voiko vaimo antaa...

  • Viestiketjun aloittaja mies
  • Ensimmäinen viesti
anteeksi annettu mutta unohtaa ei varmaankaan voi kovin pian. tiedon pettämisestä sain tekstiviestin kautta ja silloin mies tunnusti. nyt aina epäilys vieläkö pitää yhteyttä vaikka sanoo ettei ole missään tekemisessä enää. ajatukset päässä pyörii, että miten ei huomannut kotona oli kuin ei ois mitään tapahtunut, tuntuu uskomattomalta. mistä tiedän että hän pitää sanansa eikä jatka suhdetta. uskon miestäni mutta nämä ajatukset ovat päässäni joita pyörittelen edes takas ja raskaalta tuntuu.
 
Olen itse pettänyt ja jäänyt kiinni. Mies ei halunnut erota eikä tarkemmin puhua asiasta.
nyt kolme vuotta myöhemmin hän itse jäi kiinni suhteesta. Ja koska itse sain toisen mahdollisuuden, täytyyhän se toisellekin antaa.
Nyt 3.5kk:ta myöhemmin, itken edelleen harvasa päivä, epäilen jokaista puhelua, tekstari ja menoa.
Ole vaimollesi rehellinen, kerro kerralla koko totuus. Sillä asiat jotka paljastuvat myöhemmin "kavereiden" kertomina, satuttavat entistä enemmän ja aloittavat koko paranemis prosessin alusta.
Minä ainakin toivon että avoimina ovat puhelin, sen laskut, menot olisivat yhteisiä mahd. paljon, oltaisiin lähekkäin ja mies huomioisi minut entistäkin paremmin. Haleja, suukkoja(jos ei vaimo "kestä" niin vain läheisyyttä), kukkia,koruja, rakkauden(?) tunnustuksia yms. Kaikkea mikä saa vaimosi tuntemaan itsensä rakastetuksi ja halutuksi, vain ja ainoastaan hänet.
Kerro missä asioissa häntä arvostat, hänen ulkonäköään yms.
Itse ainakin olen aivan pohjalla, itsetunto hukassa ja tuntuu että se toinen on ollut kaikessa parempi kuin minä, viisaampi, kauniinpi, laihempi, parempi sängyssä ja kaikkea muuta mahdollista ja mahdotonta.
Sinä tarvitset nyt pitkäksi aikaa lehmän hermot ja vaimosi voimia roppakaupalla, ilman SINUN tukeasi hän ei selviä. Siis jos haluaa liittoa jatkaa!
 
mies
\
Alkuperäinen kirjoittaja 22.11.2006 klo 20:04 Tiitu kirjoitti:

mun oli pakko kertoo ite vaimolle pettämisestä,kun sen olis tehnyt ystäväni kuitenkin niin hän sanoi että kerro ite vaimos saa tietää kuitenkin. vaimoni ei ole niin vastaanottavainen halailuille eikä suukoille,ei ollut aijemminkaan ja liittomme oli jo ennen pettämistä tyhjää ja hiljaiseloa....vain lapset meidän välillä alituista vaimon haukkumista että olen laiska jne.... jatkuukohan liittomme samaan hiljaiseen malliin vielä pitkään mietin vaan....mitä tästä seuraa....???
 
Minusta sitä parisuhdetta pitää JATKUVASTI hoitaa sen verran että tietää missä mennään.Mitään vuoden mykkäkouluja ja seksinpihtaamis jaksoja ei sais olla koska henkinen pettäminen ja jättäminen alkaa jo tästä etääntymisestä.
Minusta pettäneelläkään osapuolella ei ole helppoa koska hän haluaisi niin sanotusti "sekä syödä että säästää kakkunsa".Hän haluaa säilyttää perheen, kodin, vaimon ja mukavuuden mutta saada myös jännityksen, vaihtelun, rakastumisen, kiihkeän seksin ym ym....Mutta "elämä on", kaikkea ei voi saada ja täytyy valita ja kun valinta on niin lopullista ja repivää ja perheen kyseessä ollen koskettaa aina muitakin :( .Sitten joutuu sietämään petetyn surua ja elämään epäluottamuksen alla mutta vaihtoehtoa ei ole tai saa olla....petetty luottamus palaa hyvin hitaasti ja puolison epäily ja kyttäys loukkaa kun kerran yrittää parhaansa muttta toisinkaan petetty ei voi käyttäytyä,kun hänen on surutyönsä tehtävä.Sitten pettäjällä on vielä mielessä se ymmärrys ja lämpö, seksi ja ihastus, jännitys .....kaikki se mitä hän koki uudessa "salarakas" suhteessaan ja se pitää jättää ja taas "tyytyä" pettyneeseen katkeraan loukattuun puolisoon.Kyllä kaiken saaminen ennalleen on mahdollista MUTTA se vaatii HIRVITTÄVÄN PALJON tahtoa rakkautta ja kärsivällisyttä itsekuria ja yrittamistä molemmilta osapuolilta.
 
harmaana nyt
[/quote]
mun oli pakko kertoo ite vaimolle pettämisestä,kun sen olis tehnyt ystäväni kuitenkin niin hän sanoi että kerro ite vaimos saa tietää kuitenkin. vaimoni ei ole niin vastaanottavainen halailuille eikä suukoille,ei ollut aijemminkaan ja liittomme oli jo ennen pettämistä tyhjää ja hiljaiseloa....vain lapset meidän välillä alituista vaimon haukkumista että olen laiska jne.... jatkuukohan liittomme samaan hiljaiseen malliin vielä pitkään mietin vaan....mitä tästä seuraa....???
[/quote]

No tota jos meillä olis toi tilanne.... tää on siis vaan mun omakohtanen juttu, en voi sanoa mitä sun vaimon päässä liikkuu, mut

Kaiken ton perusteella mitä oot kertonu ja kuvittelen itteni vaimos tilalle, ni uskoisin että tilanne pahenee.... vaimos koettelee sua miten kauan sä oot valmis kuuntelemaan jatkuvaa nalkutusta, ja muuta....
Sä oot tehny jotain mitä mä en henkilökohtasesti vois antaa anteeks enkä unohtaa, enkä antanukkaan kun näin omalle kohdalle kävi, ja siitä johtuu tilanne se että en edelleenkään luota yhteenkään ihmiseen, se koskee kovasti jos toista kunnolla rakastaa ja toinen menee ja pettää. Mä en vaan voi enää luottaa en koskaan kenennkään....
Onneks nykyinen mieheni tajuaa miks mä en luota siihen ja se tekee kaikkensa ettei mun tarttis siihen koskaan pettyä.
Mutta en voi muuta sanoa kun että niin... en mä oikein tiiä voinko sanoo enää yhtään mitään tähän.
Lasten takia älä kuitnekaan jatka suhdetta jos se ainoa syy on, lapset aistii paljon, ja ne kärsii tilanteesta mahdollisesti vielä enenmmän jos toi nalkuttaminen ja ainainen riitatilanne ja hiljaisuus jatkuu....
 
Feeniks
voi jos haluaa, ja tekee työtä sen eteen, muutakin kuin sinun haukkumisesi. joka kyllä työstä käy, sen verran on polla sekaisin.

Tärkein aihe pettämisessä on teidän parisuhde. Lapset, talot, autot ym kuuluu siihen sen ympärille. Mieti miksi haluat vaimosi kanssa olla ja mikä oli pielessä että vieraisiin lähdit. Korjaa se asia. Vakuuta vakuuttamasta päästyäsi vaimoasi, että hänet haluat. Hän testaa sinua ja teidän suhdettanne. Hakee sen kestävyyttä ja haluaa todistella itselleen, että rakastat ja haluat yhä. Paha olo vyöryy päälle kuin äkillinen toureten syndrooma ja hänen voi olla mahdoton olla päästelemättä kauheuksia suustaan.. siitäkin voi hänellä olla jälkikäteen paha mieli.

Älä silti rupea tohveliksi. Ota vastaan aiheeseen liittyvät kommentit. Muut haukkumiset, voisit mielestäni sanoa niissä vastaan, asiallisesti. Esim, turha laiskaksi haukkuminen. Vaimosi varmaan haluaa pitää sinua kuitenkin miehenä? Ole vahva mutta älä sorru vyön alle lyomiseen vaikka hän niin tekisikin. Kaikkea ei tarvise sietää.

Suosittelen perheneuvontaa. Srk:lla mm. ilmaista eikä sidottu uskontoon jos sitä epäröit.

Hellyys ja huomiointi. Se, että toinen näennäisesti ei niitä halua ja laittaa hanttiin on silmälumetta. Älä mene siihen halpaan. Väkisin ei toki pidä halata :LOL:

Kuten joku aiempi kirjoitti, voi houkutella vieraissakäynnin positiiviset alkuhuuman ym tunteet kun vastassa on vihainen vaimo. Erota kuitenkin hyvät akanoista. Ei suhde parane akkaa vaihtamalla? Missä näet itsesi vanhana miehenä? Uusi suhde voi tietää suhde-kierrettä tai yksin jäämistä.

Älä enää myy itseäsi halvalla. Tai vaimoasi. Voit ampua huomionosoituksissasi vaikka kuinka yli. Miten nyt tomit voi sanella koko loppuelämäsi. Mieti minkä arvoinen se on? Mitoita toimenpiteet sitten sen mukaan.

Varmista, että olet todella pyytänyt anteeksi ja näyttänyt olevasi pahoillasi. Maha maata viistäen olisi mielestäni paras!

Voimia, teit itsellesi kivisen tien.
 
Taavi
\
Alkuperäinen kirjoittaja 22.11.2006 klo 10:08 vieras kirjoitti:
Saako kysyä petetyt, että kuinka puolisonne on jäänyt kiinni pettämisestä ?
Pettämisestä jää kiinni ennemmin tai myöhemmin. Mieheni jäi kiinni vasta 1,5 vuotta tapahtuneen jälkeen kun vaihtoi puhelinta. Vanhaan luuriin jäi "merkintöjä" jotka sitten sattumalta huomasin ja sain puristettua miehestä totuuden ulos.

Pettämisen jälkeen yhdessä voi jatkaa mutta pettäjän täytyy muistaa että toipumiseen menee vuosia ja paljon yhteisiä "onnen"hetkiä. Töitä siis täytyy tehdä paljon ja kestää toisen pahaolo.

Anteeksi voi antaa mutta pettäminen ei koskaan unohdu.
 
jep

Mä en vaan voi enää luottaa en koskaan kenennkään....
Onneks nykyinen mieheni tajuaa miks mä en luota siihen ja se tekee kaikkensa ettei mun tarttis siihen koskaan pettyä.
[/quote]

muista, että se ei ole nykyisen miehesi vika, mitä edellinen miehesi on tehnyt eli mielestäni on väärin , että laitat nykyisen miehesi ns. maksamaan edellisen miehesi pettämisestä. (tuli itse aikonaan petetyksi ja tämän ohjeen sain sukupuolitautien lekurilta ja toden totta olen tehnyt töitä, etten syyllistä nykyistä miestäni entisen mieheni pettämisellä - mieheni nimittäin kerran sanoikin, että on epäreilua, että epäilen häntä, vaikka hän ei ole minua pettänyt vaan exäni, eli olisi väärin, että hän joutuisi maksamaan vuosikausia exäni tekosia).
 
Yhteistyössä