Yksinäinen äiti ja parisuhde natisee

Hei!

Että tämä tilanne ahdistaa. Raskas parisuhde, mikä on koko ajan yhtä kinaamista vie kaikki voimat mitä on. Meillä on kaksi yhteistä alle kolme vuotiasta lasta ja päälle uusperhe kuviot vanhempine lapsineen. KAikki vaan tuntuu kaatuvan päälle ja sitten vielä tämä kauhea yksinäisyys, siis aikuisseuran puute. Tuntuu että en jaksa enää yhtään.

Muutto viimevuonna kauas kotiseuduilta ei ole ollut hyväksi. Täällä uudella seudulla en tunne ketään ja olen aivan miehen seuran armoilla. Olen kokenut kovia viimeisen neljän vuoden aikana, minkä takia olen todella uupunut. Miehestä ei ole mitään tukea, ei mitään. Kaikki yritykset keskustella omista tarpeistani kääntyy aina häneen.

Haluaisin lapsille hyvän kodin, jossa olisi puhetta ja touhua. Hyvä ilmapiiri. Nyt kaikki on yhtä tappelua.

Meillä ei ole yhtään yhteistä aikaa, ei yhtään. Nyt talviaikaan mies on pitkiiä aikoja töissä ja sitten rättiväsynyt. Työ on muutenkin ollut kaikkein tärkeintä. Välillä tuntuu että mies ei kunnioita minua yhtään, ei arvosta työpanostani kotona. Ei tajua kuinka raskasta minulla on ollut kun olen menettänyt vanhempani kolmen vuoden aikana. Terveyteni tökkii pahasti, mutta aikaa hoitaa itseäni ei ole. Miestä ei kiinnosta. Hän vesittää kaikki yritykset puhua tarpeistani aina siirtämällä keskustelun itseensä. Olen niin väsynyt.

Haluaisin omia ystäviä, että saisin ajatukset muualle. Mies ei tästäkään varmasti tykkäisi, mutta se auttaisi varmasti.

Olisi niin ihanaa saada jutella jonkun aikuisen kanssa ihan tavallisista arkipäiväisistä asioista. Olisi ihana leipoa jotain ja saada joku kahviseuraksi tai kaveriksi kauppareissulle. Nyt ei huvita käydä missään. Kun en ole mikään superäiti ihan tavallinen vaan ja muutenkin tavallinen, niin monesti koen täälläpäin muiden äitien olevan jotenkin parempia kuin itse olen. Kynnys tutustua on aika iso. Olisi ihana saada lapsille leikkiseuraa, mutta nyt vietetään aikaa vain kotinurkissa keskenämme.

Voi kun kaikki helpottaisi...

 

Onpa sinulla raskas tilanne Kotona olo on minusta ihan riittävän yksinäistä, vaikka parisuhde olisi kunnossa ja ystäviä ja sukulaisiakin näkisi silloin ja tällöin. Missä päin te asutte? Käytkö sinä missään perhekerhoissa tai äiti-lapsi-jutuissa? Itse kuvittelin etukäteen olevani aktiivinen äitiyslomalla ja käyväni vaikka missä, mutta ei se sitten ollutkaan niin helppoa autottomana lähteä huonosti nukkuvan lapsen kanssa kaupungille.

 

Ai niin, kirjoitatkin tuossa, että et koe kuuluvasi muiden äitien joukkoon. Tuo on varmaan vain huonoa itsetuntoa, eivät kaikki siellä varmaan voi olla mitään superäitejä? Ei noissa paikoissa kyllä välttämättä helposti tutustu, juttu on monesti aika kevyttä ja äitien elämäntilanteet niin erilaisia, ettei oikein yhteistä löydy.

 

Taidan mennä nukkumaan, että jaksan herätä oman tilliäiseni kanssa huomenna klo 7. Tulen tänne varmaan vasta iltasella kurkkimaan. Hyvää yötä ja mahdollisimman hyvää huomista päivää sinulle

 

Voi tätä tekniikkaa, kirjoita jotain ja kaikki katoaa taivaan tuuliin...no, nyt lyhyemmin...

Kiitos Joopa joo kommeteista.

Tässä koen vaan olevan sellaisessa suossa tällähetkellä, että asioiden muuttaminen tuntuu todella raskaalta. Ehkä suurin ongelma on tämä yksinäisyys ja parisuhde. On jotenkin itsetunto laskenut aika nolliin. Kotona lasten kanssa oleminen ei sinäänsä ole ongelma, jos vaan joskus saisi muutakin kaveriseuraa. Tuntuu että mies ei tajua yksinäisyyttäni yhtään. Hänelle kaikki on niin yksinkertaista, sanoo, että senkun lähdet juuri noihin kerhoihin tai jonnekkin. Olen kuitenkin aika hidas tutustumaan ja uskon että ne varsinaiset kaveria etsivät äidit ei sitten uskaltaudu juuri noihin kerhoihin enää. Että siellä on valmiit ringit.

Mies ei minulle arkisista asioista töittensä jälkeen juttele, siis muusta kuin omasta työstään, työkavereistaan, siinäpä ne melkein. Tai sitten puidaan muiden ongelmia. Omat lakaistaan maton alle. Mies ei tajua kuinka tärkeätä olisi saada jutella muustakin kuin lapsista. Hänellä on työkaverit ja hän saa työssään jutella heidän kanssaan, kotona ei sitten enää huvita. Ja minä koen yksinäisyyttä.

Kaipaan niin kaveria jonka kanssa ajatukset menisi yksiin. Olisi niin kiva soitella jonkun kanssa, höpistä niitä näitä. Suunnitella ajankulua aina välillä päiviksi. Vaikka päiväretki jonnekkin luontoon lasten kanssa tai kauppareissu seuraa. Tässä iässä tuntuu että kaikilla on jo ystävät ja sukulaiset jotka riittää. Sitten kun muuttaa uudelle paikkakunnalle, jotuu aloittamaan nollasta tässä iässä kun kohta kävelee neljääkymppiä. Tuntuu vaikeelta.

Kunpa vaan jotain muutosta tapahtuisi ja tämä yksinäisyys hellittäisi. Ehkä tuo parisuhdekin alkaisi voimaan paremmin kun ei olisi niin paljon odotukia miestä kohtaan ja ehkä mieskin alkaisi arvostamaan enemmän.

 

Kirpsakkaa pakkaspäivää! :hug:

Luin kirjoitustasi ja se sivusi omaa tilannettani.
Olen kolmekymppinen kahden pojan äiti. Muutimme juuri uudelle paikkakunnalle ja alan olla täysin kypsä tähän yksinäisyyteen! Edes uusista opiskelukavereista ei ole löytynyt seuraa, koska heidän elämäntilanteensa ei ole sama kuin minun. :headwall: Miehelläni on omat kuviot ja menoja tuntuu vain tulevan puskista lisää koko ajan. Itse en ole tottunut tällaiseen, koska olen aina ollut hyvin sosiaalinen ja paljon tekemisissä kavereiden kanssa. Nyt se ei kuitenkaan ole enää mahdollista, koska muutimme niin kauas kotipaikkakunnalta... Niin se vain on, että aikuinen nainen kaipaa aikuisen naisen seuraa.

 

Iitaliinat, laitoin sulle yksityisviestiä

 

Voi miten kuullostaa omalta tilanteelta, voimat vähissä eikä aikuista tukea mistään. Meillä myöskin mies aina pois, käy kotona kerran viikossa mutta muuten pyöritän huushollia, kolmea lasta, raskautta ja töitä yksin. Kaikesta muusta selviän, mutta yksinäisyys ja sitä myötä ahdistus pahenee. Olisi kiva saada seuraa esim. viikonloppuihin, kun seinät kaatuu päälle.

Mistä päin teitä muita yksinäisiä voisi metsästää? Itse asun pk-seudulla.

 

Kylläpä kuulostaa tutulta, lapsrukka joutuu kuuntelee tän äipän huolet pk-seudulta ollaan ja kaveri/aikuis seuraa etsitään menoihin ja muuten vaan!

 

Voi, että jotenkin mukavaa huomata, että ei sitä ole yksin. (ei tietysti siinä mielessä, että eipä tällaista tilannetta kenellekkään toivo) Kiitos, kun olette vastailleet. Yritän tässä vastaillakkin arkipuuhien loamassa yksityisviestin lähettäneille. Odotan innolla, kun saan mahdollisuuden pitää yhteyttä toisiin äiteihin. Voimia kaikille samoissa samoissa mietteissä oleville