Vuosimallia -91

Nyt ihmettelen, kun sanoin aikaisemmin tänään olevani viikoilla 2-3, niin kaikki noi nettilaskurit sanoo 5-6 viikkoa verraten siihen edellisten kuukautisten alkamisajankohtaan. Ja oletettu hedelmöityshetki täsmää täysin :D Eli nyt olen vähän vähemmän ehkä huolissani tosta vuodosta mistä puhuin, vaikka sitä onkin jatkunut edelleen iltaa kohden, mutta käsitykseni mukaan näillä 5-6 viikoilla se olisi ihan normaalia (?) Mies mulle jo sanoi että LOPETA nyt hyvänen aika se stressaaminen :D :D noooo huomen aamulla heti ku on mahdollista soitan sinne hitsi neuvolaan että saan sieltä vähä jotain ohjeita.
 
Tänään oli eka neuvola. Sanoin siellä että musta tuntuu ettei siel mahassa edes mitään vauvaa oo. Siis epäilen että ois tuulimunaraskaus. Enhän tietenkään voi olla varma, mut epäilys on silti kun ei yhtään tunnu että oisin raskaana. En osaa sitä oikeen selittää. Kuukautisista laskettuna tänään ois 8+4 mutta katottiin sitten ultralla nii en oo kyllä niin pitkällä. Siellä selvästi näky raskausmuutos, eli kyllä siellä jotain oli, ainakin ruskuaispussi. Oltais varattu ens viikolla lääkärille aika, mutta ei ollu vapaita aikoja joten 28 on sitten vasta se aika. Aika murehtiessa menee varmaan joulu:(

Miten teillä muilla? Mamma91, sullahan oli kans tänään neuvola? Miten meni??
 
Enkeliini toivotaan, että raskaus on vain kierron vuoksi vasta alussa, mutta terve, hyvin etenevä raskaus. Oliko sulla säännöllinen kierto ennen tätä tärppiä? Eiköhän se siitä, mä uskon, että oot hyvin raskaana, mutta se vaan on vasta niin alussa! :) Ei muuta kuin jaksuja joulun yli, sitten ollaan viisaampia:)

Juu meillä on se neuvola 14.30, eli lähdetään kun mies tulee töistä :) Jänskättää! Haluisin niin, että yritettäis jo kuunnella sitä sykettä! Tuun tänne sit kertoon miten meillä kävi :)

Masuasukki rv7+2
 
Noniin vähän päivittelyä neukkureissusta.

Jutusteltiin ja täyteltiin neuvolakorttia, kaikki perusjutut. Oltiin neuvolatädin kanssa malttamattomia ja yritettiin kuunnella sydänääniä, mutta meidän sykerö on vielä niiin pieni, että ei kuulunut muuta kuin tämän mamman oma syke :) Neuvolan laskelmien mukaan LA on 1.8.2011, mutta ultrassa vasta selviää tarkka päivä (mä ite uskon, että mulla olis ollu vähän myöhäinen ovis). Lääkäriaika on 10.1.2011 ja seuraava neuvola 1.2.2011. Lähete saatiin np-ultraan ja uskon, että aika sinne tulee joko ens viikolla tai joulun jälkeen, joka tapauksessa tammikuun alussa sit varmasti ultra! Sitä odotellessa!
Ja hups, tällä mammalla oli verenpaine 90/60 |O

Enkeliini saitteko te siis vielä mitään lähetettä ultraan?

Ainiin, mies yrittää yllyttää mua tilaamaan kotidopplerin ja vähän kyl polttelis! Mut sit kumminki toisaalta siihen uppoais ihanat 50e! Voi himputti, pitäiskö, vai eikö.. :confused:
 
Viimeksi muokattu:
Täällä heittelee tunteet laidasta toiseen.. Välillä musta tuntuu, että ei täällä matkassa oo enää pikkusta, ja välillä taas oon varma että se siellä vielä on.. Onneks maanantaina on neuvola niin jos siellä kuunneltais vaikka sydänäänet :) ja 11 päivän päästä np-ultra!

Muaki vähän himottais tuo doppleri, mutta pitää miettiä sitä sitten ens viikolla jos neuvolassa kuuluu sydänäänet, että tietää et joku on vielä matkassa.

Enkeliini toivottavasti kaikki on hyvin!

muru 11+0, niin se aika vaan menee :)
 
Täällä plussattu 9.12, näin ollen laskettu-aika pitäis olla 7.8.11 Päätettiin kertoa porukoille jouluaattona, vaikka ensmäne neuvola on vasta 4.1. Tänään sitte miettisin asiaa ja varasin varhaisultran huomiselle! :) Helpompaa ja kivempaa sitte jouluna kertoa ku tietää että siellä joku sitte oikeesti on.. Kauheen epäuskoinen olo koko ajan, ei millää meinaa uskoa että oikeesti mun sisällä on joku :D
Mies mulle yks ilta sanoi että tahtoo vauvan, siinä sitte hetki juteltii ja päätettii et tosissaan ei aloteta yrittämään, vaan pikkanen tulee jos tulee.. Siinä sitte ei kestäny ku muutama viikko, niin hedelmöitys jo tapahtunut ;)
 
Murunen_, tervetuloa! :)

Neuvolassa käyty eikä siellä nyt sen erikoisempaa. sydänääniä yritettiin kuunnella mutta ei vielä kuulunu :( Sano että ei saa sitä ressata, koska yleensä alkaa kuulumaan vasta rv12-15 ja nyt menossa 11+4... Ehkä se vauveli on jossain piilossa vielä :)

Seuraava neuvola onki lääkärineuvola tammikuun lopulla :) Nyt vaan ootellaan joulua ja sitten sitä np-ultraa..
 
Luca tänään 3kk :heart: Eilen käytiin neuvolassa:

Suluissa 2kk mitat
Paino 6300g (4860g)
Pituus 62cm (58cm)
PY 41cm (39,2cm)
"Hyvävointinen poika.
Säpsähdys +, tarttuminen +, kävely +/-.
Kasvu hyvää.
Nauravainen poika.
Jäntevän vauvan käsittelyohjeet sai. Rokotukset annettu."

Tosiaan noista rokotuksista nousi pojalle kuume, vieläkin ihan pipinä :( Kitisee vaan koko ajan ja päivällä nukkuu huonosti. Toivottavasti perjantaihin mennessä helpottaa! :) Tänään saatiin anopin ja miehen avustuksella joulusiivous tehtyä ja kuusikin kannettiin sisälle. Se oliski sitte koristelua vaille valmis :)

Tervetuloa, Murunen_!
 
Onnea kaikille plussanneille! :)
Meillä ollaan nyt menossa viikoilla 25+4 ja kaikki edelleen hyvin, tenteistä rämmitty läpi kunnialla, pinnasänky hankittuna eli kaikki on saatu tehtyä mikä oli tarkoituskin ennen joulua saada pois alta. :) Masu on tehnyt pari kasvupyrähdystä tässä kuukauden sisällä ja painokin on alkanut (vihdoin) nousemaan kunnolla, pitää kohta ruveta vähän katsomaan mitä sitä suuhunsa laittaa... Mutta vasta joulun jälkeen, jouluna en ala kaloreita tuijottamaan vaikka mikä olisi. :D
Meillä on seuraava neuvola 27. päivä, päästään taas kuuntelemaan sydänääniä. :heart: Tosin tuo asukki on sen verran eläväistä sorttia ettei ole pahemmin tarvinnut olla huolissaan sen jälkeen kun liikkeet alkoivat tuntua.

Minälin olisin tahtonut kovasti joulukuusen, mutta päätettiin jättää tänä vuonna välistä. Viime vuonna mokoma kasvi toimi lähinnä kissan kiipeilytelineenä ja voitte arvata sitä havujen määrää mitä se elukka siitä karisti.. Niitä löytyy meidän nurkista vieläkin. Mutta ehkä ensi vuonna sitten. :)
 
Ajattelin vähän "päivittää" tietoja. Elikkäs tiistaina ku käytiin siellä varhaisultrassa ni ei näkyny muuta kun 12mm sikiöpussi, kovasti oli ultraaja sitä mieltä että tuulimuna olis ja vuoto alkaa parin viikon sisällä.. ja viikkoja tuolloin piti olla 7+1, mut sikiöpussin koon mukaan olis vasta ollu 5+2... Nyt on koko aika sit ihan varpaillaan pienestäki mahakivusta ja sitä kun on melkein koko päivä.. :/
 
Hei Murunen! Tiedän tunteen. Ite kans koko ajan miettii että alkaako vuoto. Tosin ite en oo varma että ois tuulimuna, tunne vaan on vahvasti semmonen. Vuotoja oottelen mutta eipä ole vielä ainakaan alkanu.

Mitenkäs teidän joulut on menny? Meillä hyvin muuten, paitsi että nythän se poika sitten viimein ekaa kertaa sairastu jouluna. :( Vähän kuumetta on ollu ja hirmu kiukkunen. Saas nähdä onko korvatulehdus :(
 
Hyvin meni täällä joulu, sukulaisissa juostiin kolme päivää, että ei oikeen rauhottumaan päässy. Mutta mukavaa oli. Ja vauvaki pysy salaisuutena vielä, ehkä aattelivat että oon vaan lihonnu ihan hirveesti :whistle:

Kohta np-ultra, jännittääjännittääjännittää.....
 
Hyvin meni meilläkin joulu, oltiin anoppilassa ja kotona :) Saapa nähdä jaksaisko tänään alkaa riisuun ton joulukuusen.

Meillä on np-ultra 17.1! Onneksi lähdetään huomenna sukuloimaan ainakin viikoksi, niin menee aika nopeampaa ;)
Kotidopplerilla oon yrittäny melkeen joka ilta kuunnella, mutta on niin pieni sintti vielä ja piilossa, ettei oo antanut merkkiä itsestään. Kohta kuuntelen taas, kunhan esikoinen menee päikkäreille.

Täytyy tänään alkaa sovittaan ylioppilasmekkoa, ettei vaan masu näy siitä liikaa (on vuoden vaihteessa juhlat) :whistle: Meinaa iltaisin varsinkin olla semmonen pötsi, että huhhuh, oksat pois :D

Murunen_ voimia sinne! Toivotaan vielä viimeiseen asti, että vuoto ei alkaisi ja sikiön kehitys on vain varhaisemmassa vaiheessa! Voiko sellainen mahdollisuus olla? Saitko uutta ultra-aikaa? Kunpa kaikki olisi masussa hyvin :(

Enkeliini mites siellä? Onko pojun sairastelu talttunut, vai jatkuuko vielä? Tiedän millaista tuo on, meidän tytöllä ollut jo ainakin kaksi korvatulehdusta |O

Täällä sintti rv8+6 :heart:
 
Viimeksi muokattu:
mamma91, oi ihanaa :) Me kuultiin tänään ekaa kertaa sydänäänet ultrassa :) vielä viikko sitten ei saanu neuvolassa terkka kuulumaan..

Kaikki on meidän murulla hyvin ja siellä se kovasti potki ja hyppelehti :) niskaturvotus oli normaali ja vastasi viikkoja :)

Tänään siis 12+4 <3
 
Ihania uutisia sielläkin siis Merlina! Ei muutakuin hyvillä mielin jatkamaan masun kasvatusta! :>

Mun täytyy kyllä tänään vielä myöhemminkin kuunnella nuita sydänääniä, eihän tätä voi vielä todeksi uskoa! Aiemmin oon kuullu sieltä vaan oman sykkeeni, mutta tuota ei voi mun sykkeeseeni sekoittaa, niin paljon nopeampi se on :)
 
Mamma91 Kyllä on mahdollisuus että kehittynyt vaan myöhemmin.. uutta aikaa ei otettu, mut suositteli kovin et kontrollikäynti parin viikon päähän.. Me nyt kattellaa et ku 4.päivä on ensmäne neuvolaki vasta, et miten siellä asiat menee. Sen jälkeen sitte uutta ultraa kehiin mikäli ei ole tuo vuoto alkanut. Tähän päivään mennessä ei ainakaan ole, eli toivon kipinä on kyllä :) (toki sehän voi alkaa koska vain :/ )
 
Täällä ilmottautuu kyytiin yksi 91vm oleva odottaja. :)
Minulla on takana pari vuotta sitten yksi keskenmeno.

Ja nyt viikkoja kasassa 9+4 :heart:
Viime viikolla saimme nähdä jo pienokaisen sydänäänet ja pientä liikettäkin jo :)
Nyt pitäisi taas elää jännityksessä ja pienessä pelossa tammikuun puoleenväliin asti kunnes on seuraava käynti äitipolilla.
Itsellä tuntuu että pieni pelko väijyy koko ajan vaikka kuinka yrittää elää tässä hetkessä.
Pelkään että pienen kasvu on loppunut ja/tai sydänääniä ei seuraavalla käynnillä enään löydykkään.. : / Liian paljon on tullut lueskeltua näitä kauhutarinoita.. : /

Tämä turvotuksen määrä on järkyttänyt minut kyllä pahemman kerran :D Maha pömpöttää ja tuntuu ettei kyllä jää keneltäkään huomaamatta.. Vielä kuitenkin tarkoitus olisi yrittää pitää salassa sinne viikolle 12 asti ainakin :p Saa nähdä onnistuuko.
Yksi kaverini jo suoraan tokaisikin että sinä se oot muuten paksuna.. Eikä siinä sitten auttanut kieltääkkään enään :D
 
Me käytiin torstaina uudestaan neuvolassa Lucan kanssa, ku alkanut vähän hampaita enteilemään. Kaikki mitä käteen saa, niin menee suuhun, syö huonosti, kitisee varsinkin unille mennessä jne. Terkka kurkkas suuhun ja oli sitä mieltä, että ikenet punottaa ja ono turvoksissa eli hampaitahan sieltä on tulossa! Nyt onkin jo muutama yö mennyt todella katkonaisilla unilla. Heräilee 1-2 tunnin välein syömään ja kitisemään :/ Onneks tää on vaan ohimenevä vaihe! :D Mammakin lähti eilen ekan kerran vuoteen käväsemään baarissa ja oli ihan kivaa, vaikka koko ajan halusi vaan kotiin omien miesten luo <3 Tänään sainkin sit nukkua tooooosi pitkään ja vielä iltapäivälläkin ottaa parin tunnin päikkärit ;D

Toivotaan, että pikkuiset vauvelit pysyvät kaikilla matkassa ja raskaus sujuu hyvin :)

Tervetuloa, tiuku91!
 
Heips!

Pääsiskö tähän pinoon mukaan, ite oon kyllä vuosimallia -92, eli 18v mutta parin kuukauden päästä täytän 19. Ja mulla on 6kk ikäinen tytär. Helsingistä päin olen, mutta nyt asutaan Keravalla. Rauhallista ja välillä vähemmän rauhallista arkea elellään tuon pikku neitin kanssa :)
Oon tuonne toiselle puolelle kirjotellut ihan alkuraskaudesta saakka kun tyttöä aloin odottamaan, ja nyt löysin tän teidän pinon ja olis kiva jutskailla muiden oman ikäisten äitienkin kanssa :)

Luin melkeen kaikki tekstit täällä, mutta niitä oli niin paljon, että nyt meni kyllä iha ohi ketkä täällä odottaa/yrittää/kenellä on jo lapsia :D
 
idamaria123 yrittäkää jaksaa niiden hammaskiukuttelujen kanssa, kyllä se sitten ajan kanssa helpottaa! :) Meillä uupuu tytöltä vielä 4 hammasta :D

Tervetuloa joukkoon jendde! Eleletkö siis kaksistaan tyttösen kanssa, vai onko mies maisemissa mukana?

Ja selvennän vielä, että meillä siis on tyttö, joka tässä kuussa 1v9kk sekä masuvauva, joka tänään rv9+5 :heart:
 

Yhteistyössä