Anna-lehti: Uusperhe-elämä oli Nina Tapion tyttärille parasta ehkäisyvalistusta
Näyttelijä Nina Tapio erosi lastensa isästä tyttäriensä ollessa leikki-ikäisiä.
Näyttelijä ja laulaja Nina Tapio, 51, muistelee Anna-lehden haastattelussa Elsa-tyttärensä, 23, kanssa aikoja, kun perheen vanhemmat päätyivät avioeroon.
Elsa oli kuusivuotias, kun Nina Tapio erosi silloisesta puolisostaan Martti Forsbergista. Siitä lähtien Elsa asui isosiskonsa Adan kanssa vuoroviikoin isällään ja äidillään.
Äiti ja tytär paljastavat haastattelussa, että lapsuudenperheellä on vanhempien erosta huolimatta edelleen tiiviit välit keskenään.
– Minä ja Ada emme ole ikinä joutuneet välikäsiksi. Olen huomannut, että monet lapset joutuvat erotilanteessa viemään viestiä vanhemmalta toiselle. Meillä kommunikaatio on pelannut hyvin, Elsa kertoo.
Nina Tapiolla on ex-puolisonsa kanssa pitkä yhteinen historia. He olivat aikoinaan luokkatovereita ja ovat tunteneet toisensa kymmenvuotiaista saakka.
– Tuntuisi älyttömältä, etten olisi hänen kanssaan enää tekemisissä. Ja onhan lapsiin liittyviä asioita ihana pohtia juuri sen ihmisen kanssa, jonka lapsia he ovat, Nina Tapio sanoo Annassa.
Hän uskoo, ettei lapsille jäänyt erosta suuria traumoja. He ovat nähneet, että vanhempien suhde voi toimia myös eroperheessä.
– Totta kai ihanteellista olisi, ettei tarvittaisi uusperheitä. Olisihan se ihanaa, jos elämä menisi niin, että olet yhden ihmisen kanssa ja rakennat hänen kanssaan elämän, Nina pohtii.
– Enemmän siitä jäisi traumoja, jos omat vanhemmat eivät olisi onnellisia. Jos joutuisi elämään tyytymättömyyden keskellä, Elsa toteaa.
Uusperheen malli omasta lapsuudesta
Mallia uusperhe-elämään Nina on saanut omilta vanhemmiltaan. Vanhemmat erosivat Ninan ollessa 15-vuotias.
– Heille ei ole koskaan ollut mikään ongelma olla samoissa juhlissa. Olen ajatellut, että miksei se menisi niin minullakin.
Entä mikä Ninan ja Elsan perheessä on ollut parasta ehkäisyvalistusta? No, tietenkin se, kun pikkuveli tuli taloon. Kun Vilho syntyi, Elsa oli 12-vuotias ja Ada 14-vuotias.
– Tytöt näkivät läheltä, mitä vauvan hoitaminen on. Se kannusti laittamaan ehkäisyasiat kuntoon, Nina sanoo Anna-lehdelle puoliksi leikillään.
Miltä pikkuveljen saaminen tuntui Elsasta?
– Oli se aluksi aika outoa, mutta lähinnä se oli jännittävää ja kivaa. Minun ei kuitenkaan tarvinnut olla 24/7 mukana vauva-arjessa, koska oli toinen koti, jonne mennä. Siellä sain olla rauhassa.
Lue koko haastattelu Anna-lehden numerosta 39/2023 tai verkosta osoitteessa anna.fi!
Jaa oma kokemuksesi