yksinolo harjoittelua

  • Viestiketjun aloittaja midi
  • Ensimmäinen viesti
midi
Olis tarkoitus alkaa opettamaan pennulle yksinoloa hyvissä ajoin ennenkuin on pakko jäädä päiväksi. Saiskos vinkkejä kuinka pitkillä pätkillä kannattais aloitella ja miten pidentää. Ja jättäisinkö jotain virikkieitä esim. radio, leluja. Tammikuussa -07 pitäis olla valmis jäämään yksin eli aikaa on. =)
 
Peppi24
En ole asiantuntija, mutta kerron miten aion itse totuttaa koiran olemaan yksin, olen saannut aika paljon neuvoja niin kasvattajalta kuin kavereiltani.
Meille tulee koiranpentu perjantaina ja koska maanantaina sen pitää olla jo 4 tuntia yksin, niin aloitamme sen kouluttamisen yksin oloon jo lauantaina..ensin viisi minuuttia ja siitä sitten pikku hiljaa pidennän yksin oloa.. radion olen ajatellut pitää päällä, koska luulen et äänien kuuleminen auttaa siihen ettei pentu tunne olevan ihan yksin.. ja tietty puruluita ja paljon leluja, mm.olen hankkinut sen motivointipallon, johon sai niitä herkkuja laittaa sisälle ja ne tippuu kun sitä pyörittää..
Se on hyvä että sulla on aikaa kouluttaa koiraasi yksin oloon.. itsekin toivois että aikaa ois enemmän.. otimme huomioon kuitenkin sen, kun mietimme milloin haemme koiran kotiin, että ensimmäisenä viikkona on vain kaks päivää jolloin pentu joutuu olemaan yksin sen neljä tuntia.. en usko et pentu saa traumoja, vaikka yhtäkkiä tällainen tilanne tulee..
 
Mä tekisin niin että pieniä hetkiä kerralla alkuun ja radion jättäisin päälle...jo ihan sen takia että on ääniä ja sen takia ettei kuule ulkoa tai muualta niin helposti ääniä, jotka alkais hermostuttaa. Sitten leluja tietysti ja puruluun ja makuupaikka, puhdasta vettä. Ja itse rajaisin koiralle asunnosta sellasen paikan/huoneen missä se ei pääse satuttaan/vahingoittaan itseään jos tekee jotain "pahaa" eli esim. suurin osa huonekasveistahan on myrkyllisiä, niin huolehtisin ettei niihin pääse käsiksi. Eikä keittiöön, jos jotain on pöydillä...siskon koira veti pentuna keittiön työtasolta puukot alas...onneks ei sattunu mitään! Sitten jos mahdollista niin ensimmäiset kerrat kun koira jää yksin, niin menisin vaan oven ulkopuolelle ja kuuntelisin että jos koira alkaa haukkuun tai ulvomaan tms. niin pääsisin heti puuttumaan siihen. =)
 
koiria omistava
Kantsii aloittaa ihan muutamasta minuutista. Ja sit erittäin tärkeä asia: Jos pentu huutaa/ulvoo/haukkuu niin silloin sinä et saa mennä sen luo. Vaan vasta sitten kun se on täysin hiljaa! Muuten se pentu oppii sen että kun hän metelöi niin sinä saavut paikalle. Eli kun se pentu metelöi niin sinä et puutu siihen millään tavalla, olet vain itse hiljaa jossain nurkan takana ja sit kun se on hiljaa sit menet sen luo ja kehut sitä.
 

Yhteistyössä