Voiko yksin adoptoida?

kay
Ota yhteyttä lähimpään Pelastakaa Lapset ry:hyn tai Interpediaan. Näistä järjestöistä saat lisätietoja kansainvälisestä adoptiosta. Yksin adoptointi on mahdollista naispuoliselle hakijalle, jonka ikä on sopiva (riippuen kohdemaan vaatimuksista suhteessa lapsen ikään).
 
Kyllä yksinadoptointi on miehillekin ihan sallittua, mutta Suomessa yksinadoptoineita miehiä ei montaa taida olla. Olen kuullut huhuja, että pari olisi saanuta luvan (kansainväliseen adoptioon), mutta en tiedä pitääkö paikkaansa.
 
Tuleva adoptioäiti
Miehet voivat käydä ihan normaalisti prosessin läpi yksinhakijana siinä missä naisetkin ja saavat todennäköisesti luvankin, mutta kohdemaat, jotka lapsen saamisesta viimekädessä päättävät, eivät ymmärrä mieshakijoita eikä käsittääkseni Suomeen ole tullut yhtään lasta yksinäiselle miehelle.
 
ttt
Mun tiedon mukaan - kuten "tuleva adoptioäiti" sanoikin - Suomen lain mukaan mieskin voi yksinhakijana saada adoptioluvan, mutta yksikään tämänhetkisistä kontaktimaista ei hyväksy hakijana yksinhakevaa miestä. Käytännössä siis Suomessa ei ole toteutuneita kansainvälisiä adoptioita mies yksinhakijana. Naisia kyllä useita.
 
Aika heikkoa on
tällä hetkellä. Interpedia ei ota uusia hakemuksia ollenkaan ja Pelankin kautta varmasti vaikeutui, kun Kiina muuttaa säännöksiään ja karsii yksinhakijat pois 1.5. alkaen.
 

Yhteistyössä