Yliväsynyt koululainen iltaisin-käytöshäiriötäkö?

  • Viestiketjun aloittaja Antsku
  • Ensimmäinen viesti
Antsku
Moi!
Meillä on kolmosluokkalainen poika, joka menee iltaisin ihan yliväsyneeksi. Tällöin mikään puhe ei mene perille, koko ajan saa patistaa pesulle, iltapalalle jne eikä mitään meinaa tapahtua. Poika myös menee jotenkin sellaiseen ei-vastaanottavaiseen tilaan, katsekin on "poissaoleva" ja vänkää/huutaa vastaan, hakkaa seiniä jne. Tämä on tosi radikaali muutos, koska päivisin ei ole useinkaan tällaisia ongelmia vaan poika on kuin eri ihminen päivisin ja iltaisin. Tämän ollaan siis ajateltu johtuvan vain yliväsymyksestä. Ollaan pyritty aikaistamaan sisälle tuloa iltaisin ja aloitetaan iltatoimet jo 19 maissa. Silti tuntuu, että tuntuu joskus menevän liian myöhälle, mutta ei tämän ikäistä nyt viitsisi iltatoimiin jo kuudelta patistaa? Onko kellään samanlaista?
 
"tytön äiti"
Onko alkanut vasta hiljakkoin? Mietin, kun oma lapsi, tyttö, täyttää pian 6, ja hänellä ollut noin viimeisen puolen vuoden ajan tuollaista. Kontrolli vaikuttaa olevan hänellä kadoksissa, jos vähänkin menee yliväsyneeksi, tai itse sanoisin mieluummin _ylikierroksille_. On aivan holtitonta toimintaa, saattaa vaan nauraa ja tehdä uhmakkaasti kaikki kielletyt asiat. Joskus suorastaan pelottaa nuo lapsen "kohtaukset", ja jos vähänkin viitettä "kohtauksesta" tulee, täytyy äkkiä yrittää katkaista se suuntaus.
 
Antsku
Jep, meillä on alkanut tässä kolmannella luokalla tämä. Sama täällä, jotenkin pelottavaa, kun ei saa kunnon kontaktia:/ Olisi kiva kuulla, mitä asiantuntijat sanovat tästä!
 
"Kukka"
Ettei kyse olisi päinvastaisesta, että lapsi joutuu liian aikaisin aloittelemaan "päivästä luopumista". Haluaisi vielä valvoa? Mihin aikaan lapsi herää? Meillä Eka- ja kolmasluokkalaiset pojat menevät nukkumaan yleensä n. klo 22 ja herätys on 8.20.
 
"tytön äiti"
Aloittajan tapaukseen en tietenkään osaa ottaa kantaa, mutta oman lapsen osalta uskoisin, että kyse on _ainakin osittain_ väsymyksestä. Sitten taas toisaalta lapsi ei ole muutenkaan mikään erityisen sopuisa luonne, jotenkin uhmakas on muutenkin, joten pelkään tottakai, jos onkin vaikkapa jokin häiriö, johon myös nuo "kohtaukset" liittyvät.
 
"viiden äiti"
Hei! Kolmosluokka on äärimmäisen vaativa pienelle lapselle (seuraava on vitosluokka). Tulee paljon uusia oppiaineita ja pitää siirtyä "isoksi" koulussa eli muistamiset ja vastuut kasvavat huomattavasti. Kun päivä pitää pinnistää, niin sitten illalla yliväsyneenä repeää. Kyse ei siis ole välttämättä mistään sen isommasta. Kannattaa varmaankin jutella lapsen kanssa ihan päiväsaikaan, huolehtia riittävästä unen saannista ja muutenkin rauhoittaa lapsen elämää.
 
Antsku
Jep, aina hankalan illan jälkeen sitä ajattelee, että onkohan tässä nyt joku suurempi käytöshäiriö kyseessä. Sitten aamu meneekin jo paremmin ja huoli poistuu :) Mutta on meillä lisääntynyt pikkuveljen kanssa taistelukin ja hänen kanssaan mitellään voimia oikein kunnolla ja välillä menee silläkin puolella överiksi ja pikkuveli joka on kaksi vuotta nuorempi, tulee itkien sisälle ja taas setvitään kuka teki ja mitä. Aika väkivaltaista tuntuu touhu olevan poikien kesken, en tiedä onko tuo normaalia. Mutta täytyy nyt seurailla. Vieläkun pystyisi itse olemaan näissä tilanteissa aikuinen, eikä sortuisi huutamaan ja syyttelemään niin kuin tänäkin aamuna kun olin nukkunut vauvan kanssa huonosti ja pojat tappelevat heti aamusta kaikesta. Rynkytetään vessan ovea kun toinen ehti pesemään hampaita ensin jne jne. Huoh...ei täydy kun toivoa itselle pitkää pinnaa noissa tilanteissa. Huudettua tulee ihan liikaa, kun mikään ei tunnu välillä menevän perille ja uhmataan vain ohjeita ja käskyjä. Murrosikää odotellessa ;/
 
"tytön äiti"
Aloittajalle pienenä lohdutuksena, että itsellä siis 2 tyttöä, ikäeroa heillä aika tasan 3 vuotta, ja meillä meno samanlaista taistelua. Esikoinen, pian siis 6v, on todella raju ja hurja kuopusta, 3v, kohtaan. Että täällä ei tosiaan ole edes koululainen vielä kyseessä, eikä edes voi sanoa että "pojat on poikia", kun ei ole poikalasta meillä. Siksi olenkin välillä ihan tosissaan ollut huolissani, mutta itsekin vielä jonkin aikaa seurailen. Toki jos jollakulla olisi neuvoja tai kokemuksia, niin saa tottakai kertoa!
 
"äitee"
Meillä on kanssa koulupäivisin iltaisin melkoista menoa aika ajoin tuon isomman tenavan (autismi/ADHD) kanssa. Tuntuu välillä, kuin talossa olisi pieni tornado menossa ;)) Varsinkin nukkumaanmenemistä hän tahtoisi vitkutella ja vetkutella, että lopulta on sanottava kunnon käsky & komento, että hampaat pesemään ja nukkumaan!! Usein alkaa syömäänkin jotain juuri silloin, kun pitäisi alkaa hampaita pesemään.

Usein tuo "tornado" - vaihe alkaa silloin, kun ADHD-lääkkeen vaikutus lakkaa. Eli noin ilta-seitsemän jälkeen. Sekin on usein ikävä ilmiö, että tuon jälkeen isompi oikein tahallaan haluaa useastikin härkkiä ja härnätä ja kiusata pienempää sisarustaan (vauva). Toinen sitten itkee ja parkuu surkeana huonoa kohteluaan.

Tsemppiä sinullekin iltohin!!
 
ugk
Minä en asioista mitään tiedä...mutta tuli vain mieleen, että jos se on yliväsymystä, niin onko lapsella koulun jäljeen tilausuutta rauhottua missää hetkeksi. Päiväunia ei varmaan ota, niitä suosittelisin.. mutta itse ainakin olen ihan väsy kun asmulla pitäö olla skarppi, koulu on rankkaa ja vaativaa, tullaa kotia nii pitääpitääpitää alkaa tekee läksyjä, sit tulee vaatimuksia syö sitä, teitkö tätä, harrastus lisäälisää tsemppiitsemppii, sit siihen vielä kiysaavat sisarukset ja öisin herättelevä vauva.
Voisiko koulun jälkeen olla pieni rentoutuminen? Itse aikuisenakin otan (otin) mielelläni päiväunet kun tulin koulusta tai töistä.. pari voileipää, oma rauha ja akkari? Jos se rauhottais iltaa?
 
"tytön äiti"
äitee: Jos olet vielä kuulolla, niin minkä ikäinen erityislapsesi on ja minkä ikäisenä sai diagnoosin? Ja erityisesti MIKSI? Siis millaisesta oireilusta heräsivät epäilykset?
 
"äitee"
tytön äiti, olen taas paikalla.

Lapsi on nyt 9v. Diagoosin sai vähän yli 5v ikäisenä. Syynä oli jatkuva levoton meno. Yliopistollisessa sairaalassa lapsi oli ns. päiväkoulussa osastojaksolla ja sieltä sai dg:n
 
"zzzz"
On toisella luokalla oleva poika, ja nyt joululoman jälkeen on tullut aivan huomattava muutos käyttäytymiseen, koskien iltoja. Meno on aivan hulvatonta. Suu puhuu kokoajan jotakin tehdessä ja käsillä on pakko naputtaa samaan aikaan. Meillä pienemmät sisarukset eivät varmaan yhtään auta asiaa, kun villitsevät minkä kerkeävät. Päivisin ei ongelmia, auttaa kotitöissä pyytämättä ja käyttäytyy hyvin. Illat onkin sitten toista luokkaa. Nukkumaan menee yhdeksän aikoihin ja nukahtaa kyllä äkkiä.
 
"äitee"
"Suu puhuu kokoajan jotakin tehdessä ja käsillä on pakko naputtaa samaan aikaan" / Kuulostaa hyvin tutulta ja lisäksi meillä lapsi on vielä tuhottoman kovaääninen. Samoiten meillä kanssa lapsi tykkää aika usein, kun istuu jossakin, niin alkaa tuottamaan jotain ääntä esim; tuolla konstilla tai sitten esim; paukuttaa lelulla vaikka sohvan laitaa.
 

Yhteistyössä