Yksinäinen nainen keinohedelmöityksessä?

Mietin tässä sellaista, että mitä jos pääsen vauva-tilaan asti mutta olen huonossa kunnossa raskausaikana tai synnytyksessä käy jotain? Miten pärjään vauvan ja pian 5-vuotiaani kanssa? Tietty olen töissä joten jos joutuisin sairaslomalle, niin tuleva (toivottavasti joskus) isovelihän saa olla kuitenkin tarhassa.
Kyllähän raskauteen tietyt riskit kuuluu ja hyvä terveydentila varmaan auttaa niiden minimoimisessa mutta alkoi pelottaakin tämä asia niin paljon kuin sitä toivonkin... . Uskon, ja haluan uskoa (eihän sitä muutakaan voi), että jos alkaisin odottaa, että pärjäisin. Isompien lasten kanssa tiedän pärjääväni mutta vauvaikä pelottaa(kin)... mun pitää varmaan lukea teidän hehkutuksia tarkemmin joilla on onnistunut...


Mimosa

 

Jennuli, toivottavasti kuviot ovat selvinneet..Sellainen epävarmuudessa eläminen on kieltämättä raastavaa...

Minäkin olen tosiaan miettinyt tuota jaksamista, vaikka oma lapseni on vanhempi kuin sinun Mimosa. Itseäni ei ehkä niiinkään pelottaisi vanhempainvapaa-ja raskausaika, vaan oikeastaan vasta se hetki, kun pitäisi kahden lapsen sinkkuäitinä palata töihin. Silti sekin on vähän järjestelykysymys. Kaipa elämänäsä ja työntekonsa voi kuitenkin jotenkin järjestää niin, että jaksaa. Heittäisin vielä kommenttina, että koko elämä ja varsinkin uuden elämän alkaminenhan on aina riski.

 

Kiitos kommenteista Rebekka R! Viimeisin lauseesi on niin totta ja antaa vähän perspektiiviä omille ajatuksille... Ei kai tälläsiä miettinytkään ensimmäistä lasta odottaessa, ja hyvä niin. Kyllä ne asiat järjestyy ja mun kokemus on, että kuntakin tekee parhaansa tukeakseen pienten lasten yh-äitejä. Mistä sen sitten tietää, onnistuukokaan tämä yksin lapsen alulle laittaminen... joten ei kai kannata etukäteen noin pitkälle- murehtia ainakaan. Onnea muuten kaikille jo Oleville ja Tuleville sekä Haaveileville Äideille. Odottavan aika on pitkä....

 

Hei sinkut vauvailijat.. liittyisin joukkoonne.
Olen vm. 80, sinkku, vakituisessa työsuhteessa ja pitkään jo ollut "valmis" saamaan oman lapsen mutta kunnon parisuhdetta ei ole osunut kohdalle. Oikeastaan mitään sinne päinkään ei ole tapahtunut piitkään aikaan, olen keskittynyt työntekoon viimeisten vuosien aikana, enkä luonnostani taas ole sellainen että hakemalla hakisin kumppania.

Vielä on aikaa, niin sanotaan ja joka taholta sitä kuulee, mutta kun minä olisin valmis nyt ja haluaisin saada lapsen edes suhteellisen nuorella iällä jo työnikin vuoksi (ammattini lisää jonkin verran riskejä ). Voisiko joku avittaa sen verran että kertoisi mistä kannattaa nyt lähteä liikkeelle? Kovin tietämätön olen vielä näistä mahdollisuuksista Suomen maassa yksinäisen naisen saada hedelmöityshoitoja. Olen jonkin verran tätä ketjua lukenut mutta tosiaan melko uutta kaikki tämä vielä minulle niin avusta olisin kiitollinen! :hug:

Millaisessa fyysisessä kunnossa olette olleet kun olette hakeutuneet hedelmöitysklinikoille? Mitä mahtavat sanoa ylipainosta.. onko este vai hidaste? Entä muutoin, millaisista lähtökohdista olette lähteneet liikkeelle, elämäntilanne, rahatilanne jne? Todella kiinnostaisi kuulla kokemuksia.

 

Jennuli, jos ei tällä kertaa niin sitten seuraavalla.

Pieniunelma, itsehän sen tietää koska on valmis. Että tervetuloa vaan tähän rohkeiden naisten joukkoon!

 

Hei kaikki ihanat naiset!

Pitkästä aikaa tuntui siltä, että haluan tulla lukemaan, mitä muille kuuluu. Viime viikot ovat olleet hyvin raskaita: PAS:sista alkanut raskaus keskeytyi sekin alkuvaiheessa, vaikka hcg-arvo nousi kivasti 69:stä 145:een. Toinen alkanut ja keskeytynyt raskaus kolmen kuukauden sisällä siis. Neljä päivää vuoteessa maattuani kokosin kaikki voimani ja päätin olla ajattelematta koko menetystä, kun asialle ei kerta kaikkiaan miträän voi, mutta suru tuli jälkijunassa tietenkin.

Nyt vasta alan huomata, kuinka raskas alkuvuosi on ollut fyysisestikin. Tammikuussa 2. IVF-hoito, raskaus, varhainen keskenemeno helmikuussa, PAS:sin hormonihoidot maalis-huhtikuussa, raskaus ja varhainen keskenmeno huhtikuussa. Km-vuoto kesti viikon, kaksi viikkoa sen jälkeen alkoi runsas vuoto, joka jatkuu nyt viidettä päivää, ja on täysin poikkeuksellinen normaaleihin kuukautisiin verrattuna. Tuntuu, että alan jo väsyä vuodonkin vuoksi.

Itku on ollut todella herkässä viime päivät. Yritän olla armollinen itselleni miettien, minkä hormonimyrskyn elimistöni on kokenut moneen kertaan viimeisen viiden kuukauden aikana. Kun ei ole juuri nyt pakko olla vahva minkään menossa olevan hoidon vuoksi, tulevat kaikki tunteet pintaan.

Luovuttaminen ei ole vielä tullut mieleen, mutta usko siihen, että vielä saisi elävän lapsen syliinsä, on hetkittäin aika vähissä. Toki olen onnellinen siitä, että raskaus on sentään alkanut kaksi kertaa lyhyen ajan sisällä - lopultakin - mutta jatkuvat varhaiset keskenmenot eivät kannattele toivoa kovin pitkään.

Kävin taas kerran ultrassa muutama päivä sitten, ja päädyin siihen tulokseen, että hakeudun kolmanteen IVF:ään Helsingin Fertinova-klinikalle. En jaksa enää Virossa ramppaamista ja työvuorojen sovittelua hoitoihini. Kauhistutti kyllä lukiessani äsken, että joku on saaanut ajan ensikäynnille vastaa syyskuulle. Toisaalta hoidot ovat syöneet rahaa siinä määrin, että tuskin olisin vielä kesällä voinut senkään puolesta aloittaa uutta hoitoa.

Myötätuntoni erityisesti sinulle Maria-71, joka jouduit juuri kokemaan pudotuksen suuresta onnesta pettymykseen. Uskon jossain määrin tietäväni, miltä Sinusta tuntuu.

Oli hienoa lukea monien uusienkin naisten kirjoituksia - pyrin vastailemaan kysyville lähipäivinä.

Olisiko kenelläkään kiinnostusta yhteistapaamiseen?

Lähetän halauksen kaikille sitä tarvitseville, ja pahoittelen omaa negatiivissävytteistä tekstiäni. Nyt oli sen aika.

 

Hei taas ja kiitos tsempistä! jennuli, voinko kysyä paljonko sinulta ylipainoa löytyy? Se on mulla oikeastaan ainoita asioita jotka tässä huolestuttaa, suhtautuminen ja mahdollinen hoitojen kieltäminen koska olen ylipainoinen.. eikä kyseessä ole ihan vain muutama kilo. Kuukautisetkin kyllä olleet mulla aina epäsäännölliset, joten siitäkin voi jotain ongelmaa muotoutua..? Miten teillä muilla kuukautiset, ovatko säännölliset? Olen bi, ja seurustellut toistaiseksi vain naisten kanssa, vaikuttaneeko johonkin..?

Muutoin olen terve, verenpaineet ja veriarvot hyvät, ei mitään säännöllistä lääkitystä. Vakityö ja oma asunto (tai no pankin ) löytyy.. tarkistelevatko jotenkin noita varallisuus/talousasioita hoitoihin lähdettäessä? Koska en kyllä mitenkään rikas ole mutta jos hoitoihin saisin rahat koottua. Muutoin tulen kyllä toimeen.

Vähän sekin huolettaa miten löytyy tukiverkostoa. Tiedän että oma äitini suhtautuisi asiaan varmastikin hyvin mutta suuri osa ystävistä on kyllä mielipiteensä tuonut tavalla tai toisella esiin kun olen tällaista vaihtoehtoa väläytellyt..että harkitsen. Että ei se ole kuule niin ruusuista ja ei sitä yksin jaksa ja kyllä lapsella pitää olla isä.. Mielestäni omaan kuitenkin terveen käsityksen siitä arjesta lapsen kanssa, olen paljon ollut pienten lasten kanssa tekemisissä. Ainahan se on tietysti eri juttu kun lapsi on oma. Ympäristön, työkaverien yms. suhtautuminen myös mietityttää, oletteko kaikille kertoneet asian oikean laidan vai kaunistelleet sitä johonkin suuntaan? Tiedän että uteliaita kyselyjä tulee sieltä sun täältä pakostikin kun sinkkuna tässä kuitenkin ollaan.

Tampereen suunnalle olisin kiinnostunut hakeutumaan hoitoihin, voisiko joku kertoa suunnilleen aikataulutustaan, mitä tapahtuu ja milloin (käynnit, toimenpiteet jne..), millaista henkilökuntaa ja kokemuksia löytyy.. en haluaisi lähteä ihan soitellen sotaan kun en tiedä asioista ja tuntuu että etukäteen ennen klinikalle hakeutumista jo vähän pitäisi.. vai pitääkö?

Olen koittanut googlettaa mutten löydä oikein mitään tiedonhaluani täyttävää. Niin ja tietoa tarjolla olevista tuista yms. tarvitsisin myös..

Vaikka "hiukan" hyppään jo eteenpäin asioissa niin miten sitten kun raskaus on saatu alkuun - onko seuranta myös klinikalla vai voiko käydä oman asuinkunnan neuvolassa jne.?

 

Ovatko kaikki jo kesätaukotunnelmissa, kun niin hiljaista.. No, eipä mulla sanomista. Ei vain ole oikein ollut intoa kirjoitella. Viimeinen inssi menossa, toiveet eivät ole korkealla. Tunnelma melko lannistunut. Hoitoihin lähtiessä ei osannut mitenkään varautua siihen ettei kaikki menekään niinkuin toivoi.

S1980, sulla on ollut tosi raskas kevät. Olen pahoillani. Hyvä kuitenkin, että jaksat vielä yrittää.

Pieniunelma, paino mulla on normaali, ei mitään kroonisia sairauksia. Elämäntilanne sellainen, että olen suurten muutosten edessä, tulossa uusi työ, uusi asuinpaikkakunta. Saitkohan vastausta jo siihen miten hoidot menee. Eli, aluksi selvitellään onko mitään syytä miksi raskaus ei onnistuisi, otetaan tarvittavat kokeet, ultralla katsotaan kohtu, munasarjat, munarakkulat. Jos kaikki ok, seuraavassa kierrossa follikkeli-UÄ hieman ennen ennakoitua ovulaatiota, ovulaation metsästys virtsatestein tai irrotus lääkkeellä, ja kun ovulaatio tapahtuu inseminaatio. Eri paikoissa inseminaatioita tehdään eri määrät, mulle lääkäri sanoi, että neljän jälkeen todennäköisyys laskee sen verran, ettei niitä enempää kannata tehdä. Jos munarakkuloiden kasvussa ja kypsymisessä on ongelmia voidaan käyttää lääkkeitä. Kun raskaus on alkanut seuranta neuvolassa tai yksityisellä ihan miten itse haluaa.

 

Tulipa jotenkin hyvä mieli kirjoituksestasi Leena. Mukava kun olet täällä elävänä esimerkkinä siitä, että onnistua voi. Pidä hyvää huolta jumppamaisterista :heart:

 

Kaikkien pettymysten ja pitkällisten odotusten kanssa kamppaileville täältä terveisiä ja myös hyviäkin uutisia... Jos se auttaisi jaksamaan...

Oma raskauteni jatkuu ja toukka kasvaa ja voi hyvin. Nyt rv 16 menossa. Alun pahoinvoinnit jääneet pois, muuta pientä "kremppaa" aina silloin tällöin esiintyy, mutta pääasiassa kaikki hyvin. Nyt odottelen rv 20 rakenneultraa, jossa taas pääsee "tapaamaan tulokasta". Aika vilistää kovaa vauhtia eteenpäin...

Voimia ja jaksamista sekä plussatuulia teille hoidoissa oleville! Ja vielä asiaa pohtiville rohkaisevia ajatuksia.

T. Wilma kera toukkansa

 

No nyt sitä sitten ollaan tukevasti raskaana! =) Maanantaina tein testin parin päivän odottelun jälkeen ja plussaahan se näytti. Huomenna asia vielä sitten varmennetaan verikokeella ja ajattelin viedä klinikan henkilökunnalle vähän suklaatia. Toivottavasti siellä vatsassa on asiat kunnossa ja kaikki menee hyvin. Alkuraskaus on niin haavoittuvaista aikaa, etten aio kertoa tutuille asiasta vielä moneen kuukauteen.

Olo tuntuu kyllä kieltämättä ihan raskautuneelta(kuvottaakin parin tunnin välein), mutta sepä ei ollenkaan tässä mielentilassa haittaa. Hymyilyttää vain!
Jennulille vain kovasti onnea sinne inssiin! Ennemmin tai myöhemmin se varmasti onnistuu, vaikkei vauvaa tietenkään voi postimyynnistä tilata. Ihmehän se uusi elämä aina on, vaikka se alkaisikin klinikalla. =)

 

Tosi hienoa Rebecca !! Nyt vaan tarrasukkia matkaan mukaan pikkuiselle että pysyy kyydissä :heart: .

Mäkin olen ajatellut muistaa klinikan porukkaa jotenkin. Mutta mä olen niin taikauskoinen että odotan siihen asti kun Jumppis on turvallisesti ulkona. Sitten käydään yhdessä viemässä Niklakselle ja Lauralle jotain mukavaa. Ja täytynee sitä hedelmöityksen suorittanutta biologiakin muistaa jotenkin...

 

No ajattelin eilen höyrypäissäni muistaa henkilökuntaa ihan vain kaiken tämänastisen perusteella: Onhan jo plussa näissä hommissa saavutus =) josta saa olla kiitollinen. Eihän hedelmöittyminenkään ole itsestään selvää. Ehkä vien itsekin lahjat vasta myöhemmin. Jotenkin vain tekisi mieli heitä muistaa, vaikkei se varmaan tässä vaiheessa ole tapana.

 

rebecca muista ihmeessä, nythän sulla on eka merkittävä etappi saavutettu ja siitä kiittäminen on ihan kaunis ajatus... =)

joops.kylläpä väsyttää, onneksi on viikonloppu edessä... =)

 

Mahtavia uutisia, onneksi olkoon Rebecca! Ihanaa kun plussia sataa meidän pinoon. Lisää, lisää, jookos..

 

Toivottavasti pian kuulemme hyviä uutisia sieltäkin suunnasta, Maria! Olemme koululaisen kanssa lähdössä lomailemaan eteläisempiin maisemiin, mutta innolla odottelen kuulumisia kaikilta jännäilijöiltä...

 

Hei! Olen uusi ja mulla onkin tyhmä kysymys heti alkuun! Eli, kun minulla on jo oma poikanen ja haluan toisen, mutta mies sai kenkää, niin olisiko "tavallinen" siemennys mahdollinen? Täytyy tunnustaa, että homma on tuttu vain tuolta lemmikkipuolelta, jossa se on simppeli juttu. SIksi kyselenkin, että kokeillaanko siemennystä (käytetäänkö sanaa ihmisillä) ensin ilman lääkkeitä vai onko lääkitys mukana alusta asti?

Noi kapakkajutut ei kiinnosta ja mullakin ikää jo kohta 40 v eli uutta ukkoa en aio tähän hätään etsiä.

 

Kp 1. Höh. Syksyä ja putkihommia odotellessa..

 

Jennuli, ikävä kuulla ettei tärpännyt. Ja syksy on niiin kaukana. Mutta niinkuin Leena sanoi, niin ei siihen oikeasti niin pitkä ole, se vaan tuntuu siltä. Musta ainakin on toisaalta ihan kiva, että saa olla kesän rauhassa. Ei tarvitse salaa toivoa ja samalla pelätä tätiä.

Hyvää kesää sinulle Jennuli, vielä me onnistutaan! Kestäviä kylkiluita Leenalle!

 

maria kiitos.. juu, varmasti on ihan hyvä et saa kesän viettää ilman stressiä omasta kehosta, vielä tuo ajatus ei lohduta ehkä sitten muutaman päivän päästä...
:ashamed:

 

Vaikka sitä ei menetä mitään konkreettista niin kun se kirottu punainen vilahtaa niin suru on todellista. Eikä siitä pääse karkuun. Se on vain surtava läpi. Koita jaksaa, ja muista että kyllä se ohi menee. Lyhyen tai pidemmän hetken päästä, mutta menee. Ja sitten taas jaksaa yrittää uudelleen. Koska se lopputulos on niin uskomaton että sitä tavoitellaan niin kauan kun pää ja kukkaro kestää.

 

Jihuu, ihanaa, mahtavaa!! Se on niin totta ettei pidä luovuttaa ennenkuin peli on menetetty. Nyt sitten pitkä ja jännittävä odotus edessä. Aivan käsittämättömän hienoa. Testaile rauhassa vaikka 10 kertaa, onhan siinä sulattelemista vaikka sitä niin kovasti toivoi. Älä nyt kuitenkaan kokonaan karkaa odottajien puolelle vaan pidä meitäkin ajan tasalla.

 

Hei itselliset, rohkeat naiset!

Ihan ensiksi, onnea kaikille odottaville!! Ja paljon onnea matkaan myös yrittäville!

Mie oon siis uusi ihminen tälla palstalla. Ikää ei vielä ihan niin paljon kuin jennulilla ("vasta" 26), mutta aktiivista vauvakuumetta ollut varmaan viimeiset kymmenen vuotta. Oon aina halunnu lapset nuorina - nuorella tarkoitan alle 25 vuotiasta - mutta tulipa huomattua, että ei se ihan niin mene, tämä elämä. Oikeaa miestä ei tunnu löytyvän, sellaista joka haluaisi sekä miut että lapsia. Yksi kunnon ehdokas olisi ollut, mutta kun selvisi, että lasten saamiseen tarvitaan miun kohdalla rankempia hoitoja, miehellä meni pupu pöksyyn ja mie vaihduin muutamassa viikossa sellaiseen naiseen, jolla jo oli lapsi. Miehet :headwall:

Eli miulla on pco. Kohtuullisen inhottava sellainen. Ei reagoi clomifeeniin perusannoksilla, eli jotain tujumpia hormoneja vaadittaisiin ainakin. Lisäksi on tuossa vuosien varrella päässyt tuota painoa kertymään - se kun tuntuu vaan jäävän matkaan eikä millään lähde pois. Pöh. Mutta jos painoindeksi on ihmisellä 40 niin ei siinä paljon hoitojakaan tehdä.

Miulla ei oo vakityötä - mutta oon sellasella alalla, että aika ihme saa tapahtua, ettei töitä olisi. Pankin kaksio ja opintolainaa... Eli mie vasta haaveilen. Kerkesin adoptioprosessin aloittaa heti täytettyäni 25 ja neuvontaa käydä pari kertaa, mutta sitten tuo adoptiotaival nousi pystyyn yksinhakijoiden osalta ja aloin kypsytellä ajatusta hoitoihin hakeutumisesta. Ja olen nyt päättänyt niihin hakeutua. Heti kun saan opintolainan maksettua. Mikä toivottavasti tapahtunee seuraavan parin vuoden aikana. Ja tapahtuuhan se kun pistää sen tapahtumaan. Eli tasoittelen tässä rahatilannetta ja yritän kovasti päästä erinäisistä kiloista eroon ennen kuin hakeudun mihinkään klinikalle. Onko tämä nyt sitten odotuksen odottamisen odottamista?

Palsta vaikuttaa mukavalta ja ihana nähdä, että rohkeita naisia tästä maasta löytyy!

 

Hienoa Jennuli! Ja pienelle ihmisen alulle onnea matkaan ja halauksia! Joko olet käynyt verikokeissa? Taidan olla sinua pari viikkoa edellä näillä hommissa...Tsemppiä myös Sinulle Helianthus, jos päätät lähteä hoitoihin.

Tänään kävin ultrassa siellä klinikalla. Välillä oli lomamatkalla pientä onglemaa, mutta ultrassa kaikki näkyi onneksi olevan ok. Ehkä yli kolmenkymmenen asteen helteellä oli jotain tekemistä asian kanssa... kun sellaiseen ei ole tottunut.
Täytyy yrittää ottaa nyt alkuvaiheessa vähän iisimmin...

 

Rebecca en ole verikokeissa käynyt, en pääse päiväsaikaan helsinkiin (hoitojen takia otin aina palkatonta) ja mietinkin että kun testit näyttää plussan, niin ehkä vaan katselen ja odottelen siihen ultraan joka on 30.6, vai olisiko se verikoe hyvä ja järkevä veto...??? neuvokaas nyt viisaammat =)
jokos ne oli helsingissä kovasti muuttopuuhissa?
ja sitten ihanaa kuulla että ultrassa oli kaikki hyvin.. :heart: =)

helianthus tervetuloa ketjuun mukaan ja toivottavasti pääset haavettasi toteuttamaan... sitten kun alkaa elämäntilanne suotuisalta näyttää niin reippaasti vaan otat klinikalle yhteyttä, sillä jonoa voi olla... kyllähän ne saattaa sun ratkaisu "nuoren" iän vuoksi ihmetellä, mutta jos itse tiedät mitä olet tekemässä niin sehän se on tärkeintä, mä sain ainakin vakuutettua ne hyvin ja sitäpaitsi, nyt olen jo 28 vuotta, eli ihan hyvän ikäinen äidiksi... kaikenkaikkiaan, niillä kysymyksillä ne vaan testaa sitä että onko asiaa miettinyt oikeasti loppuunasti...
=)
muillekin heikunkeikun.. lähden lenkille, nyt kun ei sada =)