Voittaako rakkaus?

Pakko purkautua jonnekin, eikä viitsi valittaa tutuille. Pitää pitää kulissia yllä...

Ulkoisesti kaikki on kunnossa. Perheeseen kuuluu pari pientä lasta merkkivaatteissaan. Löytyy asunto ja on iso auto alla. Käydään ulkomailla ja harrastetaan kotona. Paha olo vain kasvaa...

Seksi on suhteesta lähes kadonnut jo muutama vuosi sitten. Yli vuoden totaalitaukokin löytyy. Vaimoa ei huvita ja jos huvittaa niin minä koen sen velvollisuudeksi ja oikeutetusti, sillä hän on ilmoittanut ettei halua minua.

Elämä tuntuu yhdeltä isolta suoritukselta. Kaiken pitää olla niin täydellistä. Materiaa pitää hankkia koko ajan lisää. Spontaani hauskuus ei mahdu käsikirjoitukseen.

Vaimolla on nykyään hyvin lyhyt pinna - ainakin minun suhteeni. Olen alkanut jopa "pelätä" hänen yhteydenottojaan vaikkapa töihin. Mitähän olen taas onnistunut mokaamaan? Jotain huutoa sieltä ainakin tulee. Pitäisi olla oma-aloitteinen, mutta mikään ei kelpaa.

Katkeruus tuntuu kasvavan jatkuvasti ja ehkä siihen on syytäkin. 15 vuotta sitten kun aloittelimme yhteistä taivaltamme, olin aikalailla itsekäs kusipää. Tuli petettyä, sählättyä ja juotua liikaa viinaa. Olin nuori ja kuumaverinen. Tuosta kaikesta on jo kuitenkin paljon aikaa, nykyään en juurikaan juo, enkä hölmöile muiden naisten kanssa. Epäily kuitenkin elää, siitä voin syyttää itseäni. Olisiko pitänyt erota ajoissa?

Harrastuksistani olen luopunut, kavereita en tapaa ja töistä tulen kotiin lapsia hoitamaan. Mitä muuta vielä voin tehdä? En kuulemma laita perhettä elämässäni ensimmäiselle sijalle. Ehkä niin, minussa on itsekäs puoleni ja tarvitsen aikaa myös itselleni, mutta kun vietämme kaiken ajan yhdessä.

Haluaisin lapsille yhtenäisen perheen ja nautin itsekin elintasostamme. Erossa nämä menettäisin. Materiasta olen tosin nykyään valmis luopumaan, mutta perheenä haluaisin pysyä. Pitäisikö erota ja koettaa pelastaa edes ystävyys vai voittaako rakkaus...?

 

Huonolta vaikuttaa. Mitä mieltä vaimosi on, kai olette asiasta jutelleet kunnolla? Entä pariterapia, voisiko se olla teillä tie onneen? Jos vaimosi mielestä ongelmaa ei ole, eikä hän halua terapiaan tai muutenkaan muuttaa asioita, erotkaa. En juuri nää muuta mahdollisuutta. Kulissiliitossa ei koskaan pitäisi elää! Jaksamisia :hug:

 

Niinpä. Terapiaa olen ehdottanut useita kertoja, mutta reaktio on ollut luokkaa: "Mene sinä jos terapiaa kaipaat". Kirottua tässä on se, että välillä tulee ihan hyviä jaksoja, jolloin alan jo ajatella, että ehkä tämä vielä onnistuu. Kunnes taas vedetään matto alta. Fiilis vaihtuu muutamassa minuutissa ihan hyvästä kassin pakkaamiseen. Kassi vaan on joka kerta tähän mennessä purettu.

 

Tuli jotenkin niin paha mieli tuosta tekstistä, en edes voi kuvitella miten pahalle tuollainen liitto voi tuntua. Itse en tuollaisessa pystyisi elämään.

Itse avioerolapsena sanon että aina biologiset vanhemmat + lapset ei ole kokonainen perhe, joskus se perhe on ehjempi vasta sen jälkeen kun vanhemmat ovat tajunneet erota. Lapset ymmärtävät yllättävän paljon rivien välistä, ihan turha kuvitella etteivätkö he aistisi teidän välienne olevan "vääränlaiset". Mieti mielessäsi millaisen kuvan haluat antaa lapsillesi rakkaudesta ja hyvästä parisuhteesta.

Voimia, istu alas ja ajattele. :hug:

 

Ei voita...

Entinen puolisko oli heikkoitsetuntoinen minä itse tyyppi, joka ei loppujen lopuksi ymmärtänyt edes suoraa puhetta saati tekoja.

Siinä suhteessa harmittaa kaikkein eniten se ettei tajunnut aikaisemmin lähteä kävelemään. Näin monta vuotta myöhemmin en oikein edes tajua miten siihen muijaan haksahdin :x

 

Kurja tilanne...
Tiedän itse petettynä, että sen asian voi unohtaa kyllä, mutta se voi nostaa päätään joskus yllättäen hyvinäkin aikoina ja vetää mielen maahan. Vaikea sanoa, mikä suhteessa mättää ja sen vuoksi parisuhdeneuvonta olisi paikallaan. Entä jos ehdottaisit juuri tuollaisena "hyvänä aikana" ja kertoisit vaimollesi että haluaisit parantaa teidän välistä suhdettanne, kun muut asiat ympärillänne on kuitenkin hyvin. Kerro avoimesti eroajatuksesta huonoina hetkinä ja myös selkeä mielipiteesi siitä, haluatko eroa vai et. Ja myös kysy suoraan haluaako vaimosi erota, vai olisko hän valmis tekemään töitä suhteen parantamiseen ammattiauttajan avulla.

Voimia sinulle ja tsemppiä syksyyn!

 

Hei!
Elin myös vastaavassa parisuhteessa. Minä ehkä "mukavana" vaimona jona kuvasit omaa vaimoasi. Olin itse hyvin itsekäs ja odotin mieheni elävän samalla ajatusmaailmalla kuin minä. Mutta eihän se niin mene. Eropaperit tilattiin pariin kertaan (eteenpäin ei koskaan lähteny). Kun mieheni kävi vieraissa ja jäi kiinni, alkoi peiliin katsominen. Päätimme vielä yrittää.
Molemmat muutuimme. Muutokset tapahtui kuin luonnostaan. Molemmat katsoivat itseään peiliin (ilman toisen painostusta). Ymmärsimme molemmat, että enää ei suhde jatku ilman muutoksia.
Nyt olen onnellisesti naimisissa saman miehen kanssa ja mies on ollut myös hyvin tyytyväinen. Tosi hyvin mennyt jo 4v.

Yksi selkeä asia mikä muuttui oli puhuminen. Nykyään puhumme myös hyvin kipeistä asioista eikä oikeastaan ole asioita mitä toisen kanssa ei voi puhua!!!

Jaksamisia sulle!!! :hug:

 

Kiitoksia tuesta. Jotenkin toivoisi, että minulle käy kuten Sinituulille. Puhuminen on ilman muuta tärkeää, mutta kuunteleminen olisi vieläkin tärkeämpää. Aina kun yritän puhua, niin se menee riitelyksi ja kun kello alkaa olla kaksi yöllä, niin alkaa omakin pinna olla kireällä. Ei vaan meinaa kommunikointi onnistua.

Mielestäni elän aika lailla vaimoni ehdoilla ja olen luopunut paljon minulle tärkeistä asioista. Totta kai välillä niskuroin ja olen hapan kun tämä kaikki ei tunnu oikeudenmukaiselta. Hän varmaan kokee asian olevan toisinpäin. En omistaudu perheelle jne. Saisi joskus kiitosta siitä että en juurikaan juo, en polta, en petä, en harrasta uhkapelejä, hoidan lapsia, harrastan lasten kanssa, teen ruokaa, siivoan, elätän perheen (vaimo ollut muutaman vuoden kotona lasten kanssa, jota toki itsekin kannatan) jne.

En ole tällä hetkellä vielä luopumassa avioliitostani, mutta tein laskelmat ja suunnitelmat. Teki hyvää huomata, että se olisi mahdollista ja, että tarpeen tullen ehkä jopa pystyisin siihen. Koetan vielä keskustella, ehkä hän tällä kertaa kuuntelee...

 

Strongille vielä, että vaimoni kokee tehneensä tarpeeksi (on tehnytkin aikanaan paljon). Eli tällä hetkellä hän lähinnä odottaa, että minä taion suhteen hyväksi tai sitten erotaan. Hän on myös selkeästi ilmaissut halukkuutensa eroon, tosin hänkin vielä hieman yrittää pitää kiinni liitostamme. Minun pitäisi siis revittää kotona lasten kanssa ja samalla tuoda romantiikka takaisin unohtaen omat tarpeeni. Vähän haastavaa...

 

Olet oikeassa. Kuunteleminen on hyvin tärkeää. Joskus paljon tärkeämpää on kuulla kuin puhua. Itse koen, että muutuin vasta kun huomasin ITSE että se on tarpeen. Jotkut tajuavat muuttumisen tärkeyden vasta kun on jo myöhäistä. Valitettavasti.
Toivon kuitenkin, että sinä saisit parisuhteen toimimaan. Vaimosi ymmärtämään ( ei välttämättä helppo juttu ollenkaan). Koita jaksaa. Ehkä sinut palkitaan vielä =)

 

Kerrot vaimosi olevan kotona lasten kanssa. Luuletko, että se voisi olla myös yksi syy riitoihin. Kotona olokin voi alkaa tuntua rankalle, tylsälle ja yksinäiselle. Itse kahden pienen lapsen äitinä olen ollut paljon kotona ja itse koen työpätkät melkein helpotuksena. Rakastan lapsiani, mutta kaipaan myös työvirikkeitä. Huomaan kyllä itse milloin pinna on kireä ja miksi....usein ärtyisyys voi liittyä tyytymättömyytenä itseensä, omaan paikkaansa maailmassa, mutta helposti sitä syyllistää toista ja etsii vikoja kumppanista. Puhuminen on tietty paras ratkaisu. Kukaan ei ole täydellinen eikä tarvitsekaan =) On tärkeää myös tarkastaa elämän arvot. Ei se tavara ja kultaiset kulissit tuo onnea. Joskus se voi vaan sokaista ja elämän tärkeät asiat menevät sivu suun. Voimia sinulle! Toivottavasti löydätte ratkaisun :wave: