Voiko vaikeasta masennuksesta toipua työkykyiseksi?

Minulla oli vaikea synnytyksen jälkeinen masennus, terapoitiin siitä lähtien kun vauva oli 3 kk + lääkkeet. Lääkkeenä Remeron, josta ei muuta apua kuin 35 kilon painon nousu kahdessa vuodessa. Yritin itsemurhaakin paristi. terapeutti ei tyytynyt edes olkiaan kohauttamaan. Lapsen ollessa 2,5 v päädyin sairaalaan psykiatrialle suljetulle, jossa vietin kolmessa pätkässä 3 kk. Löytyi tepsivä lääke ja terapeutti vaihtui. Toivuin hyvin nopeasti tämän lääkevaihdoksen jälkeen, mutta kävin terapiassa vielä jokusen vuoden. Palasin töihin työkokeilun kautta, kun lapsi oli 3,5 v. Samassa työpaikassa edelleen, lapsikin jo teini-ikäinen, masennuslääkkeet lopetin jo useita vuosia sitten eikä masennus ole palannut.

Hieno juttu että oot saanut itsesi kuntoon Saanko kysyä mikä lääke sulla käytössä vaihdon jälkeen? Onkohan tää remeron sama kuin mirtatsapiini? Mulla oli sama lääke aiemmin ja toi 40 kiloa painoa sen muutaman kk kokeilun aikana jona oli käytössä.

 

En tiedä ap vastausta kysymykseesi sun kohdalla, mutta pystyisitkö toimimaan ensin vaikka kotona ahdistuksesta huolimatta?

Mulla ei ole ollut vaikeaa masennusta koskaan enkä väitä tietäväni miltä susta tuntuu, mutta olen yrittänyt siedättää itseäni tekemään silloinkin askareita, kun tekisi vain mieli itkeä ja maata sängyn pohjalla.
Vähitellen siitä tulee rutiini, ja pystyt tekemään asioita silloinkin kun sua ahdistaa.

Yritän juurikin tätä mutta tää prosessi on hidasta... Uskomattoman hidasta. Pahimmassa vaiheessa en jaksanut tehdä yhtään mitään ja olin ihan toimintakyvytön ahdistunut hajalla. Aloin samalla inhota Kaikkea kotityötä niin että mikä tahansa kotityö sai aivot lukkoon ja lamasi täysin. Kun tilanne oli parantunut vähän opettelin uudelleen käymään suihkussa pesemään hampaat jne. perustoimintoja. Kahteen vuoteen en päässyt käymään edes ruokakaupassa. Olin siis todella pohjalla. Niin toimintakyvytön että ihan arjen perus askareissa ei selviytynyt. Pelkkä ajatus jonnekin lähtemisestä sai minut lamaantumaan. Mikään ei jaksanut kiinnostaa eikä millään merkitystä. Mies hoiti minua ja teki ruoankin. En olisi muuten voinut asua yksin tuona aikana. Teen tätä ehdottamaasi joka päivä. Tästä usein terapiassakin jutellaan. Varsinkin kun on lapsia niin on tavallaan pakko joka päivä tehdä asioita vaikka niistä ei tykkää eikä millään Mutta tästä "tekniikasta" on myös hyötyä toipumisessa. Heti kun tulee se vaihe että voi ujuttaa vaikka jokapäiväisen suihkussakäymisen rutiiniksi niin "täytyy" pitää sitä yllä. Se sattuu ja monesti tekee pahaa mutta jonkin ajan kuluttua sen taas osaa. On jotenkin uskomatonta miten tää sairaus voi viedä ihmiseltä niin paljon..

 

 

Echo, eikö sun olis jo aika ottaa päikkärit, kun olet aloittanut kirjoittamisenkin ennen viittä?

 

Voi. Oikealla Ruokavaliolla. Mut siitä on turha tällä keskustella.

https://kouvolansanomat.fi/uutiset/lahella/cc384b5f-fe79-44d8-bd8a-72a202f782d1

 

Noh, fiksuus ja masennushan ovat yhteydessä toisiinsa - vai olikohan jotenkin toisin.. Tää keskustelu on ollut tän päivän piristys ja sain jo.hyvät naurut

Tuossa sulle