Kasvatus 06.09.2016 Päivitetty 29.11.2021

Kuivaksi opettelu vaatii aikaa – lue äitien parhaat vinkit

Lapsi oppii kuivaksi vasta kun on valmis siihen – eikä kuivaksi opettelu aina tapahdu käden käänteessä. Näillä keinolla voit kokeilla, voisiko teillä jo luopua vaipoista.

Teksti
Saga Wiklund
2 kommenttia

Kuivaksi opettelu vaatii malttia niin vanhemmiltakuin lapseltakin. Listasimme äiiten parhaat konstit siitä, kuinka lapsi pääsi eroon vaipoista.

Kuivaksi opettelu vaatii uskallusta luopua vaipasta

”Meillä onnistui kaksivuotiaan saaminen päiväkuivaksi viime kesänä yksinkertaisesti jättämällä vaipat päivällä pois. Neiti sai tepastella pelkällä mekolla ja pikkuhousuilla. Jouduimme vaihtamaan vaatteet useaan kertaan päivän aikana, kun pöksyihin oli tullut joko pissa tai kakka, mutta lopulta neiti oppi kuin oppikin käymään tarpeen tullen pissalla potalla.

Kakkaa neiti ei meinannut ruveta millään tekemään pottaan, vaan halusi vaipan, mutta nyt talven mittaan hän on oppinut senkin. Meillä kuivaksi opettelu vaati siis yksinkertaisesti sinnikkyyttä ja kärsivällisyyttä. Myös kova kehuminen onnistuneen pottareissun jälkeen kannusti neitiä käymään potalla. Nyt sitten yritämme päästä eroon yövaipasta, mutta vielä se ei ole onnistunut. Jos jätämme vaipan illalla pois, sänky on aamulla märkä.”

– Äiti 31, lapsi 3 v ja toinen tulossa.

”Ajoitus oli ratkaisevin lapseni pottaharjoittelussa. Kun lapsen vaipat näyttivät olevan enimmäkseen kuivia, uskaltauduin ottamaan häneltä vaipat pois myös päivisin. Tuolloin hän oli jo pari kuukautta nukkunut ilman vaippaa. Lapsi oli vaipoista kokonaan luopuessaan vuoden ja seitsemän kuukautta. Kakat hän oli tehnyt pottaan siitä lähtien kun suostui potalle istumaan eli vuoden ja kahden kuukauden ikäisenä.

Vaipat jätin kertarysäyksellä eli en laittanut niitä enää ulos tai kauppareissuillakaan, vaikka oli vielä toppahaalariaika. Selvisin lapsen pottatreeneistä varmaankin niin helpolla kuin on mahdollista. Lapsi pissasi ehkä kahdesti housuunsa parin kuukauden sisällä vaipan poisjättämisestä.”

– Äiti 26, lapsi 3 v.

Kuivaksi opettelu vaatii kärsivällisyyttä

”Me opetimme ikiliikkuja-poikaamme potalle niin, että noin kahden vuoden iästä rupesin kerran kuussa ottamaan vaipat pois. Käytin häntä myös ahkerasti potalla ja muistuttelin sinne menosta. Päivän tai kaksi aina katselin, mutta tuntui, ettei siitä oikein tullut mitään. Poika ei halunnut istua potalle eikä häntä edes haitannut, vaikka oli pisu housussa. Laitoin vaipat takaisin ja kokeilin taas noin kuukauden kuluttua, innostuisiko hän touhusta.

Kahden vuoden ja seitsemän kuukauden ikäisenä poika tuntui yhtäkkiä keksivän idean ja oppi kuivaksi neljässä päivässä! Muutama vahinko on sattunut, mutta nyt vaippa on ollut kuiva aamuisinkin, joten kaipa yövaipan pian uskaltaisi jättää pois. Uskon, että kuivaksi opettelu onnistuu, kun lapsi on valmis siihen. Pottailusta ei tarvitse turhaan stressata ja ottaa paineita, jos naapurin Tiina on jo kuiva ja meidän poika vielä kulkee vaipoissa. Jokainen lapsi on yksilö!”

– Äiti 22, lapset 2 v ja 9 kk.

”Meillä on kaksi lasta, tyttöjä molemmat, ja perheessä on myös koira. Molemmat tytöt olen opettanut kuivaksi samalla tavalla kuin aikoinaan koiran sisäsiistiksi: siirsin potan käytävälle, otin matot pois ja lapselta housut ja vaipan pois. Aina kun lapsi teki väärään kohtaan, näytin pissaa tai kakkaa ja vein sen jälkeen potalle.

Kuivaksi opettelu sujui nopeasti: molemmat oppivat viikossa ”sisäsiisteiksi”. Esikoinen oli vähän alle kaksivuotias, kun hän oli sekä päivä- että yökuiva. Kuopus puolestaan oppi yökuivaksi alle puolitoistavuotiaana ja vähän sen jälkeen päiväkuivaksikin.”

– Äiti 26, lapset 5 ja 3 v.

Ota potta mukaan touhuihin

”Meillä käytettiin enimmäkseen kestovaippoja. Kuivaksi opettelu vaati, että lasta piti pitää ensimmäiset viikot sisällä pelkillä alushousuilla. Muuten hän pissasi vanhasta muistista housuun, koska housut tuntuivat kai jalassa samalta kuin vaippa. Pelkät alushousut yllään hän oli asiasta tietoisempi ja ymmärsi mennä potalle, kun tuli hätä. Pikkuhiljaa vaipattomuus alkoi onnistua housut jalassakin.

Alkuvaiheessa kesällä pidimme pottaa mukana rattaiden alakorissa, kun liikuimme ulkona. Kerran potta tuli tarpeeseen keskellä kävelytietä Tukholman Skansenilla ja lapsi pissasi onnistuneesti turistivirtojen keskellä.”

–  Äiti 32, lapsi 4 v.

”Kuivaksi opettelu on aloitettu meidän perheessä molempien lasten kanssa noin kuuden kuukauden tietämillä. Vaipan vaihdon yhteydessä otettiin tavaksi istuskella aina potalla. Yleensä jotain saalistakin tuli. Molempien kohdalla yksivuotissynttäreiden jälkeen on riittänyt kaksi vaippaa vuorokaudessa. Toinen aamusta päälle (ja se säilyy kuivana iltaan asti) ja toinen yöksi.

Yövaipoista päästiin eroon kahteen ja puoleen vuoteen mennessä. Itse koen, että on parasta aloittaa pottailu heti, kun lapsi pysyy istumassa. Miksi jättää pottailun aloitus siihen vuoden hujakoille, kun samaan aikaan opitaan kävelyn riemu?”

–  Äiti 31, lapset 3 ja 4 v.

Kommentit (2)

Näissäkin jutuissa olisi kiva lukea myös heistä, joilla syystä tai toisesta kuivaksi oppiminen tai ”oppiminen” kestää. Yökastelu on asia, jota lapsi ei vain voi tahdonalaisesti oppia, vai miksi vielä kymmenvuotiaistakin 3% yökastelee, eskari-ikäisistä 10%? (http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00134) Yhdellä lapsellamme yökastelu on ongelma ainakin neuvolan mielestä ja kun siitä ongelmana puhutaan, niin muodostuuhan se lapsellekin sellaiseksi. Häntä lohdutti tosi paljon tieto, että tilastollisesti ajateltuna heidän eskariryhmässään on useampia, joilla on sama vaiva. Mutta eihän näistä kirjoiteta tänne, vaan siitä, miten lapsi on käyttänyt kestovaippoja ja miten puolivuotiaasta lähtien on käynyt potalla… Tsemppiä kaikille, joilla on eskari-ikäinen tai vanhempi lapsi, joka tarvitsee vaippaa päivisin tai öisin <3

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X