yllätin mieheni

Toi mun ukko on aina hipelöimässä minua jalkovälistä, etenkin aamuisin, kun päälläni on vain aamutakki pikkarien päällä. No, ei se mitään, ihan kivalta se tuntuu ja itsekin tykkään siitä, mutta nyt järjestin pienen yllätyksen. Minulla olikin jaloissa uudet pienet halkiopöksyt, ja niiden halkio on juuri siinä oikeassa kohdassa,,,hih hih hii, meni ukolta naama pitkäksi, kun sormi painui halkiosta suoraan odotuksesta kosteaan pimppaan. Se ressu ei oikein tiennyt, mitä siinä olisi pitänyt tehdä. Siispä minä autoin, vetskari auki ja molo esiin, ja siinä se sitten tehtiin keittiön pöytään nojaten. Ihan sellainen pieni siisti pikapano. Kivasti alkoi tämäkin päivä.
 
Oma mies on aina kiva yllättää. :) Itsellä on viimeaikoina käynyt niin, että mennyt nukkumaan muutamaa tuntia miestäni myöhemmin ja ollut kova panetus. Miehelläni sitten ollut öinen erektio sopivasti esillä, joten olen sen kokonaan ottanut suuhuni. Kyllä siinä mies herää iloisesti yllätykseen. ;)
 
..nukutaan nakuina, ja aika usein olen nähnyt saman ilmiön, elikkä ukolla alkaa kesken kaiken kulli kovettumaan ja sojottamaan kohti napaa. Tällä meidän ukolla se vaan menee aika nopeasti ohi. En ole raaskinut herättää, mutta herKULLISTA katseltavaa. heh heh
 
..heh heh...tarkkaillut, sykkiikö se kulli myös nukkuessa, vai pelkästään nostaa päätään ??
Minä katselin kerran ihan vierestä, ja kyllä se koko komeuteensa kasvoi. Terska paisui ja esnari vetäytyi ...mutta ainakaan sillä kerralla mitään sykintää ei näkynyt. Se vaan sitten uinahti ja melko nopeasti.
 
Alkuperäinen kirjoittaja hiljalleen:
Alkuperäinen kirjoittaja HraHuu:
Varsin miellyttävä tapa tuo herättää unesta. ;)
Varsinkin yöllä tai varhain aamulla kun toinen on vielä unenpöpperöissään....ihana herätys :heart: :heart: :heart: :heart:
Tuollaisen herätyksen jälkeen antaisin kyllä ihanasti kovaa, kiihkeää ja kiimaista KULLIA... :heart: :heart: :heart:
 
Alkuperäinen kirjoittaja suusa:
..nukutaan nakuina, ja aika usein olen nähnyt saman ilmiön, elikkä ukolla alkaa kesken kaiken kulli kovettumaan ja sojottamaan kohti napaa. Tällä meidän ukolla se vaan menee aika nopeasti ohi. En ole raaskinut herättää, mutta herKULLISTA katseltavaa. heh heh
Mulla EI mene nopeasti ohi..SE vaan jatkaa ja jatkuu.. :heart:
 

Yhteistyössä