Kasvatus 20.11.2015 Päivitetty 17.09.2024

Saako lasten seurassa juoda alkoholia?

Alkoholin käyttö ja humaltuminen voi pelottaa lasta ja luoda turvattomuuden tunnetta. Lapselle on tärkeää puhua alkoholista suoraan, mutta hieman sensuroiden. Vanhemman alkoholinkäytön turvarajat kulkevat nykykäsityksen mukaan siinä, missä käytös muuttuu.

Teksti
Toimitus
Kuvat
123RF

Tavallinen lauantaipäivällinen. Ruokaa on laitettu pitkään, vanhemmilla on viiniä. Jälkiruokaan mennessä äitiä hihityttää ja isä juttelee mukavia.

Suvun pikkujoulussa terästetty glögi maistuu aikuisille. Aikuisten posket punoittavat, joululauluja lauletaan.

Vaikka tilanteet eivät ole vaarallisia, lapsia saattaa ahdistaa, jopa pelottaa, jos aikuiset selvästi humaltuvat. Alkoholinkäyttö ei ole vain ongelmaperheiden asia, vaan jokaisen vanhemman on hyvä miettiä juomatapojaan.

Lue lisää: Onko alkoholista haittaa alkuraskaudessa?

Aikuisen alkoholinkäyttö voi pelottaa lasta

Alkoholinkäyttöön lasten kanssa eivät päde samat rajat kuin esimerkiksi riskikäyttöön, vaan lähtökohta on lapsi ja avainsana muutos: kun aikuisen käytös muuttuu, hän samalla muuttuu tavallaan lapselle vieraaksi.

– Lasta pelottaa muutos aikuisen käytöksessä, vaikka se ei olisikaan suoraan haitallista lapselle. Varmaa rajaa tai turvallisia käyttömääriä ei voi sanoa, koska eri ihmisten toleranssi alkoholin suhteen on erilainen, sanoo MLL:n ehkäisevän päihdetyön suunnittelija Kaisa Yliruokanen.

Vanhempien päivällisviini saattaa olla jokaviikonloppuinen herkku, jonka nauttimisesta ei koskaan seuraa mitään pahempaa. Eikö lapsi totu vanhempiensa satunnaiseen hiprakkaan?

– Ei voi varmasti tietää, miltä tilanteet lapsesta tuntuvat. Toiset ovat herkempiä kuin toiset, ja joku voi pitää pientä hiprakkaakin epämiellyttävänä, kun toista se ei haittaa ollenkaan. Aikuisen alkoholinkäyttö kuitenkin askarruttaa lapsia, Yliruokanen sanoo.

A-klinikkasäätiön teettämässä Lasinen lapsuus -kyselyssä 23 prosenttia vastaajista oli kokenut liiallista päihteidenkäyttöä lapsuudenkodissaan. Osa näistä on sitä mieltä, ettei se ole haitannut. Lasta saattaa suojata esimerkiksi sisaruksen tai muiden, turvallisten aikuisten seura.

Raitis vanhempi on paras lasten mielestä

Ankaraa? Kyllä. Kaisa Yliruokanen tietää, että tiukka linja voi monen korvissa kuulostaa ankealta ja syyllistävältä. Vastakkain ovat periaatteessa aikuisen ja lapsen oikeudet.

Lapsilähtöisyys on vielä uutta alkoholinkäytön tutkimisessa. Lapsen tunnekokemus voi olla vaikea tavoittaa, mutta isommat lapset, jotka ilmaisevat itseään sanallisesti, usein tuomitsevat vähäisenkin alkoholinkäytön.

– On tutkittu, että viides- ja kuudesluokkalaisten mielestä eräs hyvän vanhemman ominaisuus on raittius. Lapset ovat tuohon ikään saakka hyvin päihdekielteisiä, Yliruokanen sanoo.

Lue lisää: Testissä alkoholittomat oluet

Vauvaa ei saa käsitellä humaltuneena

Vauvalle vesiselvä aikuinen on paras vaihtoehto. Jo pienet määrät alkoholia vaikuttavat aikuisen tapaan nostaa ja käsitellä vauvaa sekä hänen ominaistuoksuunsa, joka on imeväiselle tärkeä osa hoitavaa aikuista. Tutut käsittelytavat ja tuoksu tuovat vauvalle turvallisuutta.

– Näkisin niin, että jos perheessä on pieni vauva, toisen vanhemmista on hyvä pysyä nollalinjalla, Yliruokanen sanoo. Äidin humala on tutkimusten mukaan lapselle pelottavampi kokemus kuin isän, mikä liittynee äidin perinteisesti vahvempaan hoivarooliin.

– Lasta saattaa ahdistaa ajatus, ettei kukaan laita ruokaa tai pane häntä nukkumaan, jos häntä hoivaava aikuinen on humalassa.

Puhu alkoholista lapselle rehellisesti

Lapsen pelkoja vanhempien alkoholinkäytön suhteen voi lisätä, jos hän on nähnyt örveltäviä tai kadulla makaavia humalaisia. Hän saattaa ajatella, että vanhemman käytös muuttuu yhtä kamalaksi.

– Lapsen kanssa voi pohtia alkoholikysymyksiä ikätasoisesti. Ei kannata kaunistella asioita ja sanoa vaikka viiniä aikuisten mehuksi. Toisaalta ei pidä odottaa, että hän osaisi eritellä omaa epämääräistä oloaan, joka liittyy aikuisen juomiseen, Yliruokanen sanoo.

Puistossa riehuvat känniset teinit saattavat saada lapsen kysymään, onko äiti tai isä joskus juonut liikaa ja käyttäytynyt samalla tavalla. Pieni sensuuri on suotavaa, jotta ei herätä lapsessa turhia pelkoja.

Lue lisää: Testissä alkoholittomat viinit

Joskus fiksullakin voi lipsahtaa, ja alkoholia tulee otetuksi enemmän kuin aikoikaan. Vanhemman ilmeinen humala lapsen nähden on todennäköisesti jossain määrin pelottava tilanne, ja siitä kannattaa jutella lapsen kanssa jälkeen päin.

– Lapselle voi sanoa, että äiti tai isä joi nyt vahingossa liikaa, ja kysyä, pelottiko häntä. Häntä voi helpottaa, jos aikuinen lupaa, ettei tilanne toistu. Lupaus pitää kuitenkin pystyä pitämään, Kaisa Yliruokanen sanoo.

Aikuinen on myös asennemalli. On eri asia rehvastella, että näin aikuisille välillä käy, kuin olla aidosti pahoillaan tapahtuneesta.

Ei humalajuomista lapsen seurassa

Humalajuomista ei ole lailla kielletty vanhemmiltakaan. Lapsille pitää kuitenkin järjestää sen ajaksi turvallinen hoitaja.

Yliruokasen mukaan on järkevää, että jompikumpi vanhemmista pysyy selvänä myös kotona, kun lapset nukkuvat. Lapsi saattaa herätä yöllä ja tarvita lohtua tai hoivaa.

Tyypillisiä tilanteita, joissa lapsiperheet kohtaavat alkoholinkäyttöä, ovat perhejuhlat kuten häät, joissa usein on alkoholitarjoilua. Juhlat ovat lapsillekin mieleenpainuvia elämyksiä, eikä niistä tarvitse jäädä pois alkoholin takia.

Vihkimisessä ei juoda eikä ateriankaan aikana yleensä mennä suuriin määriin. Yhteistä illanviettoa tai mökkireissua tuttavien kanssa suunnitellessa on hyvä sopia etukäteen, kuinka paljon otetaan ja kuka vastaa lapsista.

Esimerkiksi mökillä läheinen ranta tarkoittaa, että aikuisten on oltava tavallistakin valppaampia.

Alkoholi on vain aikuisille

Vaikka omat vanhemmat olisivat vesiselviä, yhteiskunnassa ympärillä näkee jatkuvasti alkoholia ja sen käyttöä. Asia voi askarruttaa lasta vaikkapa kieltomerkin yhteydessä: miksei junaan saa tuoda pulloja? Miksi ihmiset käyttäytyvät huonosti, jos juovat kaljaa?

– Lapselle voi selittää, että alkoholi sekoittaa ihmisen pään, saa joskus puhumaan outoja juttuja tai käyttäytymään kummallisesti. Pulloja ei saa tuoda junaan, koska joku voisi juoda liikaa ja käyttäytyä niin, että se häiritsisi muita matkustajia, Kaisa Yliruokanen sanoo.

Lapsi saattaa jopa kysyä, miksi sitä alkoholia oikeastaan juodaan, jos se kerran tekee ihmisille niin pahoja asioita. Aikuinen tietää, että alkoholi voi rentouttaa tai maistua hyvältä. Pitääkö alkoholin hyviä puolia sensuroida lapsilta varmuuden ja asennekasvatuksen vuoksi?

– Yhtä oikeaa tapaa ei ole, vaan vanhemmat päättävät itse, puhuvatko alkoholista positiivisesti, negatiivisesti vai neutraalisti. Ainakin lapselle pitää selittää, että alkoholi kuuluu vain aikuisille, eikä lapsen elimistö siedä sitä.

Kommentit (1)

Kyllä minun suvussani. Lapsilla itsellään juoma on alkoholiton.

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X