eteen päin. Käytte nyt koulut, valmistut, alat etsiä maha pystyssä työpaikkaa. Mitä luulet miten käy saatko työtä.
Sitten jäät lapsen kanssa kotia, ilman työkokemusta, ilman rahaa. Lapsia tekis enemmänkin mieli, mutta se vain tuntuisi pahentavan tilannetta? Sitten kun lapset on kasvaneet, vaikka nämä 2 lasta muutaman vuoden ikäerolla; olet 2 pikkulapsen äiti(jatkuvat poissaolot töistä), 7 vuotta vanhentuneella tutkinnolla ja ilman työkokemusta. Mahdollisuutesi työllistyä on.....? Ja edelleen päälle asuntolainat ja opintolainat. Isompaa asuntoa ette saa edellisten lainojen ja huonojen säästöjen vuoksi. Puhumattakaan että mikä on tilanne avioeron tai jomman kumman kuoleman sattuessa....

Toinen vaihtoehto.
Alatte nyt yrittää lasta, saatte lapsen vuoden- parin päästä. Sinä ehdit saada opinnot melkein valmiiksi. Mies valmistuu ja pääsee "luotettavana perheen isänä" hyvään työpaikkaan. Ruotsissa on käsittääkseni aivan loistavat perhevapaat iseille.
Kun lapsi kasvaa, voit ehkä jo kotona ollessa jatkaa opiskeluja, tai ainakin miehen pitäessä isyysvapaita. Näin pääset taas pitämään opinnot tuoreina, ja pääset suoraa työelämään tuoreen tutkinnon kanssa.

 

On syytä lykätä vauvahaaveita siksi kunnes kumpikin on valmistunut ja miehellä vakituinen työpaikka.

 

On syytä lykätä vauvahaaveita siksi kunnes kumpikin on valmistunut ja miehellä vakituinen työpaikka.

Voisitko perustella miksi? Ihan mielenkiinnosta haluaisin kuulla Tukea kun valtiolta saa joka tapauksessa sen ajan kun lastaan hoitaa kotona. Jos sen jälkeen käyn opinnot loppuun ja hankin töitä, mikä siinä on niin erilaista? Lopputulos on kuitenkin sama. Miehen opinnothan ei lapsen saamisesta edes joudu jäähylle vaan hän valmistuisi pian lapsen syntymän jälkeen.

 

Olemme avopuolisoni kanssa 25-vuotiaita ja yhdessä olemme olleet jo 6 vuotta. Mieheni on ruotsalainen ja asumme yhdessä Ruotsissa. Olen käynyt lukion Suomessa ja tehnyt osa-aika töitä täällä Ruotsissa. Vuosi sitten aloitin opinnot yliopistossa ja myös mieheni opiskelee yliopistossa. Minulla 3,5 vuotta jäljellä ja miehellä kaksi. Olemme miettineet perheen perustamista sillä tämä ikä tuntuisi ideaalilta ensimmäistä lasta ajatellen. Molemmat haluaisimme kovasti, mutta toki se taloudellinen puoli vähän mietityttää kun molemmat opiskelemme. Omistusyksiö löytyy ja opintolainaa on jonkin verran. Muutaman tonnin säästöt mutta ei sen enempää. Onko hullua miettiä ensimmäisen lapsen hankkimista tässä tilanteessa?

Unohtakaa koko homma, hankkikaa koira!

 

Voisitko perustella miksi? Ihan mielenkiinnosta haluaisin kuulla Tukea kun valtiolta saa joka tapauksessa sen ajan kun lastaan hoitaa kotona. Jos sen jälkeen käyn opinnot loppuun ja hankin töitä, mikä siinä on niin erilaista? Lopputulos on kuitenkin sama. Miehen opinnothan ei lapsen saamisesta edes joudu jäähylle vaan hän valmistuisi pian lapsen syntymän jälkeen.

Lapset kuuluu vanhempien, ei valtion elätettäviksi.

 

Ja ne jotka sanoo tätä Käy koulut ensin loppuun, on sitä sukupolvea jotka kävi kansakoulun ja päälle jonkun parin vuoden opiston ja olivat alta 20-vuotiaana vakityössä. Ja nyt sama sukupolvi päivittelee kun me opiskelemme heidän kustannuksellaan vielä kolmikymppisinä ja pyydämme lainan takausta, kun ei olla saatu kerrytettyä käsirahaa asuntolainaan.

 

Lapset kuuluu vanhempien, ei valtion elätettäviksi.

Mutta sepä onkin hassu juttu että valtio haluaa tukea lapsien tekemistä....

 

Kiitos kannustavasta viestistä! Näin olen itsekin ajatellut. Alan välillä vain epäilemään itseäni, koska niin monet hokevat, että ensin on oltava vakityöpaikka. Olisihan se parempi tietysti, mutta en ole nuori ikuisesti ja kuitenkin kaksi lasta haluaisin (toisen siis sitten kun on hetken ehtinyt työelämässä olemaan).

Omat vanhempani olivat nuoria enkä ole koskaan ymmärtänyt sitä miksi vanhemmilla pitäisi olla vakituinen työpaikka yms. Omasta lapsuudestani muistan sen kuinka isä joutui n. vuoden käymään "töissä" kaukana kotoa eli n. 100 km päässä Helsingissä kun viimeisteli maisterintutkintonsa. Äiti ei opiskellut lukion jälkeen, mutta oli töissä ja vaihtoi muutaman kerran työpaikkaa kunnes vakiintui eläkevirkaansa. Välissä oli jonkun pätkän työttömänäkin.

Ei lapsuuteni olisi ollut sen parempi, vaikka vanhemmat olisivat odottaneet 15 vuotta. En kärsinyt siitä, että jouduin jakamaan huoneeni siskon kanssa tai että emme jatkuvasti tehneet jotain kallista aktiviteettia ja suorittaneet elämää perheenä. Vaikka ei oltu rikkaita, emme olleet köyhiäkään. Jos pelkästään akateemisesti koulutetuille vakituisessa työsuhteessa olevilla ylemmillä toimihenkilöillä tai johtajilla olisi oikeasti riittävät kulissit lasten hankkimiseen, miten ihmeessä myyjät ja metallimiehet tai opiskelijat kykenevät ylipäätään perustamaan perheitä?

 

Kenellä nykyään on vakituinen työ? Ei paljon kenelläkään. Ei ihme, että syntyvyys on niin alhainen.

 

Selvitä Ruotsin sosiaali- ja perhe-etuudet.

 

Lapset kuuluu vanhempien, ei valtion elätettäviksi.

Katos, eläkeläisetkin kuuluu eläkeläisten elätettäväksi. Sinä et maksa omia eläkkeitäsi, niinkuin ei sukupolvesi sinua ennen. Eli ala säästää.

 

Alatte nyt yrittää, niin lapsi syntyy aikaisintaan vuoden kuluttua.

Mitä helevettiä? Meillä paloi pohjaan heti ekasta kierrosta kun päätettiin yrittää vauvaa. Samoin viidellä kaverillani on tärpännyt saman tien (kaksi kaveriani joutui odottamaan puoli vuotta ennen kuin tärppäsi). Ei siinä mitään vuotta tarvita.

 

Mitä helevettiä? Meillä paloi pohjaan heti ekasta kierrosta kun päätettiin yrittää vauvaa. Samoin viidellä kaverillani on tärpännyt saman tien (kaksi kaveriani joutui odottamaan puoli vuotta ennen kuin tärppäsi). Ei siinä mitään vuotta tarvita.

No tuo raskaus yleensä kestää kuitenkin 9 kuukautta eli 75% siitä vuodesta. Jos ap raskautuisi "kolmannella yrittämällä", menisi lapsen syntymään juuri tuo vuosi.

AP:lle: Ehdottomasti kannattaa yrittää nyt eikä sitten joskus "kun elämä on valmis".

 

Ei vielä. Ensin opinnot, hyvä työpaikka ja sitten lapsia.

 

Koskaan ei ole oikeaa hetkeä. Mutta sinulla on mies, joka ilmeisesti olisi vahvasti mukana perheen perustamisessa sekä mahdollisuuksien mukaan auttamassa opiskelujen ohessa.

Ainut kysymys heräsi, onko teillä läheisiä auttamassa vai jäättekö kaksin vauva-arjen pyörteisiin?
Kaikki muu yleensä lutviutuu opiskelun ja ensimmäisten työpaikkojen kanssa, mutta joskus yllättävät valvomiset vauvan kanssa väsyttää ja silloin olisi tärkeää saada ulkopuolista apua taatakseen molempien jaksaminen.

Sinänsä opiskeluaikana "tehty" lapsi tulee edullisemmaksi yhteiskunnalle kuin työaikana pyöräytetty

 

AP:lle: Ehdottomasti kannattaa yrittää nyt eikä sitten joskus "kun elämä on valmis".

Tämä elämän odotteleminen on kyllä jännä juttu. Ei liity perheen perustamiseen, mutta itselläni on menossa jonkinlainen esi-keski-iän kriisi ja viime aikoina on tullut paljonkin ajateltua sitä miksi en ole elänyt elämääni ja tehnyt ratkaisuja, vaan sen sijaan olen odottanut parempaa hetkeä. Vuodesta toiseen. Ei sitä lottovoittoa koskaan tule, joka vihdoin antaisi luvan heittäytyä. Jos heittäytyä haluaa, niin se on vain tehtävä.