Yllätysraskaus

Hei!
Ihana kuulla, että on muitakin tyli 40v. äidiksi tulleita =) Itsellä 1,5v ihana, rakas iltatähtönen tuossa päiväunilla tuhisee( kukuttuaan aamuyöstä huolella :x ). Tuttujen ja ystävien lapset on jo niin isoja, että tuntuu siltä et olen ainut laatuani. Siksi kai tuntuu välillä aika yksinäiselle.. Olisi niin kiva puhua vauvajuttuja välillä mutta ei oikein uppoa kavereihin :'(
Minulla oli ennen tätä ipanaa keskenmeno vko 12, rakenneultrassa ei sydänääniä kuulunut..Se oli jotain ihan kamalaa. Siitä parin vuoden päästä olin taas raskaana. Kaikki meni suht mukavast ja saimme tämän pikkupalleron :heart:
 
Hei Heini,
mulla on aika lailla samanikäinen pikkupoika, nyt 1v 4kk, jonka sain 45-vuotiaana. Vähän sama tilanne myös siinä, että tutuilla ei juurikaan näin pieniä lapsia, jonka lisäksi asutaan ulkomailla ja ystävät ovat kuitenkin suurimmaksi osaksi Suomessa. Eli aika yksinäistä tämä taapero-arki, vaikka pikkupoika tietysti pitääkin päivät vauhdikkaina.
Meillä tämä on ainokainen, ja nyt harmittaa että ei tullut nuorempana tehtyä aktiivisemmin yritystä lapsen saamiseksi koska sisarus olisi niin ihana asia pikkukaverille. No, ei me vielä olla heitetty kirvestä kaivoon kuitenkaan, eli toivotaan että vielä onnistuisi uudestaankin vaikka ikää alkaakin jo olla :)
 
Mukavaa lukea että muitakin tämän ikäisiä on jotka toivovat vielä iltatähteä. ja ovat myös siinä onnistuneet. Olen juuri täyttänyt 45v ja hiukan jaksan vielä toivoa, ikää vaan niin hirmusti että välillä iskee epätoivo ettei tuo toive enään voi toteutua. ennestään minulla jo 4 lasta joista nuorin 13v. pari vanhinta jo lentäneet pesästä =)
Vauvaa jo reilut pari vuotta ollaan aktiivisesti yritetty. tuloksia vai ei kuulu.
 
Minulla on 10 vuotias poika edellisestä liitosta ja meillä asuu myös isännän 15v. poika. Mutta ovat jo niin isoja.. toki 10v. on vielä aika lapsellinen ja jaksaa leikkiä pikkuveikan kanssa :heart: Tosin sitten kyllästyykin aika nopeasti ipanan metkuihin :)
Enää en taida vauvasta haaveilla, vaikka tuo niiiiiin ihana onkin. Ikä vaan hirvittää.. Kyllä ihan erilaista on nyt tämän ikäisenä vauva aika. Osaa todella arvostaa! =)
Ainoa ikävä asia oikeastaan on just tuo, ettei ole saman ikäisiä lapsia ystävillä. Olen käynyt avoimessa päiväkodissa, jossa saa pikkumies ainakin seuraa..ja tietysti itsellekkin kiva. Vaikka selkeästi kaikki ovat nuorempia vähintään sen 10 vuotta.. :/
 
..Yön kähmyräistä täältä.. ;)

Kivapa oli lukea taas teidän "varttuneempien" onnistumisista raskautumisessa-antaa miulle PALJON toivoa!! =) ..itse 44v ja vielä kova kuumeilu päällänsä :) lapset: 23v. ja 5v..vielä vaan iski "jokin", kuin salama kirkkaalta taivaalta ja palavasti kuumeilen :D ..tämä tahtoo vain harmillisesti käydä välistä, hermon&parisuhteen päälle.. :/ ..8 yrityskertaa takana ja kaksi sellaista kiertoa, jossa on "saattanut" jotain yrittää tapahtua-alkanut vuoto tullut super runsaana ja kovasti hyytymiä..

..miten nopsaan teillä on tärppi käynyt?..luomuna, vaiko avusteisena?.. :)

((muoks))..jos siltä tuntuupi ja "kuumetta" vielä ilmenee ;) olette oikkein tervetulleita kuumeilemaan 40+ "so what" pinoon!!!:wave:

mur-mur
 

Yhteistyössä