Voisitko hankkia vielä lapsia? Onko puoliso yhtä mieltä

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
Yhtä mieltä ollaan siitä, että juuri tässä elämäntilanteessamme lapsiluku on hyvä juuri näin. Optio vielä yhdelle on auki tulevaisuudessa, mikäli työllisyystilanne pysyy hyvänä, mikäli jaksaminen on samanlainen puhumattakaan terveydestä, ja JOS kumpikin haluaisi. Nyt on erittäin hyvä näin, olemme jaksavia ja onnekkaassa asemassa, mutta emme ole aivan valmiita tekemään vielä peruuttamattomia ratkaisuja.
Lapsia on viisi.
 
Ehkä vielä
Mulla on edellisestä suhteesta yksi teini-ikäinen lapsi ja miehellä kolme jo aikuista lasta. Yhteinen lapsi saisi tulla, mutta ei ole kuulunut lähes kahden vuoden yrityksestä huolimatta. Mä olen 41 eli tässä alkaa aikakin pian loppua.

Halusin jo teininä ison perheen, mutta ei mennyt elämä niin. Ei ole ollut oma valinta yksilapsisuus.
 
vierailija
Biologisesti lapsen voisin vielä hankkia kun on ihan säännölliset kuukautiset, vaikka juuri täytin 50v. Melkoiset riskithän siinä olisi. Mutta, en todellakaan enää halua lapsia, eikä miehenikään. Meillä on yhteisiä lapsia kolme (ovat siis jo aikuisia).
 

Yhteistyössä