Yhteinen jaettu tuska ja nautinto

Yhteinen jaettu tuska ja nautinto 2.2 2019

Mies kiristi punaisen korsettini tiukaksi Valtiattaren käskystä. Sessio, jossa me molemmat alistuisimme yhdessä ja erikseen, oli alkamassa. Kumpikaan meistä ei tiennyt mitä tulisi tapahtumaan ja ilma oli täynnä kihelmöivää jännitystä. Valtiatar laittoi miehen kädet yhteen ja sitten kumisen tumpun sisään ja käsipaketin niskan taakse. Minä sipsutin punaisissa piikkikorkokengissä lyhyt rimpsuhame heiluen miehen perässä yläkertaan.

Villi-Ira asetti meidät istumaan vastapäätä toisiamme jotta voisimme ja joutuisimme näkemään toistemme tulevan mielihyvän ja myös kärsimyksen. Pystyimme siis vain seuraamaan kun toista käsitellään. Ira sitoi miehen tiukasti lateksiremmeillä kiinni pyörivään sidontatuoliin, minä sain istua lempeämmin isossa pehmeässä nahkanojatuolissa, tosin sidottuna samaan asentoon kuin mies. Olimme jalat levällään toisiamme päin, kuin peilikuvat toisillemme. Tilanne kiihotti, varsinkin kun näimme, että meidän varalle oli selvä suunnitelma ja aito innostus Valtiattaren silmissä käsitellä meitä molempia.

Mies sai kunnian olla ensimmäinen vallankäytön kohde. Valtiattaren kädet läpsivät miehen jalkoväliä ja lyönnit koventuivat niin että minulta pääsi huuto. Minut käskytettiin olemaan hiljaa ja sain samantien rangaistuksen liiallisesta sympatiasta miestä kohtaan. Läpsiminen siirtyi minuun. Kommunikoimme miehen kanssa katseilla ja jaoimme kaikki tuntemukset silmien välityksellä, ja se oli hyvin kiihottavaa. Ira kyllä kyseli lyöntivälineitä vaihtaessaan kummalle iskuja annetaan ja minä anelin itseäni kohteeksi, ettei mies olisi joutunut kärsimään niin paljon. Hapsupiiskan äänet suhisi välillämme ilmassa kun meitä piiskattiin ja tämä sadisti nainen nautti selvästi vallastaan meitä kahta kohtaan ;)

Sitten minut käännettiin kontilleen nojatuolissa selin mieheen ja pikkuhousuni riisuttiin pois tieltä. Paljas pyllyni loisti suoraan miestä päin. Miehelle esiteltiin klitorislävistykseni. He ihailivat pientä takamustani hetken ennen kuin se sai kyytiä lyönneistä. Veri alkoi kiertää pepussani ja tunsin miten takamus alkoi punoittaa ja samalla jalkovälini kastua. Valtiatar pyyhki pilluni pikkuhousuillani ja ripusti ne sen jälkeen miehen kaulalle ja sitten sieraimille haisemaan. Oli miehen vuoro ja seuraavaksi myös miehen takamus sai oman osansa. Ira irrotti miehen sidontatuolin kahleista ja laittoi hänet seisomaan kasvot seinää vasten. Minut komennettiin kontilleen lattialle hänen eteensä. Aitiopaikalle. Valtiattaren huolitelluissa käsissä oli valtavasti voimaa ja kun miehen takamus oli iskuista punainen, hän levitti miehen jalkoja ja alkoi potkia korkokengillään miehen jalkoväliä. Minä katselin touhua polvillani lattiatasolta. Näky oli kivulias, mutta herkullinen. Mitä enemmän potkut osuivat sitä enemmän mies voihki selvästi nautinnosta, eikä kivusta.

Vauhdikkaalla yllättävällä pyöräyttävällä käännöksellä mies vihdoin etuperin minuun päin ja näin miten hänen kalunsa oli kaikesta käsittelystä punainen. Sain kontata miehen eteen ja puhaltaa hänen kulliaan, joka jäykistyi tästä vielä lisää äärimmilleen. Meidät istutettiin lattialle jalkapohjat vastakkain ja Ira nipisteli vuorotellen meidän molempien vehkeitä kummallisen näköisillä vempaimilla.

Lopulta alistajamme laittoi miehen makaamaan mahalleen kovalle lattialle ja minä pääsin makaamaan hänen päälleen ja nuuhkuttelemaan hänen niskaansa. Olimme sidottuna kumisilla pitkillä remmeillä yhteen joka raajasta sekä tiukasti myös vyötäröstä. Minun paljas pilluni oli miehen takamuksen päällä ja valtiatar käski minun hinkata itseäni miehen pyllyä vasten enemmän ja kiihkeämmin. Pyöritin lanteitani ja liikutinkin itseäni edestakaisin niin että häpyhuuleni turposivat. Koska olin tiukasti sidottuna kiinni mieheen, liikutin luonnollisesti itse liikkuessani myös häntä. Kuulin kun Ira käsitteli miehen kullia minun selän takaa alhaalta lattiatasolta ja kielsi meitä laukeamasta. Se alkoi olla jo todella vaikeaa. Olimme molemmat hiestä märkiä ja tunsin miten sydämet hakkasivat täysillä kaiken tuon kiiman keskellä.

Vihdoin tuska ja nautinto ja niiden järjetön lataus sai huipentumansa. Ira istui meidän siinä yhä maatessa takanamme jalkojemme välissä ja laittoi taipuisan todella pitkän tupladildon ensin miehen takamukseen ja sitten toisen pään minun pilluuni. Lopulta oli meidän lupa nauttia enemmän. Hän veivasi dildon molempia päitä sisällämme koventaen liikettä yhä rytmikkäämmäksi ja me nousimme laukeamisen huipulle. Aivan uskomatonta, samaan aikaan. Orgasmiemme tullessa huusimme yhdessä ja minä jäin tärisemään raukeana miehen päälle, edelleen kahlittuna kiinni häneen. Siinä hetken päästä huokaisin, huh mikä sessio ja mies naurahti kevyesti. Näin kepeästi keskellä työpäivää lounasaikaan ;)
 

Yhteistyössä