YH:t/Lähivanhemmat! kokoonnutaan tähän pinoon :)

Ihan alkuun haluan toivottaa kaikille yh-äiskille paljon tsemppiä ja voimia!

Olen 30 vuotias, ihanan 5kk:n ikäisen tyttösen äiti lapista. Todella likainen ja raskas ero avomiehestäni pari kuukautta sitten. Nyt haavojen ollessa vielä auki tajusin, etten saa niitä täällä ikinä parannettua. Muutan kesällä tampereelle, jossa tunnen vain veljeni ex-vaimon poikansa kanssa. Tukijoukkoja ei minulla ole täälläkään, joten välillä on arki todella raskasta. Ystäväpiiri on käytännössä ollut mieheni puolelta.

Mutta onneksi pystyn ammentamaan iloa jokaiseen päivääni tästä kauan odotetusta pienokaisesta. Kumpa vain ikävä miestäni kohtaan joskus helpottaisi.

Osaatteko neuvoa..nyt kun olen tätä muuttoa suunnittelemassa, miten tutustuisin toisiin yh-äiteihin?

Olisi ihanaa jakaa kokemuksia sekä arjen iloja ja suruja.

:flower:

 

Ei ole tullut muutamaan viikkoon kirjoitettua eikä käytä lukemassa kirjoituksia. Taisin jossain vaiheessa kirjoittaa, että miehellä taitaa olla jo uusi nainen kierroksessa vaikka asuttiinkin vielä yhdessä. Nyt ei enää asuta yhdessä, vaan ollaan ihan virallisesti ja käytännössä erottu. Miehellä on uusi nainen, jolla on kaksi lasta ennestään. Soittelin tuossa miehelle kun poika oksensi sohvalle, että millä on sitä aina puhdistanut (meillä mies on ollut se kumpi siivoaa) ja äänistä tiesin sen olevan siellä uuden naisen luona. Ei tunnu pahalta omasta puolestani, en kaipaa exää takaisin, koska tiedän että hän ei pysty tarjoamaan mulle sitä mitä mä haluan. Mutta musta tuntuu tosi pahalta oman lapsen puolesta. Siellä se iskä leikkii toisten poikien kanssa ja omaa tavataan joka toinen viikonloppu.

Sitten päästäänkin aiheeseen, uusi naisystävä ja meidän poika. Mä ilmoitin miehelle, että en suvaitse missään tapauksessa, että hän esittelee uuden heilansa pojalle nyt. Sanoin, että hänen tulee odottaa niin kauan kunnes kaikki nämä meidän erosta johtuvat muutokset on takana ja mä tiedän,e ttä ne on pojalle ok. En ala siihen, että hän esittelee heilansa pojalle, poitsu menee entistä sekasemmin ja mä sitten aina sen 2viikkoa parantelen haavoja. Nyt jo saa pitää koko ajan sylissä ja olla yhdessä.

Mutta nyt tuli naapurit kylään, joten pitää jatkaa myöhemmin. Tervetuloa kaikki uudetkin keskustelijat.

 

Aukki-äippä, käy tutustumassa yksinhuoltajien ja yhteishuoltajien liiton sivuille ja sieltä jos löytyis tampereen seudun yhdistystä. Siellä varmaan olisi uusia ystäviä!

 

365 päivää olen ollut iloinen ja onnellinen ja itkemättä miehen vuoksi =) Itse olen siis tyytyväinen yh. Lapseni isän kanssa ollaan ystäviä ja kaikki on sujunut kaikin puolin hyvin vaikka neljän vuoden suhde oli hyvinkin myrskyisä.

 

Heipä hei kaikille!!

Nyt on saavuttu Espanjan lomalta takaisin kotiin ja on taas hetki aikaa kirjoitella kuulumisetkin. Ex mies oli siis mukana reissussa ja hyvin meni. Tosi hyvät välit ja matka meni vallan mainiosti!
Mutta vaikka niin vannoin, etten mieti miehiä pitkään aikaan niin... oon menossa lauantaina treffeille yhden miehen kanssa Nyt jännittää aivan vietävästi... enpä muista koska olisin viimeksi käynyt treffeillä .. voi apua!

 

Täällä sitä totutellaan arkeen kaksistaan pojan kanssa.

Exästä en haaveile, se on osoittanut olevansa täys sittisontiainen. On kuulemma jo täysin rakastunut uuteen naiseensa. Mikäs siinä onnea heille vaan.

Myymä, mä ymmärrän tuon sun jännityksen täysin. Ite oon tässä pohtinut itekseni, kuinka mukavaa olisi toisaalta vaan mennä treffeille. ilman mitään velvoitteita tai vakavaa suhdetta mielessä. nauttia vain siitä, että toinen on kiinnostunut sun ajatuksista ja on sielä just sun takia. Ehkäpä sitä itekkin taas jossain vaiheessa pääsee niin pitkälle. Olis ihana nauttia toisen huomiosta ennen kaikkea.

Tsemppiä treffeille, nauti!

 

OnninEmo Kiitos <3 Ja varmasti samanlainen fiilis suodaan sinulle sit kun olet valmis
Mulla vähän jotenkin huono omatunto et oon menossa treffeille koska erosta on niin lyhyt aika.. mutta kun en viitsisi jättää menemättäkään, kun on sen verran mukava pakkaus kyseessä... Ja vois joskus myöhemmin ehkä harmittaa! Tiedä sitä. Pakko se on vaan mennä eteenpäin...

 

Et todellakaan jätä menemättä treffeille. Yksikään mies ei jättäisi menemättä treffeille naisen kanssa vaikka erosta olisi kuinka vähän aikaa. Sori vaan miehet... Elämässä pitää otta riskejä jos haluaa jotain tapahtuvan. Kerrohan sitten miten treffit meni.

Poika lähtee viikonlopuksi iskälle, ite saa vähän aikaa itelleen. Kyllä illat on niin lyhyitä kun hoidosta hakee ja tulee kotiin niin jo kohta pitää mennä nukkumaan, et pääsee aamulla ylös. Eikä sitä kovinkaan paljoa ehdi lapsen kanssakaan touhuta.

Nyt tarttee lähteä laittaa pyykit kuivumaan ja iltapalalle.

 

Noniin treffit ohi... hyvinhän ne meni ja vähän turhan vauhdikkaastikkin... Eli nyt on aivan hirveän järkkykamalat morkkikset, pitikin lähteä juomaan!
Ei ei ei tämän pitänyt näin nopeasti edetä, joten nyt tämä tyttö ottaa kyllä rauhallisesti!
Plaah tuun kirjoittamaan sitten paremmalla mielellä...

 

aukki-äippä, mä oon Tampereelta!!Poikia siis löytyy kaks,3v ja 7kk. Että täältä ainakin seuraa vois löytyä jos kelpaa :wave:

 

Hei taas!
Tässä on nyt viitisen viikkoa asuttu lapsen kanssa kahden ja kyllä tää yksinolo alkaa jotenkin jo tuntumaan helpommalta.. Tottakai sitä toisaalta kaipaa jotain, jonka kainaloon käpertyä, mutta... mitenkä tämän sanoiksi pukisi...? Meillä kun tilanne oli mikä oli, vaikka oli hellyyttä ja rakkautta ja asiat parempaan päin, niin toisen naisen olemassaolo kummitteli taustalla ja ihan varmasti se vaikutti minun tuntemuksiini. Ei vain pystynyt ottamaan rennosti, kun taustalla oli kuitenkin se epävarmuus ja pelko. Ja se heijastui myös univaikeuksina.
Nyt on yöt ollut rauhallisia ja olen nukkunut paremmin. Ja muutenkin on levollisempi mieli, vaikka välillä toki on ikävä sitä jotain... mutta jospa sitä joskus taas löytää sitä jotain... =)
Tämä raskaus vain sotkee tilannetta, olisi niin kiva jakaa tämä tulevan isän kanssa, mutta isä ei siihen pysty, ei aikakaan nyt. Meillä ei siis mitenkään hyvät välit nyt. Ehkä joskus, tai sitten ei...

 

Voisin sanoa olevani yksinodottaja (rv25+6 menossa).Mies kyllä löytyy ja kihloissakin ollaan ja seurusteltu parisen vuotta. (lasta haluttiin kovasti) Sitten kun vauva ilmoitti tulostaan mies muuttui, jäin ulkopuoliseksi. Ennen olin saanut hellyyttä, rakkautemme kukoisti ja nyt niistä ihanista hetkistä ei ole mitään jäljellä. Mies ilmoitti että ei ole valmis isäksi, mutta ei halua erotakkaan. Mieheni on illat töissä ja viettää aikaa paljon harrastuksiensa parissa. (kaverit + urheilu ja juominen/rentoutuminen kuten mieheni sanoo) Kotona ollessaan se istuu koneella tai kattoo töllöä. Minä siivoan ja teen kaikki kotityöt, enää en uskalla pyytää mieheltäni että ottaisi minutkin huomioon , pelkään mäkättäväni. Monet itkut on itketty yksinolosta ja yksinäisyydestä ja siitä että minä olen ainoa joka iloitsee tästä pienestä joka kasvaa masussani. Ehkä mie löydän sitten vaan aina renttuja elämääni tai minun elämäni tarkoitus on elää yksin. Erota en osaa koska rakastan häntä liikaa ja pelkään yksin olemista ja sitä vastuuta mikä tulee vauvan yksinhuolehtimisesta. Miksi ihmisen täytyy olla näin heikko?

(ensimmäistä odottelen ja saa olla viimeinen, vaikka olen tosi lapsirakas)

 

Heip!

Pitkästä aikaa kirjottelen.. Tänne ei kovin kummosia kuulu, ex:n kanssa yritetään olla sovussa eli saas nähä rupeisko elämä luistamaan sittenkin.. parhaan kaverini kanssa suunnitellaan hänen häitään mikä on ihanaa.. aurinko välillä kyllä paistaa risukasaankin.

Taisa87 pakko sanoa että elä ystävä rakas kiduta itseäs. Tuo sun tilanne kuulostaa niin tutulta, ex:n kanssa oli tuollasta. Oltiin olevinamme yhdessä mutta silti olin koko ajan yksin. Se on tosi vaikeeta lähteä suhteesta kun on vielä rakkautta mutta onko tuo nyt oikein että olette yksin yhdessä? Mäkätä ja puhu sille miehelle ja yritä saada asiat selville mutta jos ei muutu niin ajattele itseäs ja lasta. Itse huomasin että mun ja lapsen on paljon parempi yksin kun että kidutan itseäni sillä tilanteella. Sä voit hyvinkin yllättyä miten hyvin pärjäätkin lapsen kanssa yksin ja kyllä sulla varmasti on sukua ja ystäviä jotka voi auttaa. Kovasti voimia! :hug:

 

Täällä 25v (kohta 26v )3 lapsen yh-äiti seinäjoelta. Erottiin miehen alkon käytön takia tammikuussa. Asuttu erillämme maaliskuusta lähtien,toiveena olisi vielä palata yhteen,mutta vaikeelta se näyttää. Avioero pitäis ensviikolla pistää vireille.

Ikävä on kova, ikävöin sitä miestä joka on hellä ja kiltti aina selvänä,silloin aina kun on kotona. Mulla ei vaan ole koskaan mahdollisuutta vapaisiin viikonloppuihin,kun mies ei halua ottaa lapsiaan yökylään.. Mies ei siis ota jos lapset hänen kanssaan,siitä iso plussa!Saan lapsia hoitoon ehkä max. 3 kertaa vuodessa,välillä tuntuu todella raskaalta hoitaa kaikki asiat yksin,silloin varsinkin kun itsellä pää täynnä "kuraa",jotenkin sitä kuitenkin jaksaa ja kiittää joka aamu siitä päivästä kun näkee lastensa ihanan hymyn,kun he tulevat herättämään. (jos en ole jo hereillä )

Ja mullakin olis vielä toiveena joskus saada yksi pikkusisar tähän kastiin,mutta se tuntuu niin kaukaiselta tässä tilanteessa.

Toivotan kaikille voimia jaksaa eteenpäin tilanteista huolimatta :hug:

 

Liitympä minäkin tähän joukkoon. Erosta on jo kohta kaksi vuotta ja ei ollut helppo eikä varsinkaa sopuisa ero, ukko löysi toisen ja jäin 4 lapsen kanssa yksin. Viime kesänä on isä tavannut lapsiaa viimeksi ja helmikuussa sain sitten yksinhuoltajuuden kun exä vain katosi maisemista ei edes yksihuoltajuus hakemukseeni vastannut saati muihin lapsia koskeviin asioihin. Nyt elelemme lapsien kanssa eteempäin näin ja koitamme pärjätä ja eiköhän se onnistu kun oikein yritämme.
:hug: teille ja jaksamisia kaikille samassa tilanteessa oleville, on kiva ja rentouttavaakin saada kirjoitella samassa tilanteessa oleville ja toivoa et joku ymmärtää on välillä ymmärtäjät vähissä

 

Täällä 21vuotias kahden lapsen äit.
Virallisesti yhteishuoltajuudella mennään,mutta lasten isä ei lapsia omasta tahdostaan tapaa juuri lainkaan eli yksinhuoltajuus on vireillä.

Neitokainen synty heinäkuussa 2006 ja poikanen lokakuussa 2007.
Yksin olen ollut heti toisesta plussattuani,ei kiinnostanut pitää kulisseja yllä peliaddiktin jälkiä peitellen.

Arki on rankkaa eikä vapaa-aikaa tai sitä kuuluisaa "omaa aikaa" ole koskaan valitettavasti.
Mutta positiivisesti ajateltuna,on itselle aikaa sitten 16vuoden päästä

 

aukki-äippä ja yksäiti; täällä kans tamperelainen YH ilmottautuu, tyttö kohta 2v

 

Minäkin liityn joukkoon. Oon Oulusta 22v. kahden lapsen lähihuoltaja. tyttö syntynyt 10/05 ja poika 02/07. Lasten isästä erilleen muutettiin maaliskuussa ja isä on lasten kans kahtena iltana viikossa ja joka toinen viikonloppu. Meillä hyvät välit, tapaamiset ja lastenasioista keskustelut sujuu hyvin. Uudet tuttavat tervetulleita :wave:

 

Heippa kaikille!

Mites myymällä treffikuviot jatkuneet viime morkkiksen jälkeen?

Meillä on elämä alkanut sujua tuttuja ja turvallisia uria pitkin. Nautimme elämästämme uudessa kodissa, pojalla pahin sokki alkaa olla takana päin. Onneksi, kun kohta on taas edessä paluu hoitoon ja arki muuttuu taas. Exä tuossa viime viikolla tosin pamautti uuden pommin, he muuttavat uuden naisen ja lasten kanssa yhteen. Ero päätös tehtiin just ennen pääsiäistä, exä muutti pois vappuviikonloppuna ja nyt yhteen uuden kanssa. Vaikea on olla ihmettelemättä tuota kiirettä. Vaan niin ihmettelevät myös exän lapsuudenkaverit, eikä oo edes kotiansa uutta naista vienyt vaikka ennen ainakin ollut läheiset välit vanhempiinsa. Vaan mikäs siinä, onnea yritykseen. Oman pojan puolesta vähän harmittaa tuo kiire, joutuu sitte jakamaan isänsä kolmen muun ihmisen kanssa. Vaan tehköön mitä tekee.

Ite tutustellut uudelleen tähän maailmaan, silmät auennu monista asioista. Ajatusmaailma muuttuu kun yksinään maailmaa katsoo ja omaa lastaan suojelee kaikelta mahdolliselta. Eikä tämä maailma yhtään hullummalta vaikuta vaikka yksin onkin. Kavereita ja tuttuja saisi olla enemmänkin, joten oululaiset saa laittaa yv:tä jos joku muu kaipaa leikkiseuraa tai vaikka seuraa joskus kaljalle kun lapset isillään.

Mutta näin, koitetaan jatkaa keskustelua ja pitää ketju elossa. Iloista kesän jatkoa kaikille, toivotaan että kesä vihdoinkin tulee!

OnninEmo

 

Kurkkaan vähän tähän ketjuun. Olikohan pk-seudulta muita?
Eli täällä äiti, 26, ja vuoden vanha taapero.

 

Tässäpä 31v yh-äippä Pirkanmaalta. Lapsia on 3, vanhimmat täyttää syksyllä 4, pienin syksyllä 1. Ero tuli keväällä, nyt harkinta-aika menossa ja ei tästä paluuta yhteen ole. Ja en haluaisikaan yhteen jos mikään ei muutu ja tiedän ettei muutu. Miksei ne tunteet sitten voi kuolla? Miksi en pääse siitä loukkauksesta yli? Näitä asioita oon pähkäillyt kuukausikaupalla, terapiassakin, ja on sitä parempaan menty mutta silti niin väsyn tähän suruun ja pahaan mieleen. Välillä tulee ihania onnen hetkiä, että vihdoin saan olla oma itseni, kukaan ei enää arvostele minua, mulla on OMA uusi ihana koti - ja välillä taas mennään niin matalalla, että miksi se ei rakastanut minua, mentiin naimisiin, ostettiin asunto, tehtiin 3 lasta eikä se oikeastaan koskaan kuulemma kauheasti rakastanut... Exä alkoi pian eromme jälkeen seurustelee työkaverinsa kanssa ja pitäisi jaksaa uskoa että mitään ei ollut ennen eroamme. Nyt haluaisin exäni pois kokonaan elämästäni, en haluaisi olla yhtään missään tekemisissä, mutta eipä onnistu kun on nää 3 ihanaa neitiä jotka pitää meidät loppuelämämme tekemisissä toistemme kanssa... Exä ottaa lapsia onneksi ihan hyvin, hän myös ihmettelee miksi ei voida olla kavereita, mutta mulla hänen kanssaan tekemisissä oleminen tuo aina vaan pahan olon. Ei nää oo helppoja asioita

 

Mila 76

Jos yhtään lohduttaa niin ei sen exän kanssa tarvitse olla loppuelämää tekemisissä jos ei halua. Lapset kasvaa ja huolehtii itse yhteyden pidosta isäänsä ja kun ovat aikuisia ei teidän tarvitse olla kuin korkeintaan lapsenne häissä ja lastenlasten ristiäisiää tekemisissä ja niithän ei varmaan ole kovin usein :hug:

 

Täällä kolmekymppinen yh-mamma Vantaalta. Poitsu täyttää kohtapuolin kolme vuotta, ja meitsillä vauvakuume on melkoinen. Isukki asustaa lähettyvillä, mutta ei siitä kyllä isäehdokkaaksi ole. En myöskään ole valmis tekemään lasta yksin, joten tällä erää poitsu on sitten ainut lapsi. Toivottavasti ei kuitenkaan montaa vuotta :headwall: Ja minä kun toivoin lapsia 2-3 vuoden ikäerolla - enää ei ehdi, ei mitenkään :'(

Jos Vantaa-Helsinki -akselilla asustavat yh:t kaipaa seuraa, niin meistä saa iltaisin ja viikonloppuisin seuraa vaikka hiekkalaatikon reunalle... YV tuo viestit perille =)