Vanhemmuus 22.02.2023

Aino-Kaisa Saarinen, 44, Seurassa: ”Meidän perheessämme ei ole eletty vauvantahtisesti”

Säntillinen Aino-Kaisa Saarinen on joutunut opettelemaan joustavuutta pikkulapsiarjessa. Hän on muun muassa luopunut lastenvaatteiden värikoodauksesta.

Teksti
Maria Mäkituomas
Kuvat
Tommi Tuomi

Viisi vuotta sitten kilpauransa lopettanut Aino-Kaisa Saarinen, 44, elää nyt uutta vaihetta. Tahtia määrittävät pitkälti lapset Amanda ja Bea, jotka ovat syntyneet vuosina 2016 ja 2022. Entisen maastohiihtäjän perheeseen kuuluu myös aviomies Tom Gustafsson.

– En ole erityisemmin mikään kotiäiti-ihminen, Saarinen paljastaa Seuran haastattelussa.

Saarinen onkin äitiyden ohella opiskelija. Hän suorittaa parhaillaan tutkintoa Oulun yliopiston kauppakorkeakoulussa, jossa hänellä on ollut opiskelupaikka vuodesta 2004 alkaen. Opiskelua on kuitenkin takana vasta pari vuotta.

Nykytilanne mahdollistaa sen, että Saarinen voi viedä esikoistyttärensä kello 14 alkaviin taitoluisteluharjoituksiin. Tyttären luistelutreenit ovat neljä kertaa viikossa.

– Usein kuulee puhuttavan vauvantahtisuudesta, mutta meidän perheessämme ei ole eletty vauvantahtisesti. Amandallakin on niin paljon harrastuksia, että pikemminkin on eletty hänen tahdissaan, ja vauva on roikkunut siinä mukana. Vaikka tietenkin vauvan unirytmistä ja ruokarytmistä on pidetty samalla kiinni.

Unirytmi tosin yhä hakee uomiaan. Saarinen kertoo Seuralle, että unikouluyrityksistä huolimatta Bea herää itkemään lähes joka yö kahdelta.

Lapset ovat opettaneet joustamaan

Pikkulapsiarki on opettanut entiselle kilpatähdelle joustavuutta ja armollisuutta. Aino-Kaisa Saarinen on pedantti luonne, ja se näkyy myös perheen kodissa.

– Tykkään siitä, että asiat ovat kotona just eikä melkein.

Vielä silloin, kun Amanda oli perheen ainoa lapsi, kaikki vaatteet olivat viikattuina koon mukaan ja ”suurin piirtein värikoodattuna” laatikoihin. Sittemmin Saarinen on hieman höllentänyt otettaan.

– Nyt Bean kanssa olen ajautunut siihen, että vaatteet ovat kasassa, ja otan sieltä vain jonkun, joka käteen ensimmäisenä osuu.

Mitä Aino-Kaisa Saarinen toivoo tulevalta? Entä mitä hän tuumaa hiihtouransa päättämisestä? Lue koko juttu Seuran numerosta 8/2023 tai verkosta seura.fi!

Lue myös: Aino-Kaisa Saarinen: ”Äitiys sai pohtimaan uran lopettamista”

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X