Riehaantuvatko lapset nukkumaan mennessä? Näillä yksinkertaisilla kikoilla tilannetta voi helpottaa
Iltavillit iskevät yleensä juuri, kun olisi aika käydä nukkumaan. Yksinkertaisilla, fyysisillä leikeillä voi helpottaa aistihakuisen lapsen riehakkuutta.
Kun iltapa on syöty ja on aika rauhoittua iltatoimille, laittavatkin lapset isomman vaihteen silmään ja villiintyvät täysin. Väsyneet vanhemmat huokaisevat, kun kauniisti kieltäminen kantautuu kuuroille korville. Iltavillit ovat tuttu ongelma monessa perheessä.
Kun nukutusrumba pitkittyy, lopulta niin vanhemmalle kuin lapsellekin saattaa tulla paha mieli nukkumaanmenon venymisestä. Äkäinen aikuinen päätyy herkästi kivahtamaan lapselle ärtyneenä.
Suositun ”Toimintaterapeutit”-somekanavan perustaneet ammattilaiset kertovat Kaksplussalle, mistä iltavillit usein johtuvat ja miten niihin voi saada helpotusta.
Nujuaminen voi helpottaa aistiärsykkeitä kaipaava lasta
Toimintaterapeuttien mukaan lapsen iltavilleille voi olla monta syytä. Yksi näistä saattaa olla aistiärsykkeiden tarve.
Lapsi voi kaivata rauhoittuakseen fyysisiä tuntemuksia, joita hän hakee vanhempien näkökulmasta villiintymisellä.
Lue myös: Lapset tarvitsevat enemmän arjen aktiivisuutta ja raskasta liikuntaa – lisää ”nujuamista”
Tilannetta ei kuitenkaan ratkaise se, että antaa lapsen karkeloida itsekseen. Aistiärsykkeiden hakemisen olisi hyvä tapahtua aikuisen johdolla, jotta tilanne ei luisu villiintymisen puolelle.
Mikäli lapsi on aistihakuinen, on hyvä tarkistaa, että päivän aikana on tullut tasaisesti ja tarpeeksi liikeaistimuksia sekä kehollista toimintaa.
– Tutkimusten mukaan esimerkiksi työntäminen, kiipeäminen, vetäminen ja kantaminen ovat hyviä tapoja saada aistihakuisen lapsen aistijärjestelmä rauhoittumaan.
Hyviä vinkkejä tilanteeseen ovat esimerkiksi kapteeni käskee leikki, peiton vetäminen lattialla sisarus tai aikuinen kyydissä sekä peitto- ja tyynykasassa hyppiminen, pyöriminen, sukeltelu tai kaivautuminen.
Iltavillit voi siis hieman yllättäen joskus rauhoittaa fyysisellä tekemisellä. Oheisella videolla toimintaterapeutit esittelevät edellä mainittuja keinoja.
Näytä tämä julkaisu Instagramissa
– Nämäkään vinkit eivät kuitenkaan toimi kaikilla, toimintaterapeutit muistuttavat.
Voivatko iltavillit johtua rajattomuudesta?
Supernanny Pia Penttala totesi Kaksplussalle, että rajattomuus kasvatuksessa ylipäätään voi näkyä myös illalla riehaantumisena.
– Ilta-aikaan tilanne sitten oikeastaan vain kärjistyy, kun kaikki ovat jo väsyneitä ja tulee ylilyöntejä. Riski rumasti karjumiseen lisääntyy ja ymmärrys empaattisesta kasvattamisesta heikkenee, Penttala sanoo haastattelussaan.
Toimintaterapeutit muistuttavat, että iltavillit voivat johtua rajattomuudesta samalla tavalla kuin aistiärsykkeiden kaipuustakin.
Toisaalta kyse voi olla molemmista seikoista.
– On tärkeää huomioida, että nämä asiat eivät sulje toisiaan pois, he toteavat.
Lue myös: Kolme äitiä kertoo perheensä nukuttamisrutiineista
Jaa oma kokemuksesi