Mies on valehdellut pitkään, ja se oli jo puoli vuotta sitten järkytys. Luulin että voin luottaa täysin... mutta ei.
Kyseessä on pikkuasiat, ei Hän petä tms. niin vakavaa, valitanko siis turhasta?
Monta kertaa on luvannut lopettaa. mutta ei niin ole käynyt. Vähän on ehkä vähentynyt. Tänään sitten ehdotin eroa, asumuseroa on harkittu jo pidempään työpaikan takia tosin.
Olen yrittänyt näinä jokaisena pettymyksen kertana ajatella niin että vähät välittäisin valehtelemisesta ja eläisimme "teennäisenä" perheenä eli saman katon alla mutta molemmilla omat elämänsä (yhteisen lisäksi, ei mitään uusia puolisoita) mutta antaisin rauhassa valehdella.
Mutta ei se onnistu, en PYSTY elämään valehtelijan kanssa. Muuten kaikinpuolin ihana ja "kunnollinen" mies, mutta tuo valehtelu (tai enimmäkseen kertomatta jättäminen) vaivaa kokoajan. Halveksin tapaa. En salli itse valehtelua lainkaan.
Mies valittaa kuinka en huomio Häntä kun muutenkin vähän näemme, mutta silti itse työajan (epäsäännöllinen, eli käy helposti) jälkeen saattaa käydä muualla, eikä tule suoraan kotiin, jossa minä odotan, enkä ikinä muualla käy kuin töissä satunnaisesti.
Ja tämä valehtelee päin naamaa, se järkyttää...
Samoin puhelinlaskut pitäisi saada pysymään kurissa, tämä puhuu vain... ja valehtelee senkin, ihan kuin en huomaisi, jos aina laskuissamme on valtavat erot.
Puoli vuotta sitten kävi ilmi kaksi kertaa, jolloin mies oli soitellut tietynlaisia puheluita, jotka sitten "tunnusti" ja sanoi ettei kertonut koska alan sitten nipottaa niistä, ja lupasi kertoa jatkossa.
Ja sen jälkeen olenkin sitten Hänen tietämättään katsonut säännöllisesti puhelutietoja, joista näkyy varsin hyvin kaikki soitetut ja vastatut puhelut, ja kun vihjailen siihen malliin että miehen pitäisi kertoa asiat, hän onkin hiljaa, vaihtaa jopa puheenaihetta. On siis aiemmin väittänyt, että ei MUISTA kaikkea, mutta ei olekaan kyse siitä, uskoin sen joskus alkuun.
Saamme selailla toistemme puheluita, mutta olen tehnyt tämän nykyään hänen huomaamattaan, ja hän luulee etten tule ajatelleeksikaan puhelinta eli ei arvaa mitään. Tiedän, vähän törkeää... :ashamed: Mutta sai alkunsa vahingoista, ja on ollut mielenkiintoista, kuinka pitkälle mies on valmis valehtelemaan, ja samaan aikaan kirkkain silmin väittää muuta.
Monta kertaa on tehnyt mieli paljastaa että hitto soikoon tiedän missä mennään, mutta en ole pystynyt, koska olen liian utelias tietämään kuinka kauan hän valehtelee.
Ja noloa tässä on se, että muualla puhutaan ja luullaan, kuin tietäisin miehen menoista eli missä on käynyt aikaansa tuhlaamassa, mutta en tiedäkään. Tälläkin tavoin mies on siis paljastunut usein, ja muutaman kerran myös itse vahingossa alkanut kertoa jotain kuulemaansa asiaa ja kun kysyn mistä on kuullut niin saattaa tulla epämääräinen vastaus tai valehtelee päin naamaa.
Tämä "pikkuasia" siis vaivaa, joka ikistä päivääni. En osaa enää arvostaa miestäni monessakaan asiassa, kun aina tulee olo, että tuohan on se valehtelija. Jos valehtelee nyt tässä mittakaavassa, missä sitten 10 vuoden päästä, joko silloin pettää tms.?
Onko joku oppinut elämäään tällaisen kanssa?
Kun mielestäni jos olen niin kamala ihminen, ettei minulle voi suoraan sanoa kuin asiat ovat, vaikka joskus sitten nipottaisinkin turhasta puhelinlaskusta tms., niin eikö sitten ole pakko lopettaa yhteiselo? Eihän siitä voi tulla mitään? Onko vaihtoehtoja?
Ties mitä selkäni takana tapahtuu. Monta asiaa Hän on paljastanut minulle vasta jälkikäteen, osa "minun parhaakseni" mutta silti, olen kieltänyt valehtelemasta.
Itse en pidä siitä, että perheen asiat (keskenmenot ja vastaavat) kuulee kukaan ulkopuolinen, ja jotain tämä on kuitenkin puhunut. On kai jopa kieltänyt sitten kertomasta minulle ja muut ovat juonessa mukana?
EPÄTIETOISUUS suututtaa, enkä saisi tähän mieheltä taatusti totuuden mukaista vastausta... :ashamed:
Ja muuten on kaikin puolin hyvä mies ja hyvä isä, eli tämä valehtelu on ainoa merkittävä ongelmakohta, minua se vaivaa päivittäin ja saa minut vihaiseksi.
Kiitos jos joku viitsii vaivautua kertomaan omista kokemuksistaan tai näkemyksistään.
Kyseessä on pikkuasiat, ei Hän petä tms. niin vakavaa, valitanko siis turhasta?
Monta kertaa on luvannut lopettaa. mutta ei niin ole käynyt. Vähän on ehkä vähentynyt. Tänään sitten ehdotin eroa, asumuseroa on harkittu jo pidempään työpaikan takia tosin.
Olen yrittänyt näinä jokaisena pettymyksen kertana ajatella niin että vähät välittäisin valehtelemisesta ja eläisimme "teennäisenä" perheenä eli saman katon alla mutta molemmilla omat elämänsä (yhteisen lisäksi, ei mitään uusia puolisoita) mutta antaisin rauhassa valehdella.
Mutta ei se onnistu, en PYSTY elämään valehtelijan kanssa. Muuten kaikinpuolin ihana ja "kunnollinen" mies, mutta tuo valehtelu (tai enimmäkseen kertomatta jättäminen) vaivaa kokoajan. Halveksin tapaa. En salli itse valehtelua lainkaan.
Mies valittaa kuinka en huomio Häntä kun muutenkin vähän näemme, mutta silti itse työajan (epäsäännöllinen, eli käy helposti) jälkeen saattaa käydä muualla, eikä tule suoraan kotiin, jossa minä odotan, enkä ikinä muualla käy kuin töissä satunnaisesti.
Ja tämä valehtelee päin naamaa, se järkyttää...
Samoin puhelinlaskut pitäisi saada pysymään kurissa, tämä puhuu vain... ja valehtelee senkin, ihan kuin en huomaisi, jos aina laskuissamme on valtavat erot.
Puoli vuotta sitten kävi ilmi kaksi kertaa, jolloin mies oli soitellut tietynlaisia puheluita, jotka sitten "tunnusti" ja sanoi ettei kertonut koska alan sitten nipottaa niistä, ja lupasi kertoa jatkossa.
Ja sen jälkeen olenkin sitten Hänen tietämättään katsonut säännöllisesti puhelutietoja, joista näkyy varsin hyvin kaikki soitetut ja vastatut puhelut, ja kun vihjailen siihen malliin että miehen pitäisi kertoa asiat, hän onkin hiljaa, vaihtaa jopa puheenaihetta. On siis aiemmin väittänyt, että ei MUISTA kaikkea, mutta ei olekaan kyse siitä, uskoin sen joskus alkuun.
Saamme selailla toistemme puheluita, mutta olen tehnyt tämän nykyään hänen huomaamattaan, ja hän luulee etten tule ajatelleeksikaan puhelinta eli ei arvaa mitään. Tiedän, vähän törkeää... :ashamed: Mutta sai alkunsa vahingoista, ja on ollut mielenkiintoista, kuinka pitkälle mies on valmis valehtelemaan, ja samaan aikaan kirkkain silmin väittää muuta.
Monta kertaa on tehnyt mieli paljastaa että hitto soikoon tiedän missä mennään, mutta en ole pystynyt, koska olen liian utelias tietämään kuinka kauan hän valehtelee.
Ja noloa tässä on se, että muualla puhutaan ja luullaan, kuin tietäisin miehen menoista eli missä on käynyt aikaansa tuhlaamassa, mutta en tiedäkään. Tälläkin tavoin mies on siis paljastunut usein, ja muutaman kerran myös itse vahingossa alkanut kertoa jotain kuulemaansa asiaa ja kun kysyn mistä on kuullut niin saattaa tulla epämääräinen vastaus tai valehtelee päin naamaa.
Tämä "pikkuasia" siis vaivaa, joka ikistä päivääni. En osaa enää arvostaa miestäni monessakaan asiassa, kun aina tulee olo, että tuohan on se valehtelija. Jos valehtelee nyt tässä mittakaavassa, missä sitten 10 vuoden päästä, joko silloin pettää tms.?
Onko joku oppinut elämäään tällaisen kanssa?
Kun mielestäni jos olen niin kamala ihminen, ettei minulle voi suoraan sanoa kuin asiat ovat, vaikka joskus sitten nipottaisinkin turhasta puhelinlaskusta tms., niin eikö sitten ole pakko lopettaa yhteiselo? Eihän siitä voi tulla mitään? Onko vaihtoehtoja?
Ties mitä selkäni takana tapahtuu. Monta asiaa Hän on paljastanut minulle vasta jälkikäteen, osa "minun parhaakseni" mutta silti, olen kieltänyt valehtelemasta.
Itse en pidä siitä, että perheen asiat (keskenmenot ja vastaavat) kuulee kukaan ulkopuolinen, ja jotain tämä on kuitenkin puhunut. On kai jopa kieltänyt sitten kertomasta minulle ja muut ovat juonessa mukana?
EPÄTIETOISUUS suututtaa, enkä saisi tähän mieheltä taatusti totuuden mukaista vastausta... :ashamed:
Ja muuten on kaikin puolin hyvä mies ja hyvä isä, eli tämä valehtelu on ainoa merkittävä ongelmakohta, minua se vaivaa päivittäin ja saa minut vihaiseksi.
Kiitos jos joku viitsii vaivautua kertomaan omista kokemuksistaan tai näkemyksistään.