Perinteisessä kasvatuskulttuurissa tehdään yksi suuri virhe – Näin kasvatetaan sukupolvi, joka osaa käsitellä epäonnistumisia
Perinteinen kasvatuskulttuuri opettaa häpeämään virheitä. Asiantuntijajoukko korostaa, että on tärkeää, että seuraava sukupolvi oppii käsittelemään niitä.
Kaikenikäiset ihmiset tekevät virheitä, pieniä ja suuria. Virheiden tekeminen on tärkeä osa elämää ja ihmisyyttä.
Perinteisesti virheet on nähty häpeämisen aiheina, rangaistavina – tekoina, jotka osoittavat vikoja ja kertovat heikkouksista ihmisen luonteessa. Tehtyä virhettä ei ole helppo unohtaa.
Yksi arvokkaimmista taidoista, jonka aikuiset voivat opettaa lapselle, on virheistä oppisen taito. Yhdysvaltalainen sijoittaja Ray Dalio on todennut: suurin virhe, jonka voit tehdä, on olla kohtaamatta omia virheitäsi.
Dalio on puhunut organisaatiokulttuurista, jossa on hyväksyttyä tehdä virheitä ja epäonnistua, mutta sopimatonta olla käsittelemättä virheitä ja olla oppimatta niistä. Tätä periaatetta tarvitaan myös kasvatuskulttuurissa.
Virheiden silottelu todella vahingoittaa lasta
Viime vuosien tutkimukset osoittavat, mitä haittaa siitä voi olla, jos aikuiset eivät ohjaa ja kannusta lasta virheiden käsittelyssä.
Jos lapsen virheitä ei käsitellä riittävästi ja rehellisesti, tutkimusten mukaan seurauksena voi olla enemmän ahdistuneisuutta ja masennusta sekä haitallisia selviytymiskeinoja, ja vähemmän psykologista hyvinvointia.
Psykologian professori Vanessa LoBuen mukaan moni ylisuojeleva vanhempi jättää lapsensa toistamaan samoja virheitä. Tutkimukset osoittavat, että lasten vastoinkäymisiä silottelevalla ja välttelevällä helikopterivanhemmuudella on yhteys lasten ahdistuneisuuden lisäksi muun muassa heikompaan akateemiseen suoritustasoon, palkintoihin perustuvaan motivaatioon sekä tavoitteiden ja oppimisen välttelyyn.
Helikopterivanhempien lapset saattavat harjoitella kovasti saadakseen hyvät arvosanat ja palkintoja, mutta välttelevät palautteen ja kritiikin vastaanottamista. Kriittinen palaute, jota elämässä väistämättä aina tulee eteen, aiheuttaa ahdistusta, jonka käsittelyyn näillä lapsilla ei useinkaan ole toimivia keinoja.
On tärkeää, että seuraava sukupolvi oppii käsittelemään virheitä, LoBue painottaa. Sen sijaan, että pidämme virheet itsellä ja piilossa, meidän tulisi oppia jakamaan virheitä.
Jos virheitä ei käsitellä, lapsi jää usein kantamaan häpeää teoistaan. Kun käsittelemättömiä virheitä kasaantuu paljon, lapsen keino häpeästä selviytymiseen voi olla piittamattomuus tai häpeämättömyys. Häpeän tunne ei ole lapselle harvinaista, vaan jokapäiväinen tuttu.
Älykäs virheiden käsittely kehittää itsereflektiota
Tutkimustulokset osoittavat, että lapset ovat valmiimpia rehellisyyteen, kun he tottuvat kasvuympäristössään siihen, että totuuden kertomisesta seuraa hyviä asioita.
Kasvatuskulttuuri, joka perustuu kasvun mentaliteettiin, näkee virheet mahdollisuutena oppimiseen ja jatkuvaan kehittymiseen. Kasvun mentaliteetti tarkoittaa ajattelumallia, jonka mukaan tapoja, taitoja ja kykyjä voi aina kehittää harjoittelun myötä.
Virheiden käsittely ohjaa lasta itsenäiseen ajatteluun ja kehittää itsereflektion taitoa.
Itsereflektio on oppimisen psykologian käsite. Se kuvaa ajatteluprosessia, jossa oppija tarkastelee ja käsittelee kokemustaan luoden uutta tietoa. Reflektiossa ihminen keskittyy olemaan vuorovaikutuksessa itsensä ja ympäristönsä kanssa pohtien omaa ajatteluaan ja toimintaansa, sen vaikutusta ympäristöön sekä ympäristön vastausta hänen toimintaansa.
Itsereflektio on keskeinen psykologinen taito, jonka harjoittelu olisi hyvä aloittaa jo varhaislapsuudessa. Reflektointi auttaa lasta ja perhettä vastoinkäymisten käsittelyssä ja kaikissa elämän tapahtumissa, joissa tapahtuu oppimista: taitojen harjoittelussa, esikoulussa, koulussa, harrastuksissa, ihmissuhteissa ja yhteiskuntaan liittymisessä.
Virheet ja vastoinkäymiset ovat arvokkaita mahdollisuuksia harjoitella reflektointia. Lapset saattavat toistaa saman virheen useita, jotkut jopa tuhansia kertoja – ja samalla he saavat tuhansia mahdollisuuksia itsenäisen ajattelun harjaannuttamiseen.
Kun virheistä oppimisesta muodostuu perheen, varhaiskasvatuksen ja koulun tapa käsitellä asioita, lapsi oppii itsekin näkemään ristiriidat ja vastoinkäymiset kasvun paikkoina.
Harjoituksen myötä hän oppii vähitellen myös välttämään virheitä. Aivot muovautumat huomaamaan ja jopa ennakoimaan hetket, jotka voivat johtaa virheeseen tai vaikeuksiin.
Tunnista primitiivinen reaktio ja rauhoita sitä
Kun teemme virheitä tai kohtaamme epäoikeudenmukaisuutta, on luonnollista taistella, paeta tai jähmettyä paikoilleen. Reflektoiva ihminen huomaa, ettei tämän tilan pauloihin kannata jäädä, vaan keskittyä rauhoittumiseen ja sen jälkeen tilanteen käsittelyyn loogisella tasolla: eli toimia ja tehdä päätöksiä arvioiden ja anlyyttisesti arvojen, tiedon ja päättelyn perustalta.
Ihmisillä on neljä tyypillistä keinoa virheistä selviytymiseen:
- Itsesyytös (minä tein sen).
- Toisten syyttely (joku muu teki sen).
- Välttely (sitä ei ole tapahtunut, en halua puhua siitä).
- Kieltäminen (en tehnyt sitä).
Kun tunnistat nämä selviytymiskeinot itsessäsi tai lapsessasi, mieti mikä voisi olla rehellisempi ja pitkällä aikavälillä hyödyllisempi tapa käsitellä asiaa. Opi ja opeta lapsesikin rakastamaan kritiikkiä.
Lapselle voi kertoa, että kritiikki on lahja. Kun toiset ihmiset antavat kriittistä palautetta, se ei tarkoita, että olet huono tai paha. Se tarkoittaa, että omaa käytöstä täytyy pysähtyä miettimään.
Kasvatuksessa keskitytään usein opettamaan lapselle, mikä on huonoa ja hävettävää käytöstä ja mikä hyvää, palkittavaa käytöstä. Tärkeämpää olisi opettaa lapselle, mikä on tilanteeseen ja ympäristöön sopivaa käytöstä, ja mikä epäsopivaa.
Asioita voi lähestyä myös tehokkuuden tulokulmasta: Mikä on sosiaalisesti tai käytännöllisesti tehokasta, ja mikä tehotonta tai haitallista sähläystä.
Arjessa tarvitaan virheiden analysointia, johon ei välttämättä kulu kovinkaan monta minuuttia aikaa:
- Mitä äsken tapahtui?
- Mitä sinä teit?
- Mitä toinen teki? Miksi?
- Miten vastasit toiselle?
- Mitä toinen vastasi sinulle? Miksi?
- Miltä sinusta tuntui?
- Miltä toisesta mahtoi tuntua?
- Mikä tässä tilanteessa on ongelma?
- Miten ratkaisemme tämän ongelman?
- Miten aiot toimia tästä eteenpäin?
- Mitä voit oppia tästä tilanteesta?
Lapsen kanssa voi myös pohtia yhdessä:
- Mikä tässä tilanteessa on kiinnostavaa?
- Mistä tahtoisit tietää lisää?
Siedä lapsen hämmennys ja pakoreaktio
Oppimiseen kuuluu alkuhämmennys, osaamattomuuden kokemus ja halu paeta tilanteesta. Se on luonnollinen osa oppimisprosessissa.
Kun lapsi hämmentyy haastavalta tuntuvan tehtävän edessä, nolostuu ja haluaa poistua paikalta, monesti vanhemmat kiirehtivät suojelemaan: “Ok, tämä ei ole hänen juttunsa. Hän ei tykkää tällaisesta. Ei häntä voi pakottaa tähän.”
Jos lapsi haluaa pois oppimistilanteesta, anna hänen lähteä, mutta samalla voit ehdottaa, että palataan asiaan vähän myöhemmin. Yleensä lapset itsekin haluavat jatkaa asian käsittelyä myöhemmin ja palaavat oma-aloitteisesti haastavan asian ääreen.
Kun lapsi luottaa siihen, että aikuinen on hänen tukenaan, hänellä on uteliaisuutta sekä halua kokeilla ja oppia.
Lähteet: Ray Dalio. Principles: Life and Work, Psychology Today: 1 & 2, Gabas, C., Cutler, L., & Schachter, R. E. (2023). Making Mistakes: Children’s Errors as Opportunities for Emergent Literacy Learning in Early Childhood. LeMoyne, T., & Buchanan, T. (2011). Does “hovering” matter? Helicopter parenting and its effect on well-being. Sociological Spectrum.
Jaa oma kokemuksesi