Vanhemmuus 21.03.2019 Päivitetty 31.10.2022

Ensimmäinen Kaksplus-pääkirjoitus vuodelta 1969 kertoi hyvän vanhemmuuden salaisuuden

Kaksplus-lehden kaikkien aikojen ensimmäisessä numerossa päätoimittaja Erkki Ihanainen vetosi vanhempiin, että myös lapset ansaitsevat ihmisarvoista kohtelua. Hyvä vanhemmuus lähtee juuri siitä.

Teksti
Toimitus
Kuvat
OM-arkisto

Kaks’plus 1/1969 kertoi pääkirjoituksessaan, millaista on hyvä vanhemmuus:

Pääkirjoitus

Sanotaan, ettei meillä ole aikaa lapsille, kun joudumme hankkimaan ja kuluttamaan, olemaan meneviä isiä ja osallistuvia äitejä.

Toisaalta olemme rakentaneet yhteiskunnan, joka on kiinnostuneempi lapsistamme tuottajina ja kuluttajina kuin ihmisinä.

Kaupunkiaravassaan riitelevä nuorperhe näyttää kaikkineen joutuneen melkoiseen syöveriin.

Jouduttuamme kovin kokemattomina ja suojattomina arvoiltaan vääristyneen kulutusyhteiskunnan riepoteltaviksi olemme menettämässä taidon isän ja äidin osaan.

Hyvänä vanhempana olemisen salaisuus voi alkaa siitä ettemme pidä lasta enää vain lapsena vaan pienenä kanssaihmisenä.

Yritämme parantaa uutta tautia vanhoilla lääkkeillä. Olemme huomaamattamme opetelleet toisen kielen kuin lapsemme ja kyllästymme kun emme enää ymmärrä toisiamme.

Hyvänä vanhempana olemisen salaisuus voi alkaa siitä ettemme pidä lasta enää vain lapsena vaan pienenä kanssaihmisenä.

Kunnioitamme häntä ja olemme häntä kohtaan hienotunteinen.

Sillä miten muuten voimme odottaa hänen oppivan kunnioitusta, hienotunteisuutta ja ystävyyttä?

Emmehän keskeytä toista aikuista vaikka olisimme hänen kanssaan eri mieltä emmekä lyö häntä vaikka hän tekisikin väärin.

Kaks’plus on perustettu virikkeeksi nuorperheille. Tärkein tehtävämme on vanhempien ja lasten keskeisen ymmärryksen lisääminen.

Voi jospa kerran ei olisi vanhempia, jotka lyötyään lasta – oikeudettominta ja turvattominta kanssaihmistämme – rauhoittavat mieltään hokemalla: ”Joka vitsaa säästää hän vihaa lastaan.”

Erkki Ihanainen

Kaksplus 50 vuotta -sarjassa julkaistaan Kaksplus-lehden artikkeleita sen perustamisvuodesta 1969 lähtien. Miltä lapsiperheen elämä ennen näytti? Mitkä ilmiöt kiinnostivat, mitkä asiat askarruttivat vanhempia? Hyppää mukaan aikamatkalle!

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X